Arkkiherttua Kaarlen uuden armeijaryhmän alle kuuluivat Karpaateilla olevat joukot, jotka yhdistettiin Itävalta-Unkarin 7:nnen armeijakomennon johtoon yhdeksi armeijaksi, ynnä lisäksi molemmat Siebenbürgenissä muodostettavat armeijat. Pohjoisen, Itävalta-Unkarin 1:sen armeijan piti kenraali v. Arzin johdolla asettua rintamaan Maros Vasarhelyn kahden puolen taaksepäin Klausenburgiin saakka, eteläisen Saksan 9:nnen armeijan kenraali v. Falkenhaynin johdolla Karlsburgin ja Mühlbachin välille, heikoin osastoin etelää kohti Orsovaan saakka. Kenraali v. Falkenhayn sai täällä kaikkein tärkeimmällä kohdalla tilaisuuden isänmaan palveluksessa osoittaa joukkojen johtajana sotilaallista kykyään.
Venäläinen ahdisti elokuun lopulla ja syyskuun alussa arkkiherttua Kaarlen silloista armeijaryhmää ankarasti Itä-Galitsiassa ja Karpaateilla, mikä sai kenraali kreivi v. Bothmerin armeijan verkalleen vetäytymään Zlota-Lipalta Narajowkan taa ja itävalta-unkarilaisten joukkojen peräytymään Karpaateilla yhä kauemmaksi, etenkin Tataarisolan seuduilla ja Bukovinan rajalla. Kun Siebenbürgeniin hyökännyttä romaanialaista armeijaa vastaan tähdättyjen sotatoimien ensimmäisenä edellytyksenä oli tämän rintaman lujittuminen, niin ei ollut muuta neuvoa, kuin lähettää vielä ainakin kolme divisioonaa, jotka niin ankarasti ahdistetusta lännestä olivat tulossa Siebenbürgeniin, Boehm-Ermollin ja arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmiin Dnjestrille ja Karpaateille. Verta vuotavalla sydämellä siihen suostuin. Muistan sen katkeruuden, joka minussa silloin pääsi valloilleen Itävalta-Unkarin armeijaa kohtaan, kun ajattelin asemaamme lännessä ja idässä ja sitä, mitä joukkojemme kaikkialla täytyi aikaan saada. Mutta meidän täytyi toimia, molempain edut olivat yhteiset.
Jatkuvan horjunnan jälkeen lujittui sitten rintamamme venäläisiä vastaan syyskuun puolivälistä. Uudet, mitä suurimmilla ihmisvoimilla tehdyt hyökkäykset Lutzkin länsipuolella Saturtzy—Pustomityn linjaa vastaan, Brodyn länsipuolella Graberkan rintamaosaa, Zborowin kukkuloita ynnä Brsheshanya ja Narajowkalla olevia asemiamme vastaan pysyivät joka kerta tuloksettomina. Eikä venäläisillä Karpaateillakaan taisteluissa, joita käytiin Tataari-solassa ja harjanteilla siitä kaakkoon Kirlibabaan saakka, enää saksalaisten joukkojen erinomaisen vastustuksen vuoksi ollut sanottavaa menestystä. Lokakuun puolivälissä ei asema kuitenkaan vielä ollut lopullisesti varma, venäläisten hyökkäysvoima kun ei vielä suinkaan ollut murrettu. Entisellä rohkeudella he edelleen tekivät joukkohyökkäyksiään; missä rohkeutta puuttui, siellä autettiin takaapäin konekivääreillä. Halu päästä voitolle Volhyniassa, Itä-Galitsiassa ja Karpaateilla vaikutti yhä tehokkaana käyttövoimana Venäjän armeijan päämajassa.
Joukkojen sijoitus Maros-joelle viivästyi aina syyskuun loppupuolelle saakka. Jos romaanialaiset olisivat toimineet nopeaan, olisivat he voineet kerrassaan mullistaa kaikki. Dobrudshaan hyökänneen kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin suuri menestys käänsi kuitenkin Romaanian armeijan huomion toisaalle. Se odotti sitä paitsi venäläisten pääsyä Karpaattien yli ja kulki hitaasti kuin etana eteenpäin. Vasemman siipensä se piti alallaan Orsovasta Hermannstadtiin saakka, jossa oli vahvanlainen ryhmä. Päävoimat etenivät Kronstadtista ja Moldaun rajavuoristosta käsin idästä länteen päin läheisessä kosketuksessa venäläisten vasemman siiven kanssa.
