Myös Itävalta-Unkarin puoleen oli ylin armeijanjohto kääntynyt. Se oli lähettänyt pattereita, mutta varustanut ne valitettavasti niin huonosti ampumatarpeilla, että meille oli niistä hyvin vähän apua. Itävalta-unkarilaisia divisioonia ei ollut saatavissa. Niiden miesluku oli liian alhainen ja saattaisi vasta myöhemmin kohota, kun muutamia satojatuhansia miehiä palaisi Venäjältä sotavankeudesta. Saksalaisten joukkojen poistaminen Italian rintamalta ja idästä, missä niiden hallussa oli ollut huomattava osa asemia, asetti muuttuneesta sotatilanteesta huolimatta entistä suuremmat vaatimukset itävalta-unkarilaisille joukoille.
Hyvin mielellään olisi ylin armeijanjohto ottanut XV:n turkkilaisen armeijaosaston länsirintamalle; mutta Turkin armeijan surullinen tila pakotti lähettämään sen Aasiaan. Myöhemmin kaduin tätä. Kun Enverillä oli yhä vain Kaukaasia mielessään, vei hän osaston Batumiin, missä se joutui olemaan hyödyttömänä. Paljon parempaan tarpeeseen olisi se joutunut lännessä.
Bulgaaria tarvitsi joukkonsa Makedonian rintamalla; armeijan lukumäärään nähden se olisi kyllä kyennyt lähettämään joukkojaan länteen; mutta se ei osoittanut mitään ymmärtämystä sodan yhteisiä pyrkimyksiä kohtaan. Se ei aikoinaan ollut tahtonut kulkea edes Tonavan yli, ja nyt se luovutti sangen vastahakoisesti saksalaisia joukkoja Makedoniasta, vaikka kysymyksessä olikin vain muutama jääkäripataljoona ja joku määrä pattereita ja vuoristokonekiväärijoukkoja. Ne bulgaarialaiset joukot, jotka tulivat Dobrudshasta näiden sijalle, olivat lukumäärältään huomattavasti voimakkaampia. Me jätimme saksalaisiakin joukkoja. Poistuvien saksalaisten joukkojen sotatarvevarasto jätettiin sinne tai korvattiin erityisillä aselähetyksillä.
Meillä oli runsaasti sotatarpeita sotaliikkeen jatkamiseen lännessä. Sitävastoin oli tila, mitä täydennysjoukkoihin tulee, hyvin huolestuttava, meidän anomuksemme eivät olleet saaneet mitään aikaan. Sotaministeriö luovutti todellakin syksyllä 1918 tapahtumain pakotuksesta miehistöä kotimaan joukoista ja varusväestä, joka olisi jo aikaisemminkin voitu liittää armeijaan. Ylimmällä armeijajohdolla itsellään oli vielä reservejä itäarmeijassa ja Romaaniassa olevassa varusväessä, niistä kun voitiin ottaa sitä mukaa kuin asema lujittui kaikki 35 vuotta nuoremmat miehet. Täten heikkeni näiden joukkojen taistelukyky huomattavasti. Erikoisaselajeissa ja etappijoukoissa oli ylimmällä armeijanjohdolla vielä voimanlähde, joskaan ei erittäin tuottava. Minä koetin myös saada yhä enemmän naisia kiinnitetyksi työhön, jotta miehet vapautuisivat. Naisista oli muodostettava apupuhelinkunta.
Täyteväkikysymyksen ei olisi tarvinnut olla niin epäsuotuisa. Karkureina karisi armeijasta väkeä tavattoman paljon. Niiden lukumäärä puolueettomissa maissa, kuten esim. Hollannissa, nousi kymmeniin tuhansiin. Vielä useammat oleskelivat huolettomina kotimaassaan, ja sen sietivät vaieten toiset saman kansan jäsenet, eivätkä viranomaisetkaan mitenkään häirinneet heitä. Nämä ja piileskelijät rintamalla, joita myöskin oli useita tuhansia, alensivat ratkaisevalla tavalla taistelevien joukkojen voimaa, etupäässä jalkaväessä, missä niitä oli eniten. Jos kaikki nämä olisi pysytetty armeijassa, ei täyteväkikysymys olisi käynyt niin kireäksi. Lisää täyteväkeä olisi kyllä voitu hankkia, jos kotimaassa olisi ollut oikeata halua sodankäyntiin. Tällä halulla oli ratkaiseva merkitys, mutta sitä ei ollut olemassa.
