Lähtiessään puristi hän herra Guldenin kättä; hänen hevosensa kuului hirnuvan portilla.
Ilma oli harmaata ja minut valtasi surumielisyys, enkä mitenkään voinut erota Katrista.
Äkkiä kuuluivat rumpujen päristykset uudelleen; kaikki rummut olivat kokoontuneet torille. Herra Gulden otti repun pöydältä ja sanoi vakavasti:
"Juuse, on jo aika sanoa jäähyväiset."
Kalman kalpeana nousin ja hän sitoi repun selkääni. Katri istui itkien kasvot esiliinassa. Huulet puristuksessa seisoi Kreetta-muori ja katseli minua.
Yhä pärisivät rummut, yht'äkkiä vaikenivat ne.
"Tuossa tuokiossa alkaa esiinhuuto", sanoi herra Gulden ja syleili minua, mutta heltyi samassa, purskahti itkuun, kutsui minua rakkaaksi lapsekseen ja kuiskasi:
"Rohkeutta."
Kreetta-muori istuutui. Kumartuessani hänen ylitsensä, otti hän pääni molempain käsiensä väliin, suuteli minua ja sanoi:
"Aina lapsesta asti olen pitänyt sinusta, Juuse, — aina olen sinusta pitänyt. Paljasta iloa olet sinä minulle tuottanut ja nyt täytyy sinun lähteä. Herra Jumala, mikä onnettomuus!"