"Seitsemäs linja!"
Nyt tulivat marsalkka Ney ja kenraali Brenier muutaman insinööriosaston keralla ja heillä oli mukanaan hiukan tykkiväkeä. Marsalkka oli vastannut: Seitsemäs linjarykmentti, kun hän tiesi, missä me olimme. Siitä iloitsimme ja ylpeilimme. Näimme hänen ratsastavan ohitsemme kenraali Souhamin ja kuuden korkean upseerin seurassa; yölläkin tunsimme heidät hyvin, sillä taivas oli tähtikirkas ja kuu teki nousuaan, niin että näki melkein yhtä selvästi kuin päivällä.
He seisahtuivat eräässä joen mutkauksessa, jonne asetettiin kuusi kanuunaa, ja heti sen jälkeen saapui paikalle rakentajia ja pitkä jono vaunuja, jotka olivat lastatut siltapalkeilla, paaluilla ja kaikenlaisilla rakennustarpeilla. Husaarit kuljeskelivat pitkin rantoja kooten venheitä ja tykkijunkkarit seisoivat kanuunainsa ääressä pyyhkäistäkseen tieltä työn estäjät. Kotvasen aikaa katselimme siltainrakennustyön edistymistä. Joka taholta kuului huutoja:
"Wer da?" "Wer da?"
Kolmannen linjarykmentin miehet saapuivat.
Vihdoin, päivän sarastaessa, nukahdin. Klipfel ravisteli minua aimo lailla, ennenkuin heräsin. Lähtörummut pärisivät. Molemmat sillat olivat valmiit ja nyt oli mentävä Saalen yli.
Oli runsaasti aamukastetta. Kukin kiiruhti pyyhkimään kivääriään, käärimään kokoon nuttuaan ja sitomaan ne ylleen. Toinen auttoi toistaan ja niin asetuimme riviin. Kello oli kait tuossa neljän paikkeilla aamulla. Joesta nousi sankka sumu, joka teki ilman harmaaksi. Kaksi pataljoonaa oli jo menossa siltojen yli, sotamiehet pitkissä riveissä, upseerit ja lippu keskellä. Siitä syntyi kumea kolina. Viimeisinä tulivat kanuunat ja ampumavaravaunut.
Kapteeni Florentin oli juuri käskenyt meidän varaamaan itsellemme uutta sankkiruutia, kun kenraali Souham, kenraali Chemineau, eversti Zapfel ja pataljoonanpäällikkömme saapuivat luoksemme. Pataljoona lähti liikkeelle. Vaanin alinomaa nelistäviä venäläisiä, mutta niitä ei näkynyt eikä kuulunut.
Sitä mukaa kuin tulimme toiselle rannalle, muodosti jokainen rykmentti neliön kiväärit alhaalla. Viiden tienoissa oli koko divisiona päässyt sillan yli. Aurinko hajoitti sumun. Oikealla noin kolmen neljännespeninkulman matkan päässä meistä näimme vanhan kaupungin jyrkkine kattoineen, kupoolinmuotoisen kellotapulin, joka oli liuskakivillä katettu ja jonka huipussa oli risti, ja etäämpänä sen takana näimme linnan. Se oli Weissenfels.
Meidän ja kaupungin välillä kulki pitkä ja syvä rotko. Marsalkka Ney, joka vastikään oli saapunut, tahtoi välttämättömästi tietää, mitä siinä mahtoi kätkeytyä. Kaksi komppaniaa kahdennestakymmenennestäseitsemännestä rykmentistä lähetettiin sinne tarkkampujoina ja muu väki lähti hiljalleen liikkeelle, upseerit ja rummut keskellä, kanuunat rivien väleissä ja ampumavaravaunut viimeisinä.