"Kuulehan, Sepeteus", sanoin, "kun et voi paetakaan, on parasta, että menet pyytämään anteeksi … sillä kaikki vanhat soturit ovat tuimia miekkailijoita. Sen taidon ovat he oppineet Egyptissä, Espanjassa ja missä lienevät. Noudata neuvoani. Tahdotko, niin lainaan sinulle rahaa, että voit tarjota hänelle ryypyn, sillä se keino tepsii."
Mutta hän rypisti otsaansa, eikä tahtonut taipua.
"Mieluummin hirtän itseni, kuin menen anteeksi anomaan. Annan palttua koko maailman husaareille. Jos hän osaakin miekkailla, on minullakin pitkät käsivarret ja miekkani sivallukset osuvat yhtä hyvin hänen luiseen runkoonsa kuin hänen pistoksensa minun lihaksiini."
Korvapuustit olivat vielä tuoreessa muistissa.
Joukkoomme liittyi miekkailu-opettaja, korpraali Fleury ja useita tovereita; kaikki myönsivät Sepeteuksen olevan oikeassa ja miekkailuopettaja sanoi, että korvapuusteja ei muulla voi sovittaa kuin verellä ja että kaksintaistelu oli nuorille rekryyteille tuottava kunniaa.
Sepeteus vastasi, etteivät pfalzburgilaiset ennenkään olleet suoneniskuja säikkyneet. Hän olisi valmis. Silloin lähti miekkailuopettaja Heikki kapteenin puheille. Hän oli komein mies mitä ajatella saattaa, pitkä, solakka, hartiakas, suoranenäinen ja keisari oli omakätisesti Eylaun tappelussa antanut hänelle kunniamerkin. Kapteenin mielestä oli korvapuusti kyllä riittävä syy kaksintaisteluun. Sitäpaitsi sanoi hän, että se olisi oleva hyvänä esimerkkinä toisille rekryyteille ja että, jos Sepeteus jättäisi taistelematta, olisi hän arvoton jäämään seitsemännen linjarykmentin kolmanteen pataljoonaan.
Seuraavana yönä en ummistanut silmiäni. Kuulin vuodetoverini kuorsaavan ja ajattelin "Sepeteus raukka, tulevana yönä et enää kuorsaa!" Minua hirvitti maata sellaisen ihmisen vieressä. Vasta aamuhämärässä nukahdin. Yht'äkkiä tunsin, että oli hyvin kylmä, avaan silmäni ja mitä näen? Vanhan, punatukkaisen husaarin, joka oli vetänyt peitteen yltämme sanoen:
"Ylös siitä, laiskuri, nyt tulet tietämään, mihin minä kelpaan!"
Vallan rauhallisesti Sepeteus nousi vastaten:
"Nukuin, ukkorähjä, nukuin." Kuullessaan nimitettävän itseänsä "ukko-rähjäksi", olisi hän käynyt toveriini käsiksi, mutta kaksi pitkää roikaletta, joiden piti tulla husaarin varamiehiksi, estivät häntä ja sitäpaitsi olivat kaikki pfalzburgilaisetkin läsnä.