Välillisesti liittolaisemme epäilemättä kyllä huojensivat taakkaamme. Ilman niitä sota olisi ollut mahdoton. Nekin suorittivat valtavan osansa, mutta pitivät luonnollisena oikeutenaan esittää meille yhä uusia vaatimuksia, vaikkeivät niiden teot vetäneetkään meidän teoillemme vertoja. Kuta kauemmin sotaa kesti, sitä tuntuvammaksi muodostui neliliitossa liittolaistemme turvautuminen Saksaan. Tämän sodan koko suunnaton paino lepäsi meidän hartioillamme.
Vihollinen oli sodan alusta lukumäärältään yhä vahvistunut, Italia oli yhtynyt sotaan, kaikki vallat olivat muodostaneet uusia joukkoja ja kutsuneet suuret määrät sotaväkeä apukansoistaankin; nyt nousi Romaaniakin meitä vastaan 750,000-miehisellä voimallaan. Olimme sen vuoksi hyvin paljon heikommat, vaikka Bulgaaria ja Turkki olivatkin liittoomme yhtyneet ja vaikka olimmekin yhä uudelleen muodostaneet uusia joukkoja ja entisiä uusineet. Rintamalla meillä oli noin 6 miljoonaa vihollisen 10 miljoonaa vastassa.
Entente-armeijain varustaminen sotatarpeilla oli kehitetty ennen kuulumattomiin. Sommen taistelu osoitti päivä päivältä yhä selvemmin, kuinka paljon vihollinen oli päässyt edelle meistä. Kun vielä otettiin lukuun ententen viha ja suunnaton sotatahto, nälkä- ja kuristussaarto ja vihollisen meille niin vaarallinen valhe- ja yllytys-propaganda, niin kävi selväksi, että voimme ajatella voittoa vain sillä ehdolla, että Saksa ja sen liittolaiset antoivat väkeä ja taloudellisia voimia, minkä suinkin saattoivat antaa, ja että joka mies sotaan lähtiessään kotoaan toi mukanaan lannistumattoman voitontahdon ja sen vakaumuksen, että armeijan täytyi isänmaan vuoksi voittaa. Sodassa mies kokee raskainta, mitä ihminen voi kokea, ja siksi tarvitsee hän hädän hetkenä ehdottomasti tätä kotoa saatua sielullista voimanlisäystä pysyäkseen lujana rintamalla ja kestääkseen.
Niissä oloissa, joihin kenraalisotamarsalkka ja minä tulimme, me pidimme koko sodan olemuksesta ja vihollisen tuhoamistahdosta saamamme käsityksen nojalla välttämättömänä, että kaikki ruumiilliset, taloudelliset ja siveelliset voimat, mitä isänmaalla suinkin oli, tulivat käytäntöön. Ylin armeijanjohto esitti valtakunnan hallitukselle vaatimuksensa, jotka koskivat väkeä, sotatarpeita ja sielullista voimaa.
liittolaisiimme vaikutimme samaan suuntaan, mikäli voimme. Itävalta-Unkari oli jo koroittanut nostoväkiasevelvollisuutensa 55:nteen, Turkki asevelvollisuutensa 50:nteen ikävuoteen ja siten ainakin paperilla käyttänyt ihmisvoimansa viimeiseen saakka.
Näissä oloissa ylimmän armeijanjohdon täytyi enemmän kuin koskaan ajatella, miten se vallatuista alueista saisi lisävoimia.
Nämä olivat ylimmän armeijanjohdon ratkaisevat tulevaisuuden vekselit.
Amiraaliesikunnan päällikkö vaati ryhtymistä rajoittamattomaan sukellussotaan, jonka tuli saartoalueella kohdistua puolueettomiinkin laivoihin. Se oli tehokkain apu, mitä laivasto saattoi antaa armeijalle sen raskaassa taistelussa. Epätietoista oli, vieläkö vihollisen sotavoimat toisen kerran antautuisivat taisteluun; yritys, joka elokuussa tehtiin sen aikaan saamiseksi, jäi tuloksettomaksi. Vihollisen miinasulut rajoittivat yhä enemmän avomerilaivastomme liikuntovapautta ja vaikeuttivat sen käyttämistä. Valtiokanslerin pyynnöstä otettiin kysymys rajoittamattomasta sukellussodasta jo elokuun 30:ntenä puheeksi. Kenraalisotamarsalkalle ja minulle oli tärkeätä, ettei laivasto, joka oli puolustuslaitoksemme osa, kansaintaistelussa ollut suorastaan joutilaana. Armeija ei saanut siltä riittävästi tukea vielä sen kautta, että se piti Itämeren vapaana ja että merisotaväki taisteli Flanderissa; ententen laivasto oli sen sodankäynnille ratkaisevasti apuna. Valitimme mitä syvimmin, ettemme voineet kannattaa rajatonta sukellussotaa, siitä kun valtiokanslerin mielestä olisi voinut olla seurauksena, että Hollanti ja Tanska ehkä olisivat ryhtyneet sotaan; suojaksemme näitä molempia valtoja vastaan meiltä ei olisi liiennyt ainoatakaan miestä. Ne olisivat voineet armeijoillaan, joilta tosin puuttui sotakokemusta, marssia Saksaan ja antaa meille surmaniskun. Meidät olisi voitettu, ennenkuin ne rajattoman sukellussodan vaikutukset, joita laivasto lupasi, olisivat tulleet näkyviin.
Mielipiteiden vaihdosta oli kuitenkin seurauksena, että ryhdyimme uudelleen harkitsemaan rajasuhteitamme Tanskaan ja Hollantiin. Hampurissa oleva pohjoinen ylikomento sai käskyn ryhtyä Tanskan ja Hollannin rajoille rakentamaan asemia. Brysselissä oleva kenraalikuvernööri sai käskyn kiirehtiä, mikäli häneltä työvoimia riitti, Belgian pohjoisrajalla jo heikolle alulle pantua asemain rakentamista.