En tiedä itsekään, miten tulin akkunaan, kurkistin toisten yli ja näin husaarin makaavan nojallaan muuria vastaan ja Sepeteuksen kömpivän pystyyn miekka verestä punaisena. Taistellessaan oli hän lyyhistynyt polvilleen juuri kun ukko oli hyökännyt, ja miekka oli solunut Sepeteuksen olan ohi, ja samassa hetkessä Sepeteus sysäsi miekkansa vanhan soturin vatsaan. Ellei hän onnekseen olisi kompastunut, olisi ukko pistänyt häntä suoraan sydämeen.
Tuon kaiken näin silmänräpäyksessä.
Husaari vaipui muurin viereen, hänen varamiehensä tukivat häntä kainaloista ja Sepeteus seisoi kalman kalpeana katsellen kalpaansa Klipfelin ojentaessa hänelle sotilasnuttua.
Samassa pärisivät rummut ja meidän oli rientäminen aamuhuutoon. Tämä tapahtui kahdeksantenatoista päivänä helmikuuta. Samana päivänä annettiin meille käsky olla lähtövalmiina ja me marssimme Frankfurtista Seligenstadtiin, jossa viivyimme maaliskuun kahdeksanteen päivään. Kaikki rekryytit osasivat nyt komentoharjoitukset ja muodostaa vartioketjun. Seligenstadtista lähdimme maaliskuun yhdeksäntenä päivänä Schweinheimiin ja maaliskuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä 1813 liityimme armeijaan Aschaffenburgissa, jossa marsalkki Ney katsasti joukkoja.
Komppanian päällikön nimi oli Florentin, luutnantti oli nimeltään
Bretonville, prikaatikenraali Ladaucette ja divisioonakenraali
Souham. Tällaiset asiat tulee jokaisen sotilaan ennen kaikkea tietää.
XI.
Maaliskuun kahdeksannen ja yhdeksännentoista päivän tienoissa oli lumi alkanut sulaa. Kun Aschaffenburgissa pidettiin suurta paraatia avaralla kentällä, josta näkee silmänkantamiin Main virran toiselle puolelle, satoi muistaakseni rajusti yhtämittaa kello kymmenestä aamulla aina kello kolmeen iltapäivällä. Vasemmalla oli linna, jonka akkunoissa asukkaat kaikessa mukavuudessaan katselivat meitä veden virtanaan valuessa kenkiimme. Oikealla kohisi koski. Näimme sen kuin sumuharson läpi. —
Kehotukseksi huudettiin meille vähäväliä: "Kivääri olalle! Kivääri käsivarrelle!"
Marsalkka tuli hitaasti ratsastaen pataljoonan hallitusupseeriston ympäröimänä. Sepeteusta lohdutti tieto, että nyt tulisimme näkemään urhoollisimman urhoollisista. Mutta minä ajattelin: Jospa saisin katsella häntä uunini nurkasta, olisi se monta vertaa hauskempi.
Vihdoin hän asettui eteemme ja selvästi muistan hänet vieläkin, näen suuren, kolmikulmaisen lakin, joka oli sateesta läpimärkä, sinisen koru-ompeleisen hännystakin ja pitkävartiset saappaat. Hän oli kaunis, punakka mies, pystynenä ja vilkkaat silmät ja näytti hirveän voimakkaalta. Ylpeyttä hänessä ei ollut rahtuistakaan, sillä kun hän ratsasti komppanian ohi ja kapteeni teki kunniaa, kääntyi hän korkean ratsunsa selässä huudahtaen: