Bulgaarian armeija ja Bulgaaria itse olivat taipuvaisia käymään sotaa niin kauan kuin se edisti maan erikoispyrkimyksiä, jotka tähtäsivät suurvalta-asemaan Balkanin niemimaalla. Sitä varten taisteli Bulgaarian armeija, joka tosin ei vielä ollut toipunut molempain edellisten Balkanin sotain jälkivaikutuksista. Ei ollut otaksuttavaa, että Bulgaaria suostuisi sotatoimiin millään muulla neliliiton sotanäyttämöllä.
Kun Turkki v. 1914 liittyi Saksaan, oli Bulgaaria puolueettomuutensa hinnaksi saanut Maritsan oikealla rannalla olevan turkkilaisen alueen ja vasemmalta rannalta kymmenen kilometriä leveän kaistaleen Adrianopolista mereen saakka. Palkaksi siitä, että se ryhtyi sotaan Serbiaa vastaan, se oli vaatinut maa-alueita Serbian kustannuksella, ja siinä tapauksessa, että Romaaniakin yhtyisi sotaan, niin sanotun bulgaarilaisen Dobrudshan, jonka se Bukarestin rauhassa 1913 oli luovuttanut Romaanialle. Sopimukset, jotka syksyllä 1915 oli tehty saksalaisen ja itävalta-unkarilaisen sotaväen lähettämisestä, olivat tarkoittaneet vain sotaretkeä Serbiaa vastaan ja nyt menettäneet merkityksensä. Itävalta-Unkari ja Bulgaaria olivat saaneet hallittavakseen silloin valloitetun alueen. Raja kulki pääpiirteissään Moravaa pitkin suusta ylöspäin Pristinaan, Prizreniin ja sitten Driniä ylöspäin.
11:nellä saksalaisella armeijan ylikomennolla oli käskyvalta Makedonian rintamalla Vardarin molemmin puolin olevalla kappaleella; siellä oli suurin osa saksalaisista joukoista, toisia kuitenkin rintaman muillakin osilla. Nishissä oli etappitarkastus. Emme olleet Serbian alueesta pidättäneet itsellemme omaa etappialuetta. Vain sikäläiset radat olivat hallinnossamme. Valtiollisia vaikeuksia ehkä täten vältettiin, mutta saksalaisille joukoille tämän vaatimattomuuden ehdottomasti täytyi tuottaa häiriöitä. Bulgaarian armeijaan kuuluvina he eivät saaneet kokea semmoista avuliaisuutta, kuin ne kaukana kotimaastaan tietenkin olisivat voineet odottaa ja mihin Bulgaaria monessa suhteessa oli nimenomaan sitoutunutkin. Velvollisuutensa käsittävä saksalainen sotamies taisteli Makedonian rintamalla yhtä uskollisesti kuin lännessä ja idässäkin. Hän tiesi, että hän Balkanin niemimaallakin puolusti kotimaataan. Bulgaarian kansa ja Bulgaarian armeija eivät olleet moiseen korkeaan katsantotapaan kypsät. Ne eivät kyenneet sitä käsittämään vielä sittenkään, kun saksalaiset joukot vietiin Makedonian rintamalta taistelemaan toisaalla ratkaisusta.
Jo ennenkuin romaanialainen rajuilma puhkesi valloilleen, oli Bulgaarian ylin armeijanjohto päättänyt tehdä hyökkäyksen Salonikin suuntaan. Hyökkäys oli sotilaallisesti paikallaan. Bulgaarian armeijan vasen sivusta oli melkoista turvallisemmassa asemassa Struman luona, jossa se sai tukea merestä, kuin nykyisissä asemissaan pitkin rajaa. Struman itäpuolisen alueen valtaus tapahtui elokuun 27:nteen päivään mennessä ilman sanottavaa taistelua. Siellä oleva IV kreikkalainen armeijaosasto ei tehnyt vastarintaa, vaan salli kaikessa rauhassa bulgaarialaisten joukkojen kulkea ohitseen. Se jäi Draman ja Kavalan seuduille. Ylin armeijanjohto antoi paikalla saksalaiselle yhdysside-upseerille käskyn, että hänen piti ottaa kreikkalaiset joukot huostaansa. Tuota pikaa ne antautuivatkin meille ja lähetettiin Görlitziin, jonne ne omalla suostumuksellaan suljettiin. Bulgaarian armeijan selkäpuolella oli täten saatu aikaan tarvittava selvyys. Struman rannalla seisoi entente. Bulgaarialaiset eivät sen koommin edenneet, heidän päähyökkäyksensä Florinan kautta oli sillä välin mennyt myttyyn. Bulgaarialaiset olivat täällä elokuun 19:ntenä kulkeneet Kreikan rajan yli valloittaakseen ensinnäkin Florinan itäpuolelta Malka Nidzen kukkularyhmän, jota serbialaiset puolustivat. Etumaiset vuoret vallattiin yllätyksellä, mutta päähyökkäyksen serbialaiset torjuivat voimallisella vastahyökkäyksellä. Bulgaarialaisten tappiot olivat suuret. Bulgaarialaisten hyökkäys meni myttyyn ja heidän urheutensa lannistui. Bulgaarian tsaari ja Radoslavov, jotka syyskuun alussa kävivät Plessissä, valittivat ja tahtoivat saada saksalaisia joukkoja. Hallituksemme puolusteli tätä meille hartaasti, samoin kuin sen velankin anteeksiantoa, joka Bulgaarialla oli Saksalle; se oli kysymys, josta en silloin vielä ollut ensinkään selvillä ja joka ei vähääkään kuulunut minulle.
