"Kas, Florentin!"
Silloin kohentausihe kapteeni tietämättä, mitä vastata. Olivat tainneet yhdessä palvella halpoina sotamiehinä tasavallan aikana. Viimein kapteeni vastasi: "Sebastian Florentin olen, herra marsalkka!"
"Olipa todella hauska tavata sinua, Florentin", marsalkka sanoi ja viitaten itään, Venäjää kohti, jatkoi hän: "Luulin sinun jääneen tuonne."
Koko komppania oli ihastunut ja Sepeteus virkkoi minulle:
"Siinä vasta mies! Uhraisinpa vaikka henkeni hänen tähtensä."
Minusta ei ollut mitään ihmeteltävää siinä, että marsalkka tervehti vanhaa toveriaan, enkä siis ymmärtänyt, miksi Sepeteus tahtoi uhrata henkensä hänen tähtensä.
Siinä kaikki, mitä muistan Aschaffenburgista.
Illalla lähdettiin Schweinheimiin, rikkaaseen viini-, hamppu- ja viljaseutuun, jossa kaikki ihmiset silmäilivät meitä nurpein katsein.
Kolme tai neljä miestä asetettiin asumaan aina samaan taloon ja me saimme joko härän, porsaan tai lampaan lihaa joka päivä. Leipä oli hyvää samoin kuin viinikin. Mutta useat meistä olivat pitävinään kaikkea huonona; he nimittäin otaksuivat, että heitä senvuoksi luultaisiin hienoiksi herroiksi, mutta he erehtyivät, sillä kuulin paikkakunnan asukkaiden sanovan saksaksi:
"Kotimaassaan ovat nuo oikeita kerjäläisiä. Jos kurkistaisi heidän kellareihinsa Ranskassa, niin tuskinpa niistä löytäisi perunaakaan."