Elintarpeisiin nähden olimme selviytyneet, mutta hyvin vaikeata se oli ollut. Talvella 1916/1917 ei ollut mahdollista kuljettaa perunoita. Lanttujen täytyi tulla avuksi. Monet näkivät silloin nälkää. Keväällä ja kesällä olivat varastot taas suuremmat. Mutta ne riittivät ainoastaan Romaanian vehnän ja maissin ohella. Ryhtymällä suuressa määrin ennenaikaiseen puintiin voitiin selvitä sen lyhyen ajan yli, joka oli vanhan ja uuden sadon välillä. Me elimme siten etukäteen. Hevosten ravinto oli hyvin niukalla; laiduntaminen, johon jo varhain ryhdyttiin, auttoi paljon. Oli tullut huono kauransato eikä heinääkään ollut saatu paljon. Saattoi jo ennakolta nähdä, että eläinten ruokkiminen kävisi yhä vaikeammaksi.
Hiilensaanti näytti taatummalta kuin talvella 1916/17. Lämmitys oli ollut välttävää.
Öljyvarat olivat tavattoman pienet; Romaanian tuotantoa oli välttämättömästi kohotettava. Maaseutu kulki taas pimeitä talvi-iltoja kohti.
Tulevaisuus näytti valtakunnankanslerin t:ri Michaeliksen erotessa varsin vakavalta. Minä toivoin, että Venäjän tuhoutuminen, jota ei enää käynyt epäileminen, sittenkin rohkaisisi mieliä. Tämä saattoi meidän Italiassa saamamme loistavan menestyksen ja länsirintamalla suorittamaimme sankaritekojen yhteydessä todellakin vaikuttaa kohottavasti ja hälventää pettymystä siitä, ettei sukellussotamme täysin vastannut toiveita. Ententen kansat eivät voineet samaan aikaan vedota mihinkään samanlaiseen. Niillä oli ollut vain vastoinkäymistä, mutta niillä oli vankka luottamus itseensä ja hallitukseensa ja ne asettautuivat lujalla kansallisella mielellä tukemaan suurmiehiään, jotka johtivat niitä voimakkaalla kädellä. Vastahakoiset ainekset eivät voineet päästä tehoisiksi. Saksa oli onnettomuudekseen kulkenut päinvastaista tietä. Valtiopäivät vastustivat lujaa johtoa, sotaa vastustavat ainekset voittivat alaa kansassa. Kanslerien valtiollinen johto pysyi olemattomana. Niin kehittyivät olosuhteet sotaakäyvissä valtioissa yhä enemmän meidän vahingoksemme. Vihollisen toivo, että me sisäisesti sorrumme, korvasi sen sotilaallisessa suhteessa kärsimät pettymykset. Sellaisia ajatuksia ei meillä voinut olla mahtavimmista vihollisistamme ja siitä johtui, hyvästä sotilaallisesta asemastamme huolimatta, syvä erotus toisiaan vastaan taistelevien kansojen voitontunteessa.
Tohtori Michaelista seurasi lokakuun lopulla kreivi v. Hertling. Hän oli ensimmäinen valtakunnankansleri, jonka kruunu oli nimittänyt valtiopäivien enemmistön mielipiteen mukaan. Näin pitkälle oli jo vallan siirtyminen parlamentin hyväksi mennyt, se ilmeni myös useissa ministerinnimityksissä. Tästä hetkestä alkaen oli valtiopäivien enemmistö enemmän kuin ennen vastuunalainen Saksan kansan kohtalosta.
Ylin armeijanjohto sai tästä nimityksestä tietää vasta sitten, kun se jo oli saanut varman muodon. Kreivi v. Hertlingin käsitys meistä oli parantunut. Minulle hän oli tuntematon. Me odotimme hänen täyttävän ne tehtävät, jotka hallituksen oli sodankäyntiin nähden suoritettava, saavan aikaan voimakkaan johdon sisäänpäin, nostavan henkistä sotakykyisyyttämme, ratkaisevan jo tohtori Michaelikselle tehdyt ehdotukset täyteväen hankkimisesta ja saavan vihollista vastaan tähdätyn propagandan varmaan käyntiin.
Minä asetuin uudestaan yhteyteen sotaministerin ja sotaviraston päällikön kanssa, jona jo pitkän aikaa oli ollut kenraali Scheuch, huomauttaen, että oli välttämätöntä saada lisätyksi armeijan tarpeiden tuotantoa, mutta tälläkään kerralla ei heillä ollut tarmoa ryhtyä toimeen. Epäilemättä olivat molemmat herrat sekavien sisäisten olosuhteiden vaikutuksen alla ja tunsivat olevansa niiden kahleissa, sen sijaan että olisivat niitä hallinneet.
