"Joutuin nyt, meidän täytyy kiirehtiä", huudahti ukko.
Mutta Sepeteus pukeutui kiireettä. Kotvasen kuluttua sanoi hän:
"Pojat, onko meidän lupa mennä kasarmin rajain ulkopuolelle?"
"Kuritushuoneen takana on tilaa tapella", vastasi muuan husaareista.
Kuritushuoneeksi käytetyn pienen rakennuksen takana oli nokkosia kasvava paikka. Se oli muurien ympäröimä ja me näimme sinne varsin hyvin akkunoistamme, sillä se oli joen puolella juuri meidän edessämme.
Sepeteus puki sotilasnutun ylleen ja kääntyen minuun päin hän virkkoi: "Juuse ja sinä, Klipfel, valitsen teidät varamiehikseni".
Mutta minä pudistin päätäni. "No, Fürst, tulehan sinä sitten!" Kaikki menivät portaita alas.
Sepeteus oli mielestäni mennyttä miestä, se koski minuun kipeästi ja silloin ajattelin: "Nyt eivät yksin venäläiset ja preussiläiset hävitä meitä sukupuuttoon, omat miehemmekin avustavat heitä".
Joka mies oli rientänyt akkunaan, minä yksin istuin sängyssäni. Kalpenin kuullessani viiden minuutin kuluttua miekankalsketta; veri ehtyi suonissani.
Ei aikaakaan, kun Klipfel huudahti: "Haavoittunut!"