Hindenburg-ohjelman toteuttamiseen tarvittiin tietysti paljon aikaa, jo yksistään sen toimeenpanon täytyi synnyttää levottomuutta, joka menestyksen sijasta vaikutti ehkäisevästi. Oli myöskin voitettava luonnollisia hankauksia. Juuri kun tie näytti selvältä, kävi ilmi, että rauhanaikaiset lokomotiivitehtaat, jotka oli otettu yksinomaan sotateollisuuden palvelukseen, piti jälleen palauttaa entiseen tehtäväänsä. Liikennevälineemme tarvitsivat vihdoinkin perusteellista parannusta. Toisten tehtaiden oli otettava suorittaakseen niiden töitä. Kaikkia laitoksia oli mahdollisimman tarkoin käytettävä. Lisätty tuotanto vaati laajennuksia tehtaissa ja siihen kului taas aikaa. Toisin paikoin olivat työt seisauksissa taikka työpaikka oli yhdistettävä toiseen. Kun oli paljon korjattava, käytiin sitä ankarammalla otteella käsiksi taloudelliseen elämään.
Kului tietysti paljon aikaa, ennenkuin työt Hindenburg-ohjelman toteuttamiseksi alkoivat, ja vielä enemmän, ennenkuin raaka-aineista oli saatu valmistetuksi sotatarpeita. Ohjelmaa täytyi myöhemmin tarkistaa ja rajoittaa. Käsityksemme selvenivät ja me huomasimme, ettei välttämättömiä työvoimia voitu koota armeijan ja laivaston täyteainesta vahingoittamatta. Myöhemmin kuului ääniä, jotka selittivät, että koko Hindenburg-ohjelma oli ollut virhe, ja että ylin armeijanjohto olisi saanut antaa sotaministeriön työskennellä rauhassa edelleen. Sen olisi vain pitänyt antaa määräykset. Kenraalisotamarsalkan ja minun oli pidettävä kiinni siitä, että me olimme havainneet armeijan sotavarustusten hankinnan riittämättömäksi huolimatta siitä, että sotaministeri oli suuressa päämajassa ja vaikka koko maailma asiasta puhui. Luonnollisesti olisi ollut tätä yhtäkkistä sotateollisuuden nousua tuntuvasti parempi, jos rauhanaikaisen teollisuuden muutos sotateollisuudeksi olisi tapahtunut suunnitelmallisesti ja tehtävän suuruutta vastaavalla tavalla ja jos sitä jo ennen sotaa olisi valmisteltu sekä kahden ensimmäisen sotavuoden kuluessa ohjelman mukaan toteutettu. Mutta ylimmän armeijanjohdon ei ollut suotu joutua niin ihanteellisiin olosuhteisiin; sen vuoksi sen täytyi toimia. Juttu on aina sama: aikanaan ei tehdä, mitä pitäisi, arvostelu sitä moittii, mutta ei keksi kuitenkaan kohtaa, jota se voisi korjata. Mutta jos jotakin saadaan aikaan, jotakin syntyy, nousee mahtava rakennus, silloin arvostelu kyllä tietää, mihin kohtaan se hyökkää. Se on useimmiten oikeassa. Jälkeenpäin on helppo nähdä kaikki. Mutta toimettomuus ja laiminlyönti ovat aina pahimpia vikoja, ne ovat vaarallisempia kuin jotkut järjestelmäerehdykset. Itse asiassa syntyi Hindenburg-ohjelmasta todellakin ohjelma. Sillä saatiin enemmän aikaan kuin suuren ohjelman muilla kohdilla, joihin me emme niin voineet käydä käsiksi.
Lopulta teollisuus joutui käyntiin. Hindenburg-ohjelman toteuttaminen merkitsee saavutuksena kokonaisuutta, mistä se saa kiittää kenttävaruslaitoksesta syntyneen ase- ja ampumatarvehankintaviraston toimintaa. Viraston päällikkönä oli kenraali Coupette, joka on erittäin perehtynyt teknillisiin ja teollisuutta koskeviin kysymyksin. Hänen kanssaan toimivat samassa hengessä hänen huomattavat, lujatahtoiset osastonpäällikkönsä, majuri Stadtlaender ja eversti Wurtzbacher. Armeija tietää, mistä se saa kiittää tätä virastoa ja sen johdossa olevia miehiä.
