"Seis!"
Katsoin eteeni ja näin, että sankka parvi venäläisiä ryntäsi luoksemme.
"Ensimmäinen rivi polvilleen … kivääri poskelle!" huusi kenraali.
Kun Sepeteus oli polvistunut, seisoin minä tavallani ensimmäisessä rivissä. Näen vieläkin silmäini edessä tuon raivoisan sotajoukon tulevan nelistäen, miehet etukumarassa hevosten selässä sapeli ojennettuna, ja takanamme kenraali komentelee tyynesti, kuin kenttäharjoituksessa:
"Valmiina! Tähdätkää! Laukaiskaa!" Kaikki neljä linjaa ammuimme samalla kertaa. Tuntui kuin koko taivas olisi haljennut. Kun savu hiukankin haihtui, näimme venäläisten nelistävän täyttä laukkaa pakoon, mutta meidän kanuunamme jyrisivät ja kuulamme lensivät nopeammin kuin heidän ratsunsa.
"Ladatkaa!" huusi kenraali.
Lienenkö koskaan eläissäni ollut niin hyvillä mielin.
"Kas vaan. Täytyypä heidän paeta", ajattelin itsekseni.
Kaikkialla raikui: "Eläköön keisari!"
Iloissani yhdyin minäkin toisten huutoon, jota kesti minuutin verran. Oltiin taas liikkeessä ja me luulimme, että pahin oli jo voitettu, mutta kahden kolmensadan askeleen päässä salatiestä syntyi hirvittävä melske ja toistamiseen kenraali huusi: