Romaanialainen oli 1:sen armeijan kohdalla tunkeutunut Maros-joen ylemmässä kaarteessa olevaan Görgeny-vuoristoon ja Maros—Vasarhelyn yläpuolella tunkenut takaisin jokeen saakka itävalta-unkarilaiset vartiot. Kauempana etelässä se oli edennyt likimain Szekely—Udvarhelyn seudulle ja idässä Fogarasiin. Hermannstadtin seuduilla oleva ryhmä, pari kolme divisioonaa, oli jäänyt alalleen. Schässburgin ja Hermannstadtin välillä oli harvassa linjassa heikkoja itävalta-unkarilaisia joukkoja, joiden vahvistuksena oli kolmesta ratsuväkirykmentistä tähän tarkoitukseen muodostettu Siebenbürgenin ratsuväkibrigaadi.
Sotatoimien piti alkaa sillä, että kenraali v. Falkenhayn löisi perinpohjin Hermannstadtin luona olevan ryhmän. Kun Rotenturmin sola oli saatu suljetuksi, piti molempain armeijain sitten edetä itää kohti.
Hermannstadtin tappelu onnistui. Kiertoliikettä suorittaen alppijoukko saapui syyskuun 26 päiväksi Rotenturmin solalle vihollisen selän taa, jonka jälkeen 9:s armeija teki pääosallaan hyökkäyksen Hermannstadtin kahden puolen. Voimamme olivat heikot, taistelu kesti 30:nteen päivään saakka. Romaanialainen puolustautui sitkeästi ja kävi etelästä käsin alppijoukonkin kimppuun. Romaanialaisten pääjoukot lähtivät kuitenkin liian myöhään liikkeelle eivätkä enää voineet estää sitä, että osa armeijasta kärsi Hermannstadtin luona tuhoisan tappion.
Alppijoukko, jonka vahvistukseksi nyt saapui itävalta-unkarilaisia vuorijoukkoja, ryhtyi suojelemaan armeijan oikeata sivustaa Rotenturmin solan luona. Kenraali v. Falkenhayn itse lähti viipymättä marssimaan itää kohti vuoriston pohjoispuolella. Jotta painostus täällä saataisiin vielä vahvemmaksi, vietiin 1:sen armeijan 89:s saksalainen divisioona Schässburgin länsipuolitse 9:nnen armeijan viereen; kenraali v. Arz lähti samalla liikkeelle. Vihollisen armeijat joutuivat täten marssiessaan yhteen.
Romaanialaisilla oli aluksi keskustassa menestystä. Mutta Fogarasin eteläpuolella 9:s armeija löi heidät ja työnsi heidät loistavalla hyökkäyksellä, jota kesti lokakuun 10:nteen päivään saakka, Geister-Waldin ja Kronstadtin kautta tämän kaupungin eteläpuolella olevaan vuoristoon Campulungiin, Sinajaan ja Buzauhun saakka. 9:nnen armeijan täten aikaansaama painostus oli niin ankara, että romaanialainen peräytyi kauempana pohjoisessakin ja Itävalta-Unkarin 1:nen armeija saattoi vähitellen Altin ja Maroksen lähdeseuduilta nousta Moldaun rajavuoristoon.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin hyökkäys romaanialaisia vastaan oli sillä välin menestynyt hyvin. Dobrudshan rataa Dobriciin lähetettiin vain heikkoja joukkoja, kun taas kenraalisotamarsalkka kävi muine voimineen syyskuun ensi päivinä linnoitetun Tutrakanin kimppuun. Boden heikon saksalaisen osaston osanotto sai ratkaisevasti aikaan sen, että tulos oli hämmästyttävän hyvä. Suunnilleen kaksi romaanialaista divisioonaa antautui syyskuun 6:ntena lyhyen vastarinnan jälkeen. Nopealla toiminnalla saatiin Silistriakin 9 p:nä antautumaan. Dobric oli jo 4 p:nä valloitettu. Tätä kaupunkia kauemmaksi ei ollut mahdollinen tunkeutua, romaanialaiset joukot kun täällä saivat tuota pikaa avukseen yhden venäläisen ja yhden itävalta-unkarilaisista sotavangeista muodostetun divisioonan. Sofiassa tunnettiin jonkinmoista huolta siitä, kuinka bulgaarialaiset joukot taistelivat venäläisiä vastaan; pelko oli aiheeton. Bulgaarialaiset eivät tehneet venäläisten ja romaanialaisten välillä eroa, mutta heidän toimi- ja hyökkäyskykynsä ei ollut suuri. Saksalaiselle ylikomennolle 3:s bulgaarialainen armeija tuotti toisinaan paljon huolta.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen nojasi vasemmalla sivustallaan suorastaan Tonavaan ja keskittikin tänne pääpuserruksen. Vihollisen voimat, jotka kokoontuivat linjalle Kara Omer — 10 km Dobricin koillispuolella — Oltina-järvi, oli määrä tunkea Mustaa merta kohti. Vasemmalla siivellä oleva Boden saksalainen osasto mursi nämä asemat rohkealla rynnäköllä ja jatkoi työntöä kauemmas Tonavan vartta alaspäin. Mutta bulgaarialaiset eivät saapuneet paikalle kyllin nopeaan; tosin hekin tekivät hyökkäyksen, mutta vastustaja peräytyi syyskuun 15:ntenä järjestyksessä. 3:s bulgaarialainen armeija oli päästänyt käsistään tilaisuuden suureen menestykseen. Vihollinen saattoi uudelleen asettua jo ennen sodan alkua vahvistettuihin Rasovan—Cobadinun—Tuzlan asemiin.
Yrityksistä, joita tehtiin näidenkin asemain valtaamiseksi, oli pian luovuttava. Paikalla olevain bulgaarialais-turkkilaisten joukkojen hyökkäysvoima ei riittänyt siihen. Selkäpuolen yhteydet oli järjestettävä ja varustettava, jotta saataisiin paikalle hyökkäykseen tarvittavat ampumatarpeet. Se vaati aikaa.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen pyysi jo syyskuun toisella puoliskolla saada yhden saksalaisen divisioonan, ilman sitä hän ei voinut suorittaa hyökkäystä. Toistaiseksi täytyi odottaa, kunnes tämä pyyntö voitiin ratkaista.
Kun valmistukset hyökkäyksen jatkamiseen olivat täydessä käynnissä, saimme äkkiä lokakuun 1:senä Sofiasta sen yllättävän tiedon, että romaanialainen oli Rahovon luona Rustshukin koillispuolella vahvoin voimin kulkenut Tonavan yli. Tonavaa suojelevat voimamme olivat heikot, muita joukkoja ei ollut paikalla. Kenraalisotamarsalkka työnsi hyökkääjiä vastaan mitä kokoon sai, ja jo lokakuun 3:ntena romaanialaisen oli pakko palata takaisin Tonavan pohjoisrannalle. Itävalta-Unkarin Tonavan-laivasto oli puuttunut tehokkaasti taisteluun. Mitä Romaanian armeijanjohto oikeastaan tarkoitti tällä yrityksellä, siitä ei ole selvyyttä saatu. Siebenbürgenin ja Dobrudshan tapauksiin se ei voinut vaikuttaa.