Rintamaansijoitus voi ja sen täytyy olla kauan edeltäkäsin suunniteltu. Asemasodan taistelut vaativat jotain samantapaista. Liikuntasodassa ja liikuntasodasta johtuvassa tappelussa vaihtelevat kuvat, jotka johtajan tulee itselleen luoda, kirjavassa jaksossa. Siinä hänen täytyy tehdä päätöksiä tuntonsa mukaan: sotamiehen käsityö muuttuu taiteeksi ja sotamies taistelujen johtajaksi.
Ajatus, miten taistelu oli suunniteltava, kehittyi yksityiskohtaisesti vähitellen elokuun 24:nnen ja 26:nnen päivän välisenä aikana. Pääkysymys oli, oliko todella mahdollista kuljettaa I reserviosasto ja XVII armeijaosasto Rennenkampfin armeijan luota ja yhdistää ne 8:nnen armeijan muihin osiin taisteluun Narewin-armeijaa vastaan. Tämä riippui yksinomaan Rennenkampfista. Jos hän tiesi käyttää hyväkseen Gumbinnenin luona saavuttamaansa menestystä, ei tämä ollut mahdollista. Ei sen vuoksi ollut muuta neuvoa, kuin tuoda I armeijaosasto ja XVII reserviosasto enemmän lounaiseen suuntaan Wormdittia kohden sillä välin kuin 8:nnen armeijan toinen ryhmä pidätteli Narewin-armeijaa tuottaakseen sille sopivassa tilaisuudessa vastoinkäymisiä. Hätätilassa voitiin myös ajatella kiinteätä puolustusta jollain linjalla Veikselin itäpuolella.
Vähitellen selveni, että Rennenkampf eteni vain aivan verkalleen. Sen johdosta voitiin molemmat armeijaosastot vähitellen peräytymissuunnaltaan poikkeuttaa jyrkkään eteläiseen suuntaan likimain Bartenstein-Gerdauenin linjan kautta Bischofsburgia ja Neidenburgia kohti.
Ensinnäkin XVII armeijaosasto I:sen ratsuväkidivisioonan ja I:n reserviosaston suojassa vedettiin Schippenbeilin kautta etelää kohti Bischofsteiniin. Kun se oli peittynyt I:n reserviosaston taa ja 26 p:nä Bischofsteinistä marssi Bischofsburgia kohti, vietiin I reserviosastokin Schippenbeilin eteläpuolitse Seeburgia kohti. Rennenkampfia vastaan jäi rintamaan vain I ratsuväkidivisioona Schippenbeilin seuduilta eteläänpäin. Siitä sai vielä 26 p:nä I ratsuväkibrigaadi käskyn marssia Rösselin kautta Sensburgiin. Elok. 27 p:stä alkaen seisoi siten vain kaksi ratsuväkibrigaadia Mauer-Seen ja Pregelin välillä Rennenkampfin 24:ää sangen vahvaa jalkaväki- ja useata ratsuväkidivisioonaa vastassa. Järvisulku oli länttä kohti avoin, se voitiin kiertää, Königsberg helposti eristää.
Päätös ryhtyä taisteluun rakentui käsitykseemme venäläisten johdon hitaudesta, sen syvällinen perustus oli velvollisuutemme voittaa heikommuudestamme huolimatta, mutta silti se oli sanomattoman vaikea toteuttaa.
Armeijaosastot täällä marssivat Neidenburgista Allensteiniä kohti etenevän Narewin-armeijan selkään. Samalla ne kuitenkin paljastivat oman selkänsä Rennenkampfin armeijalle ilman sanottavaa suojaa, kahden tai kolmen päivän marssi väliä. Kun sitten 27:ntenä päivänä taistelu alkoi koko ankaruudessaan eikä yhdessä päivässä päättynyt, kuten ennen oli ollut sääntönä, vaan venyi aina 30:nteen saakka, seisoi Rennenkampfin valtava armeija koillisessa kuin uhkaava ukkospilvi. Hänen ei muuta tarvinnut kuin lähteä liikkeelle, niin me menettäisimme tappelun. Mutta Rennenkampf pääjoukkonsa kanssa marssi vain mitättömän matkan yli Allenburgin-Gerdauenin-Neidenburgin linjan ja me saimme loistavan voiton.
Huolesta, jolla näinä pitkinä päivinä katselin Niemenin-armeijaa, ei monikaan tiennyt.
Jotta XVII armeijaosasto ja I reserviosasto pääsisivät täyteen vaikutukseensa, täytyi tietysti 8:nnen armeijan toisen ryhmän hyökätä. Sen lähin velvollisuus kuitenkin oli pitää huolta siitä, ettei sitä lyöty.
Vahvistettu XX armeijaosasto oli saanut kestää sangen vaikeita, rasittavia päiviä. 23 p:nä se oli Gilgenburgin koillispuolisilla kukkuloilla, rintama jyrkkään etelää kohti, vihollisen lähestyessä Neidenburgista, siis kaakosta päin. 3:s reservidivisioona vielä oli kokoontumassa Hohensteinin länsipuolella. I armeijaosasto oli alkanut purkautua junista Deutsch-Eylaun luona. Tosin kenraali v. Scholtzin onnistui torjua suuremmat vihollisvoimat. Mutta hänen täytyi kuitenkin Gilgenburgin itäpuolisista kukkuloista kiinni pitäen vetää vasen sivustansa Hohensteinin länsipuolella jyrkkään takaisin aina Mühlenin seuduille saakka. Vaikka tämä liike olikin joukoille niin epämukava, oli sillä kuitenkin hyväkin vaikutus: venäläisestä tuntui, että se oli voittanut. Se ei luullut saksalaisten enää tekevän vastarintaa, hyökkäyksestä puhumattakaan. Se piti tietä Veikselin itäpuoliselle saksalaiselle alueelle vapaana.
24 p:nä olimme jo kenraali v. Scholtzin luona. Tapasimme hänet Tannenbergissä. Hän ja hänen esikunnanpäällikkönsä, eversti Hell sodan kuluessa vielä saattoivat nimensä suureen kunniaan ja ikuistivat sen historiassa.