Sota nielee ihmisiä. Se kuuluu sodan luonteeseen. Nykyaikainen puolustussota vaatii enemmän uhreja kuin hyökkäys, sekin puhuu jälkimäisen puolesta. Elo-, syys- ja lokakuu vuonna 1918 maksoivat meille paljon enemmän kuin maalis-, huhti- ja toukokuu samana vuonna. Viimeksimainittujen kuukausien menetyksenä olivat suurimmaksi osaksi lievästi haavoittuneet, jotka palasivat takaisin. Ne vangit, jotka menetimme puolustustaistelussa, täytyi meidän merkitä lopullisesti hukatuiksi. Valitettavasti oli itsestään selvää, että tappiot joka tapauksessa kaikista taktillisista varokeinoista huolimatta tulivat olemaan hyvin suuret, kun taistelussa käytettiin niin suuria joukkoja.
Vaikeuksista täyteväkeen nähden ei ollut päästy maaliskuussa 1918, vaikka käytettävänä olikin muutamia satojatuhansia miehiä. Ne alkoivat olla yhä enemmän uutena epävarmana tekijänä valtavassa voimainmittelyssä. Englanti ja Ranska saivat myös taistella samanlaisia vaikeuksia vastaan. Syksyllä 1917 kuului englantilaisiin divisiooniin vielä kaksitoista pataljoonaa, nyt yhdeksän. Ranska oli Aisnen—Champagnen taistelun jälkeen laskenut hajalle yli 100 pataljoonaa ynnä paikallis- ja paikallisreservijoukkoja. Amerikkalaiset joukot, joiden taistelukyky ei saattanut olla suuri, eivät olleet vielä saapuneet. Sukellussota oli jatkunut edelleen, emme voineet tietää, kuinka paljon tonnistoa entente voisi käyttää joukkojen kuljetukseen.
Armeija oli voittanut edellisen vuoden taistelujen jättämät raskaat sielulliset vaikutukset, se kun tiesi nyt siirryttävän puolustuksesta hyökkäykseen. Henki tuntui kauttaaltaan lujittuneen, mutta maaliskuussa 1918 ei voinut olla näkemättä, että maanalainen myyräntyö paikoittain edistyi. Vuoden 1899 ikäluokan saavuttua rekryyttikeskuksiin alkoi kuulua valituksia tästä täyteväestä ja sen moraalisesta tilasta. Tehtiin sekin hämmästyttävä huomio, että useilla rekryyteillä oli suuria rahavaroja käytettävänään. Tämä vaikutti varmaan äärettömän katkeroittavasti vanhempiin miehiin, jotka olivat olleet kauan rintamalla.
Henkisen sotakuntoisuuden kohottamiseksi kotimaassa ei tehty mitään. Epäkohdat sotatalouselämässä olivat päivä päivältä käyneet räikeämmiksi. Armeijan kohonnut mieliala heijastui nyt vähän aikaa kotimaassakin ja oli omiaan johtamaan harhaan. Suuren joukon henki pysyi kylmänä, vihollisen harjoittaman propagandan lumoissa, se oli vaipunut omiin harrastuksiinsa ja huoliinsa, mutta ne eivät johtuneet siitä, että sodan lopputulos näytti peloittavalta. Kotimaa ei kyennyt enää terästämään armeijan hermoja; se jäyti jo sen ydintä; me emme voineet tietää, kuinka laajalle riippumattoman sosialidemokraattisen puolueen myyräntyö oli levinnyt. Tammikuun lopulla 1918 tehdyt lakot loivat vielä kerran räikeätä valoa sen pyrkimyksiin; tämä puolue kasvoi yhtämittaa ja oli taatusti johtajainsa hallittavana samalla kuin ammattikuntien vaikutusvalta väheni.
Hallituskaan, vaikka se esiintyikin pontevasti lakkoja vastaan, ei niissä huomannut ajan merkkejä enempää kuin syksyllä 1917 meriväen levottomuuksissa. Voimakkaalla kädellä oli ryhdyttävä järjestystä ylläpitämään Saksassa siinäkin tapauksessa, että sotatarpeiden tuotanto hetkeksi vähenisi, tämä asia selvisi yhä enemmän. Muussa tapauksessa oli pelättävissä, että kumoukselliset pyrkimykset tuottaisivat meille vielä paljoa suurempaa vahinkoa. Hallitus tunsi sen kannan, mikä ylimmällä armeijanjohdolla oli tässä asiassa. Noina päivinä edistettiin tuntuvasti Saksan vallankumousta. Reinickendorfissa perustettiin silloin, niinkuin nyt vasta olen saanut tietää, Saksan ensimmäinen työ- ja sotamiesneuvosto. Täten oli todellisuudessa meidän omassa keskuudessamme syntynyt arka kohta taistelussa olemassaolomme puolesta. Ratkaisevaa merkitystä sotaan nähden en uskonut sillä vielä olevan. Uskoni Saksan kansaan oli suurissa piirtein vielä järkkymätön.