Venäjän ja Romaanian aikomus näyttää olleen laskeutua Unkarin alangolle suljetussa linjassa Karpaattien ja Tonavan välillä. Sitä varten oli kuitenkin Karpaattien yli tuotava sangen suuria venäläisvoimia. Romaanialaisten olisi sitä varten ollut, tarmokkaasti edeten meidän joukkojemme keskitysalueille, avattava venäläisille takaapäin Karpaattien ylimenopaikat. He tekivätkin aivan päinvastoin. Suursotaan perehtymättömänä romaanialainen ei käyttänytkään mitenkään hyväkseen olojen suotuisuutta, jonka meidän divisioonaimme siirtäminen Dnjestrille ja Karpaateille yhä uudelleen tarjosi. Se eteni tavattoman hitaasti ja menetti aikaa. Jokainen päivä oli meille voitto! Venäläisetkään eivät menetelleet tarkoituksenmukaisesti; he ryntäilivät mieluummin Karpaattien harjanteita vastaan, sen sijaan että olisivat Moldaun kautta hyökänneet meidän avoimeen sivustaamme. Romaanian osanotto sotaretkeen tapahtui ilman suunnitelmaa. Ei oltu sovittu yhteisistä sotatoimista.
Kun ensimmäiset lännestä Romaaniaa vastaan lähetetyt saksalaiset joukot oli ohjattu Itä-Galitsiaan ja Karpaateille, oli meidän Siebenbürgeniin tuotava itärintaman ylipäällikön divisioonia. Saimme tyytyä siihen, että rintama heikkeni. Tuskin saatoimme kuitenkaan toivoa, että nämä joukot saapuisivat ennen syyskuun puoliväliä Siebenbürgeniin. Unkarin huonot radat viivyttivät osaltaan kuljetusta.
Itävalta-unkarilaisiakin joukkoja saapui hitaasti. Kenraali v. Conrad ei uskaltanut heikontaa Isonzon rintamaa kovin tuntuvasti. Hän luovutti Tirolista vain muutamia vuoristobrigaadeja. Nämä saattoivat kuitenkin tulla perille vasta hyvin myöhään. Tarjosin sen vuoksi Teschenissä olevalle ylikomennolle Linsingenin armeijaryhmästä eräitä itävalta-unkarilaisia divisioonia, joita ei enää voitu käyttää Venäjän armeijaa vastaan. Ne otettiin kiitollisuudella vastaan. Nämä divisioonat täyttivät aukkoja; hyökkäysjoukoiksi niitä tuskin kuitenkaan enää voitiin käyttää.
Syyskuun toisella puoliskolla joukkojen sijotus Siebenbürgeniin alkoi vähitellen olla taajempaa; mutta vihollisen voimiin verraten joukkomme olivat vielä sangen heikot. Niitä ei kaiken kaikkiaan ollut kuin muutamia harvoja divisioonia. Itävalta-Unkarin armeijan taisteluteho oli pieni. 9:s armeija kykeni kuitenkin hyökkäämään, siinä oli sotatoimien painopiste.
Kummankin armeijan piti lähteä liikkeelle, heti kun rintamaansijoitus syyskuun lopulla oli päättynyt, Itävalta-Unkarin 1:sen armeijan Schässburgin pohjoispuolitse jyrkkään itää kohti, 9:nnen armeijan siten, että sen pääosa kulki Hermannstadtia—Kronstadtia kohti. Oli hyökättävä romaanialaisten kimppuun ja työnnettävä heidät takaisin itää kohti. 9:nnen armeijan piti kulkea siten, että sen oikea siipi oli aivan Transsylvanian alppien pohjoisseinässä kiinni, joten se voisi katkaista Siebenbürgenissä olevan romaanialaisen armeijan yhteyden Valakian kanssa. Itsestään selvää oli, että tällöin oli turvattava armeijan oikea sivusta.
9:nnen armeijan kolmen divisioonan sijoittuminen Mühlbachiu tienoille tarjosi viholliselle tilaisuuden kiertoliikkeeseen Vulkan- ja Szurduk-solista Petrosenyn suunnalta, jos romaanialainen aikoi pyrkiä Hermannstadtin kautta ja edelleen pohjoista kohti Maros-joen yli. Tämä mahdollisuus oli etusijassa otettava lukuun. Oli sen vuoksi tärkeätä, että työntäisimme Petrosenyn luona olevat romaanialaiset takaisin vuoriston taa. 19 p:nä tämä onnistui ensinnä paikalle saapuneille saksalaisille joukoille. Kun ne oli kutsuttava pois ja liitettävä Mühlbachista Hermannstadtia kohti eteneviin joukkoihin, joutuivat solat itävalta-unkarilaisten joukkojen puolustettaviksi. Romaanialaiset saattoivat vallata ne uudelleen 25 p:nä, mutta osaksi ne silloin jo olivat menettäneet merkityksensä.