"Mitä se merkitsee?" kysyin häneltä.
"Sitä, että me Leipzigissä ensimmäisinä hyökkäämme preussiläisten päälle", vastasi hän, "sen tulet sinäkin, rekryytti, pian näkemään."
Silloin nousin seisomaan katsellakseni seutua ja edessäni näin suuren suoperäisen tasangon, jonka halki virtasi Gruna ja Flossgraben. Näiden vesien varsilla kohosi muutamia pieniä mäentöyryjä ja etäällä näkyi leveä virta, jonka kersantti sanoi olevan Elsterin. Aamu-usva sumensi ilman.
Kun käännyin, näin takanamme laaksossa Suur-Gorschenin kirkontornin ja etäämpänä oikealla ja vasemmalla kukkulain välissä viisi kuusi pientä kylää, sillä seutu oli vuorista. Kylät: Kaya, Eisdorf, Starsiedel, Rhana, Vähä-Gorschen ja Suur-Gorschen, jotka myöhemmin tulimme tuntemaan, ovat siis vuorien välissä, pienten sisäjärvien rannalla, jossa kasvaa poppeleita, piilipuita ja vahteroita. Suur-Gorschen, jossa vartioimme, on tasangolla lähinnä Elsteriä. Kauimpana on Kaya, jonka takana kulkee Lützenin ja Leipzigin maantie. Kukkuloilla ei näkynyt muita leiritulia kuin meidän divisionamme valkeat, mutta koko kolmas joukko oli majoittunut kyliin ja päämajapaikka oli Kayassa.
Kuuden aikaan päristettiin aamurumpua. Osastoita lähetettiin kylään, toiset noutamaan puita, toiset olkia tai heiniä. Paikalle saapui ampumavaravaunuja ja leipää ja patruuneja jaettiin kaikille. Meidän tuli jäädä tänne, ja armeijan oli marssittava lyhyin rivin Leipzigiin päin. Sentähden oli kersantti Pinto sanonut, että tulisimme kuulumaan etuvartioväkeen.
Kylästä tuli myös kaksi kaupustelija-eukkoa, ja kun minulla vielä oli viisi kuudenfrangin rahaa jäljellä, tarjosin Klipfelille ja Sepeteukselle ryypyn pysyäksemme lämpiminä aamusumussa ja rohkeninpa tarjota kersantti Pintollekin, joka nautti terveydekseen sanoen: "Kas leipä ja viina vaan, saa posket ruusuin ruskottaan".
Olimme kaikki iloisia ja tyytyväisiä, eikä kukaan meistä aavistanut niitä hirmuisuuksia, joita tulisi tapahtumaan vielä samana päivänä. Luultiin, että venäläiset ja preussiläiset olivat kaukana etsien meitä Gruna-virran takaa, mutta he tiesivätkin olinpaikkamme. Sillä äkkiä kello kymmenen aikaan ratsasti kenraali Souham upseereinensa täyttä laukkaa kukkulalle. Nähtävästi hän oli saanut vihiä jostain erinomaisesta. Seisoin juuri vartioimassa kiväärivarastoa. Näen hänet vieläkin, kun hän suuri harmaalierinen lakki hopeahapsisessa päässään ratsastaa töyryn reunalle, ottaa esiin pitkän kaukoputkensa, jolla tähystelee ympäriinsä ja sitte joutuin rientää takaisin, ratsastaa kylään komentaen joukkoja kokoontumaan.
Silloin palasivat kaikki vahdit osastoihinsa ja Sepeteus, jolla oli kotkan silmät, virkkoi:
"Tuolla kaukana Elsterin takana näen kuhisevia ihmisjoukkoja. Toiset marssivat eteenpäin hyvässä järjestyksessä, toisia tulee hetteiköiltä kolmea eri siltaa myöten. Voi sitä luotituiskua, jos meidän tulee ottaa nuo kaikki vastaan!"
"Niin", sanoi kersantti Pinto pää kenossa ja varjostaen kädellä silmiään, "siellä kokoonnutaan tappeluun, siitä ei epäilystäkään. Sillä aikaa kun meidän armeijamme marssii Leipzigiä kohti hajaantuen kapeisiin rintamiin kolmen kilometrin alueella, aikovat nuo kirotut preussiläiset ja venäläiset käydä kimppuumme koko voimallaan hajoittaakseen meidät. Kekseliäs temppu! Päivä päivältä oppivat he yhä enemmän sotataidon kepposia."