Rintamalla olevilla johtajilla ja joukoilla oli samoin kuin ylimmällä armeijanjohdolla tunne, että ne voivat täyttää tulevissa taisteluissa vaatimukset, jotka niille asetetaan. Toivoimme saavuttavamme voiton, vaikka joukot eivät enää olleetkaan samanlaisia kuin vuonna 1914, ne olivat ainoastaan jonkinlaista suuren sotilaallisen kokemuksen saavuttanutta nostoväkeä. Vihollisen laita ei ollut paremmin. Milloin olimme hyökänneet samanlaisilla ja vieläkin vähemmin hyökkäykseen koulutetuilla joukoilla, olimme saavuttaneet voiton. Emme tosin tienneet, mihin tulokseen pääsisimme, saisimmeko murretuksi vihollisen rintaman ja suoritetuksi ratkaisevan sotaliikkeen, vai olisiko hyökkäys tulokseton. Tämä oli epätietoista — kuten kaikki sodassa.
Helmikuun 13:ntenä tapahtuneessa asiain esittelyssä Homburgissa lausuin keisarille ja valtakunnankanslerille vastaisista tapahtumista lännessä seuraavaa:
"Taistelu lännessä on valtavin sotilaallinen tehtävä, joka milloinkaan on uskottu millekään armeijalle ja jossa Englanti ja Ranska kahden vuoden aikana ovat tehneet turhia yrityksiä. Puhuin eilen 7:nnen armeijan johtajan kanssa; hän sanoi olevansa sitä enemmän tehtävän suuruudesta tietoinen, mitä enemmän hän sitä ajattelee. Näin ajattelevat kaikki vastuunalaisuutensa tuntevat miehet länsirintamalla; luulen myös itse koko olemuksessani tuntevani tämän sotilaallisen päämäärän valtavuuden, minun kun tulee kenraalisotamarsalkalle luoda niiden ehdotusten pohja, joille Hänen Majesteetiltaan pyydetään lopullista vahvistusta. Tämä tehtävä saa onnellisen ratkaisun vain siinä tapauksessa, että sodankäynti vapautuu kaikista sietämättömistä kahleista, kun viimeinenkin mies on saatettu mukaan ottamaan osaa ratkaisuun ja on sen hengen läpitunkema, jonka rakkaus keisariin ja valtakuntaan ja luottamus sotilaallisen johdon voimaan ja isänmaan suuruuteen antaa. Näitä sielullisia seikkoja ei saa arvioida liian vähiksi, ne antavat voimia suurimpiin urotöihin. Niitä täytyy kohottaa voimakkaalla esiintymisellä idässä.
"Länsiarmeija odottaa tilaisuutta näyttää, mihin se kykenee. Ei tule luulla, että tästä hyökkäyksestä tulee samanlainen kuin Galitsiassa ja Italiassa; siitä tulee valtava kamppailu, joka alkaa yhdessä kohden, jatkuu toisessa ja vaatii pitkän ajan, on vaikea, mutta on oleva voittoisa…"
Menestyksen huippuna olisi sotaliike, jossa saisimme panna liikkeelle koko etevämmyytemme. Sen saavuttaminen oli viimeinen päämäärämme. Jos se ei onnistuisi ensi hyökkäyksellä, täytyisi sen onnistua myöhemmin. Luonnollisesti olisi asema silloin jo epäsuotuisampi; missä määrin, se riippui amerikkalaisten apuvoimien saapumisesta ja niiden arvosta, samoin niistä tappioista, joita vastaiset taistelut tuottaisivat meille ja vihollisille. Kaikki tarkoitti tässä suhteessa suotuisan tilaisuuden käyttämistä. Otin tietenkin huomioon, että meidän oma armeijamme tulisi heikentymään. Se ei vain saanut heikentyä yhtä paljon kuin vihollinen. Jatkuvilla hyökkäyksillä pitäisimme myös huolen siitä, että aloite pysyi meidän käsissämme. Näihin päämääriin minun täytyi tyytyä.
Ilmoitin keisarille, että armeija oli koossa ja astui hyvin valmistuneena täyttämään "historiansa suurinta tehtävää".
HYÖKKÄYS LÄNNESSÄ 1918.
I.
Vaikea oli ratkaista, missä oli hyökättävä. Tämä oli päätettävä pian. Joukkojen keskittäminen ahtaalle alalle, suurien ampumatarvevarastojen ja kaikenlaisten muiden tarpeiden kuljetus rautateitse, joukkojen omat työt, kuten patteriasemien kiveäminen, teiden naamioiminen, suojuslaitteiden rakentaminen lentäjille ja ampumahautojen silloittamislaitteet ja viimein rintamaansijoitus ennen taistelua kestivät viikkoja, vaativat kaukonäköistä arviointia ja yksityiskohtaisia esitöitä. Tietysti oli tässä se vaara tarjona, että kaikki ennen aikaansa tulisi tunnetuksi. Siksi olikin niillä rintamilla, joilla ei hyökätty, ryhdyttävä töihin, joilla johdettiin huomiota pois varsinaisista varusteluista ja jotka samalla olivat perustuksena tuleville hyökkäyksille. Mutta suurin osa käytettävissä olevista työjoukoista toimi jo aikaisin hyökkäysrintamalla. Valmistukset muilla paikoin eivät voineet olla perinpohjaisia. Mutta harhaanjohtamisen mahdollisuus oli kuitenkin. Ja sitä oli täydennettävä johtamalla puolusttusliikkeitä huolellisesti.
Siitä, mikä olisi valittava hyökkäyskohdaksi, keskustelin armeijaryhmäin johtajain ja esikuntani herrojen kanssa ja kuulin heidän mielipiteitään. Kolme kohtaa tuli kysymykseen: Flanderissa Ypernin Lensin väli, rintamaväli Arrasista St. Quentiniin tai La Fèreen; Verdunin kummallakin puolella olevat kohdat, linnoitus poisluettuna. Kaikilla kolmella mahdollisuudella oli, niinkuin aina tällaisissa tapauksissa, etunsa ja varjopuolensa.