Minä palasin siihen, mihin olin pyrkinyt syksyllä 1916 tekemissäni anomuksissa: Saksan kansan kaikki voimat on todella saatava palvelemaan voiton asiaa. Oli aivan ilmeisesti tullut näkyviin, että siviiliasevelvollisuuslaki ei ollut tarkoitustaan vastaava, vaan että se lisäksi vaikutti vahingollisesti. Se ei sitä paitsi asettanut yksityisen työvoimaa tyydyttävästi isänmaan palvelukseen eikä armeija saanut tarpeellisessa määrässä takaisin riveihinsä palvelusvapautusta saaneita. Kysymys työnantajan ja työntekijän lähentämisestä, jonka merkitys varsinkin siirtymäkauden taloudelle ja järjestykselle maassa sodan jälkeisenä aikana oli niin tavattoman suuri, ei ollut hitustakaan edistynyt.
Kenraali Scheuchin toivomusta noudattaen otimme me, kenraalisotamarsalkka ja minä, vastaan vapaiden käsityöläisyhdistysten, myöhemmin myöskin kristillisten käsityöläisyhdistysten ja virkailijayhdistysten edustajia. Me huomautimme näille herroille vakavasti, että oli aivan välttämätöntä saada tuetuksi ja rohkaistuksi kotimaan mielialaa, sillä muuten kärsii siitä ehdottomasti myöskin armeijan mieliala. Siviiliasevelvollisuuslain arvosteleminen ei ollut meidän asiamme. Herrat lupasivat tukea meidän pyrkimystämme mielialan kohottamiseksi ja sanoivat vastustavansa lakkoa; huomasin mielihyväkseni että he tunsivat suuren vastuunalaisuutensa. He ilmaisivat minulle joukon yksityisiä toivomuksia kotimaan työväenoloihin nähden, jotka eivät tosin minua suoranaisesti koskeneet, mutta herättivät kuitenkin mielenkiintoani. Ne toimitettiin asianomaisiin virastoihin pyynnöllä että epäkohdat poistettaisiin. Toivon, että minä keskustelun kuluessa sain herroille selväksi armeijan ja kotimaan sisäisen yhteenkuuluvaisuuden ja että he huomasivat, kuinka suureksi arvioin sisäisten olosuhteittemme merkityksen sodankäynnillemme. He istuivat vieraina meidän päivällispöydässämme ja tulivat varmaankin huomaamaan, että me kohtelimme kunnioituksella toisin ajatteleviakin ja pyrimme yhteistyöhön isänmaan onneksi. Arvoton juoru että vain "suurteollisuus" meidän luonamme kävi tuhkatiheään, vaikeni sen johdosta hieman. Meitä innostivatkin aivan toiset näkökannat. Me tunsimme johtavamme koko aseisiin tarttunutta kansaa emmekä vain osaa silloin vielä aseellisesta kansastamme. Tässäkin suhteessa me olimme vastakohtana, vaikkakaan ei jyrkässä muodossa, hallitukselle, joka tietoisesti nojasi valtiopäiväin vasemmistoenemmistön edustamaan demokraattiseen ja radikaaliseen kansanosaan, toisen osan pysyessä aivan eristettynä. Lainsäädännön vasemmistuminen, joka helpotti lakkoja ja jätti työnhaluiset suojattomiksi, joka nuorisolle antoi yhteenliittymisoikeuden ja yhdistymisvapauden ja antoi heidän raaistua, sen sijaan että olisi heitä kasvattanut, sekä samanaikaiset oikealle tähdätyt rankaisumääräykset osoittavat tänään selvästi jokaiselle, mitä tietä hallitus kulki.
Minä keskustelin sotaministerin kanssa kotimaassa vallitsevista valitettavista ilmiöistä ja viittasin muun muassa minun mielestäni epätyydyttävään sanomalehdistön valvontaan. Varusväkeä koskevat seikat tulivat keskustelunalaisiksi. Täytejoukkojen opetus ja kuri jättivät paljon toivomisen varaa, sotilaallinen tervehdys tapahtui joko huolimattomasti tai jätettiin kokonaan tekemättä. Varusväki työskenteli epäilemättä hyvin vaikeissa oloissa. Täälläkin tuntui yhä enemmän sopivien upseerien puute. Rintama-armeija ei tietenkään voinut luovuttaa kenttäpalveluskykyisiä, mutta oli kuitenkin saatavissa joukko sodassa vioittuneita upseereja, jotka olivat säilyttäneet vanhan tarmonsa. Mutta hekin läksivät pois muuanne, ja kotimaan tavattoman huonot palkkaussuhteet pakottivat heitä usein siihen. Tässäkin olisi vain suuripiirteinen toiminta voinut saada muutoksen aikaan. Yhä edelleen antoi täytejoukko-osastojen tila sotaministeriölle aiheen mahdollisuuden mukaan vahvistaa toimivan armeijan rekryyttikeskuksia, jotta täytejoukot joutuisivat mahdollisimman pian pois kotimaasta ja voisivat kosketuksissa rintaman kanssa kehittyä lujiksi sotamiehiksi. Vuoden 1899 ikäluokka siirrettiin talvella 1917/18 kenttärekryyttikeskuksiin.