Hyökkäystä valmistellessa ei unohdettu puolustustakaan, meidän kun täytyi olla varustautuneita vihollisen vastahyökkäyksiin. Puolustussodan perusteet pysyvät voimassa, vain tankkeja vastaan suunnatuille toimenpiteille annettiin huomatumpi sija. Niinpä jalkaväen seuralais-aseet hyökkäys- ja puolustussodassa tarkoittivat osaltaan myös tätä. Mitä suurinta huomiota kiinnitettiin siihen, että tykistö oppi välitöntä yksityisammuntaa tankkeja vastaan, mihin varsinkin soveltuivat kenttäkanuunat ja miinanheittäjät. Raskaiden konekiväärien ammuksia lisättiin. Yhä enemmän kokeiltiin tankkien tuhoamista kääröpanoksilla (geballte Ladungen), kaikki kokemukset, joita oli saatu niitä vastaan taisteltaessa, saatettiin joukkojen tietoon ja niiden mielipiteet asiasta otettiin huomioon.
Puolustusasemia tarkastettiin mahdollisten tankkihyökkäysten varalta, ansoja, tiesulkuja rakennettiin, miinojakin asetettiin ja useihin paikkoihin asetettiin tykkejä tankkien torjumiseksi. Luonnollisesti vaikuttivat näihin puolustustöihin työvoimain vähyys ja armeijassa vallitseva käsitys tankkihyökkäyksen tehosta.
Sotaministeriö teki meille tuontuostakin selkoa tankkien torjuntaan käytettävien välineiden rakenteesta koettaen lakkaamatta kehittää niitä.
Olin taas usein rintamalla ja vilkkaassa ajatuksenvaihdossa armeijain ylikomentojen kanssa hyökkäystaistelussa noudatettavasta taktiikasta ja hyökkäyksestä itsestään. Sain kuulla eri asioissa joukon lausuntoja vastaan ja puolesta. Vieläkin kaikuvat korvissani keskustelut tulijyrästä ja esikentästä. Lopulta täytyi minun ottaa ratkaiseva askel, sitä vaati velvollisuuteni. Taktilliset periaatteet tunnustettiin oikeiksi ja joukot omaksuivat ne mielellään. Ne jättivät joka suhteessa riittävästi tilaa yksityiselle toimintavapaudelle.
Olin läsnä useissa harjoituksissa ja keskustelin monien rintamalta tulleiden herrojen kanssa. Kävi ilmi, että joukkojen ei ollut helppo asettua vaadittuun väljään ryhmitykseen. Tuiki tarpeellista oli jatkaa harjoituksia pitkälle maaliskuuhun asti.
VIII.
Tammi- ja helmikuun kuluessa siirrettiin länsirintamalla hyökkäykseen määrätyt divisioonat asemistaan. Niiden tilalle asetettiin osittain muilta sotanäyttämöiltä saapuneita divisioonia. Tästä hetkestä alkaen oli niiden omistettava aikansa kokonaan harjoituksiin ja varusteluihin. Me emme saattaneet varustaa kaikkia divisioonia sotatarpeilla ja hevosilla yhtä suuressa määrin, vaan täytyi meidän tässä suhteessa antaa etusija ensinnä hyökkäykseen määrätyille divisioonille. Samalla tavoin meneteltiin divisioonain ulkopuolella toimivissa hyökkäysosastoissa, armeijatykistössä, järeässä tykistössä, miinanheittäjäosastossa j.n.e. Hyökkäysdivisioonain hevosille annettiin lisätty ravintoannos.
Ylin armeijanjohto on pitänyt valitettavana sitä, että armeijan keskuudessa näin muodostui "hyökkäys-" ja "asemadivisioonan" käsitteet. Se koetti ehkäistä tätä, voimatta kuitenkaan muuttaa tosiasiaa, joka nämä käsitteet oli synnyttänyt.
Me olimme vähitellen tuoneet hyökkäykseen kaiken, mikä ajateltavissa oli. Yksityisiä divisioonia oli vielä tulossa idästä.
Toivoimme niillä voimilla, joita joka taholta olimme koonneet, voivamme hyökätä 50 km:n levyisellä yhtenäisellä rintamalla. Oli laskettu saatavan 20-30 patteria ilman miinanheittäjiä jokaista kilometriä kohti. Noudattamalla säästeliäisyyttä joissakin paikoin voitiin hyökkäystä vieläkin laajentaa. Koko länsirintamalla oli meillä silloin suunnilleen 25-30 divisioonan ylivoima. Mutta ylivoima ei ollut niin tuntuva, sillä vihollisarmeijoilla oli käytettävänään runsaasti erikois-aselajeja ja myös aluejoukkoja, joita ei meillä siinä määrässä ollut. Mutta kuitenkin olivat voimasuhteet meille edullisemmat kuin milloinkaan ennen. Ne tarjosivat menestysmahdollisuuden. Me aioimme tehdä hyökkäyksen 50-60 divisioonalla. Länsirintaman muiden osien heikontumista ei voinut välttää.