Teollisuusmaailmalta sai sodankäynti tukea. Tämä maine on sillä aina säilyvä. Päästyään selville, mitä siltä vaadittiin, se täytti sille annetut tehtävät omin työvoimin ja sen tuotanto aina parani. Kun se otti valtiolta vastaavan maksun, niin oli se siihen vahingon uhan ja meidän vaatimuksistamme aiheutuvien suurten rahallisten kulujen vuoksi suorastaan yhtä oikeutettu kuin työmies, joka kantoi työstään siltä palkan. Liikanaisuudet ja itsekkäät pyyteet minä jo yksistään sotilaiden etujen nimessä hylkäsin. Hallituksen asia oli pitää silmällä ja ryhtyä toimenpiteisiin, etteivät Hindenburg-ohjelmasta aiheutuneet suunnattomat lisävaatimukset enää huonontaneet meidän taloudellisia olosuhteitamme. Veroilla oli vain osittain tasoittava vaikutus. Kiskurien voittoa olisi pitänyt ehkäistä. Minä valitan syvästi, että armeijassa ja kotimaassa oli vallalla henki, joka esti meitä korjaamasta tätä asiaa. Sodankäynnin kannalta minä kyllä usein koetin siihen päästä. Sotakeinottelija on epämiellyttävä ilmiö, joka turmelevan vaikutuksensa kautta saa aikaan sanomattomia vahinkoja.
Ylimmän armeijanjohdon pyynnöstä oli tällä välin sotaministeriössä tapahtunut eräs muutos.
Koko sotatalouden keskusvirastoksi tuli sotavirasto. Siinä käsitteli miehistökysymystä täytevoima- ja työosasto, raaka-ainekysymystä sotaraaka-aineosasto ja lopuksi valmistuskysymystä edellämainittu ase- ja ampumatarvehankintavirasto. Se, mitä sotavirastolta ihmisvoimien kokoamiseen nähden odotin, ei toteutunut. Tämäkin virasto katseli ilmeisesti sisäpoliittiselta näkökannalta kaikkia tähän kuuluvia kysymyksiä asettamatta sodan vaatimuksia etualalle. Minä olin toivonut, että se olisi onnistunut lähentämään työnantajia ja työmiehiä toisiinsa. Useilla tahoilla tällaista kummankinpuolista lähentymistä harrastettiin.
Valmistuskysymyksen ratkaisu olisi käynyt helpommaksi, jos alunpitäen koko sotateollisuus, myöskin pionieerivarustus-, automobiili- ja lentokonetyöt sekä nimenomaan laivastotehtaat olisivat joutuneet sotaviraston valvonnan alaisiksi. Mutta tässä suhteessa ei käyty perinpohjaisesti asiaan käsiksi.
Me koetimme saada sotateollisuutta käyntiin myöskin miehitetyillä alueilla ja kenraalikuvernöörikunnissa. Mutta se oli vain rajoitetussa määrässä mahdollista. Vaihteleva sotatilanne, joka oli otettava lukuun, sekä työvoimien puute tuotti esteitä. Sitäpaitsi oli muitakin ehkäiseviä syitä. Niinpä Liègen ja sen ympäristön suurissa käsiasetehtaissa belgialaiset työmiehet selittivät, että he vasta sitten ryhtyvät töihin, kun he saavat takeet siitä, etteivät saksalaiset sotilaat kuljeta heidän valmistamiaan aseita länsirintamalle. Tällaisia takeita ei voitu antaa.
Meidän täytyi sen vuoksi monesta paikasta kuljettaa koneita, joita aikaisemmin olimme löytäneet ja joita sotateollisuudessa voitiin käyttää, saksalaisiin tehtaisiin, missä niistä teollisuus ja siten sodankäynti saattoivat tarpeellisessa määrässä hyötyä.