VII.
Saksan sisäiset olot kehittyivät yhä onnettomaan suuntaan. Puolueet taistelivat valtiopäivillä hallitusta vastaan vallasta ja tämä taistelu sai yhä jyrkemmän muodon. Yhä alastomammin ja peittelemättömämmin ilmaisi tämä parlamenttarismi olemuksensa ammattipoliitikkojen edustamana ja kaikenlaisiin iskusanoihin verhoutuneena. Valtakunnankansleri t:ri Michaelis koetti taistella sitä vastaan kuten ennenkin ja joutui varsin pian työnsä uhriksi. Hän kulutti voimansa tähän taisteluun eikä saanut aikaa työskennellä sodan hyväksi.
Yhdysvaltojen vastauksessa paavin noottiin oli Wilson jälleen yrittänyt sekaantua Saksan sisäisiin asioihin ja koettanut saada kuilun kansan ja hallituksen välille; tämä herätti valtiopäivillä paheksumista. Mutta meillä ei ollut nytkään voimaa pyhällä vihalla torjua luotamme moista tekoa.
Tapahtumat laivastossa kesällä 1917 osoittivat selvästi, miten pitkälle vallankumouksellinen henki jo oli levinnyt. Oli kysymyksessä laivastolakon kautta pakottaa rauhantekoon. Tähän hankkeeseen ei kiinnitetty sitä huomiota, jonka se välttämättömästi olisi ansainnut; vakava varoitus jäi tehottomaksi.
Hallituksen esiintyminen ei ollut voimakasta. Siinä tuntui koko ajan heikolle hallitusvallalle ominainen epävarmuus. Valtakunnankansleri t:ri Michaelis tunsi tosin selvästi vaaran, joka uhkasi riippumattomien sosialimedokraattien taholta sodankäyntiä. Mutta hän ei ehkäissyt tämän puolueen vallankumouksellista toimintaa. Heidän sanomalehdistönsä, jonka turmiollinen vaikutus oli näytetty toteen, sai edelleenkin levittää hajoittavasti vaikuttavia kirjoituksiaan.
Valtiopäivät eivät näkyneet laisinkaan ymmärtävän, mitä sota vaati, huomattavat edusmiehet asettautuivat suojelemaan kansanedustajia, joiden läheinen suhde laivaston tapahtumiin oli todistettu, jotka pyrkivät vallankumoukseen ja horjuttivat mieskuria. Saksan kansa ei saanut riittävästi tietoa tapahtumain tavattomasta vakavuudesta. Laivastolle täytyi tällaisen menettelytavan tuottaa arvaamatonta vahinkoa. Mutta armeijassakin keskusteltiin laivaston tapahtumista. Asian ratkaisu teki syvän vaikutuksen.
Saksan kansan sotakuntoisuus oli heinäkuusta ohimenevän nousun jälkeen vaipunut taas nopeasti arveluttavan matalalle tasolle. Henki, joka oli syksyllä 1918 ja v. 1919 riisuva Saksan kansan aseista, alkoi olla huomattavissa. Meidän anomukseemme, että saisimme ottaa käsiimme sanomalehdistön johdon ja sisäisen valistustyön, ei Venäjän vallankumouksesta ja laivaston tapahtumista huolimatta tullut minkäänlaista vastausta, joka olisi ollut jossain määrin sopusoinnussa aseman vakavuuden kanssa.
Sotaministeriön kanssa keskusteltuaan oli ylin armeijanjohto tullut siihen tulokseen, että nyt oli viimeinkin perustettava erikoinen virasto valtiojärjestyksen kumoamiseen tähtäävien hankkeiden torjumiseksi. Tätä tarkoittavat esitykset menivät Berliiniin ja niistä neuvoteltiin siellä valtakunnan viranomaisten kanssa. Mutta nytkään ei saavutettu mitään. Ylimmän armeijanjohdon edustaja ehdotti nyt tätä tarkoitusta varten osaston perustamista sijaisyleisesikunnan yhteyteen. Siihen suostuttiin joka suhteessa. Sen toiminta sai kontrollin luonteen, mutta työala tuli varsin pian korkeapoliittiseksi; oli kuvaavaa, ettei hallitus kaikesta huolimatta suostunut ottamaan haltuunsa tätä osastoa, kuten sen velvollisuus minusta olisi ollut ja kuten olin tarkoittanut. Ylimmälle armeijanjohdolle ei jäänyt muuta keinoa kuin taas ryhtyä tehtävään, joka ei kuulunut sen toimialaan!
Meidän sotataloudellisen elämämme epäkohdat tulivat yhä räikeämmin näkyviin ja herättivät yhä suurempaa katkeruutta.
Meidän taloudellinenkin asemamme oli kärjistynyt. Raaka-aineiden puute alkoi olla yhä tuntuvampi.