Kenraalisotamarsalkka ja minä siis olennaisella tavalla johdimme sotaa länsi- ja itärintamalla Dobrudshaa myöten etelässä. Siitä, miten sotaa Romaaniaa vastaan oli käytävä, oli meidän sovittava liittolaistemme, ensi sijassa Itävalta-Unkarin kanssa. Teschenissä olevan Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon alle kuuluivat arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä ja ne joukot, joita parhaillaan saapui Siebenbürgeniin. Mutta ne olivat niin riippuvaiset niistä toimenpiteistä, joihin meidän tuli ryhtyä, ettei se todellisuudessa muuttanut ylimmän armeijanjohdon suorittamaa yhtenäistä johtotyötä.
Italian ja Albanian rintamat olivat yksinomaan kenraali v. Conradin työalana.
Makedonian rintaman, Bulgaarian ja Turkin olot vaativat mitä suurimmassa määrässä huomiotamme, mutta niihin nähden emme voineet toimia ratkaisevina tekijöinä.
Yhteisen sodanjohdon perustamisesta johtui myös, että liittoutuneiden ylimmät armeijanjohdot kääntyivät meidän puoleemme, milloin niiden kesken esiintyi erimielisyyksiä. Bulgaarian ylin armeijanjohto antautui Balkanin asioissa hyvin vastahakoisesti tekemisiin Turkin ja Itävalta-Unkarin ylimmän armeijanjohdon kanssa ja nämäkin keskustelivat mieluummin meidän kuin Bulgaarian ylimmän armeijanjohdon kanssa.
VI.
Hänen Majesteettinsa Keisari oli ylin sotaherra. Hänelle kuului armeijan ja laivaston korkein komentovalta. Armeijain ja laivaston ylipäälliköt olivat hänen alaisiaan.
Toimivan armeijan yleisesikunnan päällikkö johti sotatoimia itsenäisesti Hänen Majesteettinsa tahdosta; ratkaiseviin päätöksiin vaadittiin keisarin hyväksyminen. Komentovaltaa hänellä ei ollut.
Keisari siis oli ylimmän armeijanjohdon päämies. Kun muistelmissani käytän tätä nimitystä ahtaammassa, toimivan armeijan yleisesikunnan merkityksessä, noudatan yleistä, vaikka tosin erehdyttävää kielenkäyttöä.
Amiraaliesikunnan päällikkö oli merisodan johdon edustajana samanarvoinen kuin toimivan armeijan yleisesikunnan päällikkö. Merisodan käyntiin nähden hänellä oli samat oikeudet ja velvollisuudet kuin tälläkin. Yleisesikunnan ja amiraaliesikunnan yhteistyö on aina sujunut hyvin.
Brüsselin ja Varsovan kenraalikuvernöörit kuuluivat suoraan keisarin käskyvallan alle ja politiikkaansa nähden ne olivat riippuvaiset valtiokanslerista. Sotilaallisissa asioissa ne noudattivat ylimmän armeijanjohdon toivomuksia — kerrankin oli Hänen Majesteettinsa käsky tarpeen, kun oli Varsovan kenraalikuvernöörin alueelta saatava hevosia.