HEINRICH. — Tuo se on kauniinta, mitä nähdä voi, neiti Annette.
WALTER. — Ja se sopii sinulle, niinkuin olisi teetetty.
ANNETTE. — Oh! Herranen aika, mitähän Christian ajatellee nähdessään minua?
MATHIS. — Hän ajattelee ainoastaan, että sinä olet kauniin tyttö koko maakunnassa. (Annette tulee häntä syleilemään).
MATHIS. — Se on mun häälahjani, Annette; hääpäivänäsi pane tämä päähine päähäsi, ja sinun tulee se säilyttää aina. Sittemmin, viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, muistele, että se oli isäsi antama.
ANNETTE (liikutettuna). — Muistan kyllä, isäni.
MATHIS. — Kaikki, mitä minä toivon, on, että sinä tulisit onnelliseksi
Christianin kanssa. Ja nyt, tuokaa mulle vähän ruokaa ja putelli
viiniä. (Catherine menee kyökkiin. — Walterille ja Heinrichille). —
Juottehan te lasin viiniä kanssani?
HEINRICH. — Mielellämme, herra pormestari.
WALTER (nauraen). — Kyllä, sinun tähtesi koettelemme vielä jaksaa. (Catherine tuo kinkun kyökistä, häntä seuraa Lois, joka kantaa lasia ja pulloa).
CATHERINE (nauraen). — Ja minulle, Mathis, et ole tuonut mitäkään! Semmoiset ne ovat, nuo miehet… Siihen aikaan, kuin hän minua tahtoi vaimokseen, tuli hän aina kädet täynnänsä nauhoja; mutta nyt….