Olisi ollut sodan terveitä periaatteita vastaan, jos nyt olisimme suostuneet Bulgaarian pyyntöön ja lähettäneet avuksi saksalaisia joukkoja. Siebenbürgenissä oli parhaillaan vireillä sellaista, joka oli koko sodankäynnille paljon tärkeämpää. Ylin armeijanjohto epäsi avunlähetyksen. Saatoin todeta, ettei kulkuyhteys Vardarin laaksosta Monastirin tasangolle mitenkään riittänyt siihen, että siellä oleville joukoille olisi voitu lähettää likimainkaan, mitä ne tarvitsivat. Olisi ollut väärin lähettää sinne vielä lisää joukkoja. Täälläkin oli siis aluksi saatava aikaan terveet olot, vaikkapa bulgaarialaiset menettäisivätkin kappaleen maata; siihenkin oli nyt tyytyminen. Emme voineet käyttää kaikkeen saksalaisiakaan joukkoja. Mutta ylin armeijanjohto auttoi niinkuin asema salli. Saksalainen armeijan-ylikomento siirrettiin Vardarilta oikealle siivelle, olemaan takeena siitä, että taktillinen johto oli oikea ja että selkäpuolen yhteyksiä olojen vaatimusten mukaisesti parannettiin. Saksalaisten rautatie- ja työjoukkojen tuli ottaa taitaviin käsiinsä työt tässä ylenmäärin vaikeassa vuorimaassa ja käyttää pitkät kuukaudet sen suorittamiseen jäljestäpäin, mikä olisi pitänyt tehdä jo ennen hyökkäystä Florinaan.
Bulgaarialaisten ylipäällikkö oli kenraali Jekov. Hän oli uskollinen liittolainen, mutta häneltä puuttui ne etevät johtajaominaisuudet, joita uudenaikainen sota vaatii, sitä paitsi olivat hänen opintonsa vajanaiset. Vaikka hänen oma luonteensa olikin moitteeton, ei hän kuitenkaan ollut siksi tarmokas, että olisi kyennyt Bulgaarian armeijasta poistamaan eräitä sangen painavia epäkohtia; hän sekaantui ahtaaseen puoluepolitiikkaan ja sen vuoksi unohti sodan. Hänen silloinen yleisesikunnanpäällikkönsä, kenraali Lukov, oli ajatuksenjuoksultaan epäselvä ja juonitteleva, ja syypää maansa ja neliliiton onnettomuuteen.
Bulgaarian kansan sieluntilasta, psyykestä, minun oli vaikea päästä selville. Minusta kansa näytti natsionalistiselta ja halukkaalta taistelemaan johtovallastaan Balkanilla.
Radoslavov lyöttäytyi Saksaan sisäisestä vakaumuksesta. Liiton mukana hän pysyi pystyssä tai kukistui. Vaatimuksissaan Saksalta ja suurbulgaarialaisessa politiikassaan hän oli erinomaisen itsepintainen ja antoi kaikille tämänkaltaisille pyrinnöille täyden vallan käyttääkseen sitten kansantahtoa meitä vastaan. Tällöin hän ei ajatellut, kuinka suuresti hän siten mahdollisissa rauhanneuvotteluissa vaikeuttaisi omaa asemaansa. Eikä hän antanut kansalleen tietoja sodan välttämättömiin vaatimuksiin nähden, ehkei hän itsekään niitä oikein käsittänyt.
Tsaari niinikään seisoi lujana liiton pohjalla. Hän oli erinomaisen älykäs mies, mutta enemmän taitavain neuvottelujen kuin toimen mies. Piti mielellään tulessa useata rautaa ja luuli voivansa lykätä ratkaisuja tuonnemmaksi. Opittuaan bulgaarialaisia erinomaisen taitavasti käsittelemään, hän oli rauhan aikana tullut tällä toimeen, mutta sodassa se ei enää riittänyt. Etenkin oli minusta valitettavaa, ettei hän ollut sotilas ja ettei hänellä armeijaansa ollut sitä vaikutusta, kuin korkea asema häneltä vaati.
Kruununprinssi Boris, joka oli isältään saanut mallikelpoisen kasvatuksen, oli kokonaan sotilasluonne ja paljon kypsyneempi kuin hänen nuoren ikänsä perusteella saattoi olettaa. Hänen selvä katseensa käsitti sodan välttämättömät vaatimukset. Bulgaariassa olevat komentoviranomaiset olivat hänen kanssaan mielellään tekemisissä samoin kuin minäkin. Parempaa hallitsijaa tuon kansan on mahdoton saada.