Alkuperäinen taistelusuunnitelma oli muutettava ja hyökkäystä jatkettaessa painopiste siirrettävä tähän suuntaan. Vieläkin minä toivoin, että meidän onnistuisi tehdä tärkeä sotaliike ja pidin sitä silmällä antaessani ohjeita armeijoille. Mutta 17:s armeija ei enää jaksanut edetä, 2:nen ja 18:s armeija saivat vielä suoritetuksi aluevalloituksia. Koetin yhä edelleen vahvistaa 2:sen armeijan vasenta siipeä ja saada sen samoin kuin 18:nnen armeijan viedyksi Amiensiä kohti.
Vihollisjoukkojen täälläkin lisääntyessä ja ryhtyessä hyökkäämään eivät hyökkäysvoimamme enää riittäneet, ampumatarpeiden kuljetus ei tyydyttänyt tarvetta, myös muonitusvaikeuksia ilmestyi. Teiden ja rautateiden kuntoonpano vaati kaikesta perinpohjaisesta ennakkoharkinnasta ja valmistuksista huolimatta liian paljon aikaa.
Kun 18:s armeija oli saanut järjestelmällisesti lisää ampumavaroja, teki se maaliskuun 30:ntenä hyökkäyksen Montdidier'n ja Noyonin välillä. Huhtikuun 4:ntenä seurasi 2:sen armeijan ja 18:nnen armeijan oikean siiven hyökkäys Albertin luona ja Sommen eteläpuolella Amiensiä kohti. Nämä taistelut olivat tuloksettomia. Voi ehdottomasti tunnustaa, että vihollisen vastustus oli lujempi kuin meidän voimamme. Emme halunneet taistella uuvutustaistelua. Sitä ei sallinut strateeginen eikä taktillinen tilanteemme. Siksi ylimmän armeijanjohdon täytyi yksissä neuvoin asianomaisten päälliköiden kanssa tehdä päätös Amiensin hyökkäyksen lopullisesta lakkauttamisesta, niin raskas kuin tällainen päätös olikin.
Entente hyökkäsi nyt puolestaan Albertin luona ja Amiensin kaakkoispuolella hajanaisesti ja saavuttamatta mitään. Huolellisen valmistuksen jälkeen yritti 2:nen armeija huhtikuun 24:ntenä vielä kerran Villers-Bretonneux'n luona tankkien avulla parantaa asemaansa. Se pääsikin hyvin etenemään, mutta ei kyennyt säilyttämään saavuttamiaan tuloksia.
Vasta vähitellen tyyntyi rintama Albertin ja Montdidier'n välillä, Aika ajoin puhkesi jälleen taisteluja, tilanne pysyi edelleen jännittyneenä. Uuden rintaman muilla osilla, Arrasiin ja Noyoniin päin, tyyntyi toiminta paljon aikaisemmin.
Huhtikuun 24:ntenä oli taistelu päättynyt. Se oli loistava asevoitto, se maine on aina säilyvä maailmanhistoriassa. Mikä englantilaisille ja ranskalaisille oli ollut mahdotonta, oli meille onnistunut, ja vielä lisäksi neljäntenä sotavuonna!
Strateegisesti ei sitä saavutettu, mitä maalisk. 23, 24 ja 25 p:nä saatettiin toivoa. Erikoista pettymystä aiheutti se, ettemme saaneet Amiensiäkään, jonka valloittaminen olisi tavattomasti vaikeuttanut yhteyttä vihollisen rintamain välillä Sommen etelä- ja pohjoispuolella Amiensin rautatierakennusten pommittaminen kauaskantavilla tykeillä ei korvannut tätä suinkaan täydesti. Mutta meidän joukkomme olivat kuitenkin lyöneet englantilaiset ja ranskalaiset ja osoittautuneet heitä etevämmiksi. Jos ne eivät saavuttaneet aina menestystä, joka olisi ollut mahdollinen, niin ei syy ollut yksin niiden taistelukyvyn vähentymisessä, vaan ennen kaikkea siinä, etteivät ne enää kaikkialla olleet kokonaan upseeriensa johdettavia. Elintarvevarastot, joita joukot sattuivat löytämään, pidättivät niitä. Täten kului kallista aikaa hukkaan.
Meidän taktiikkamme oli pääpiirteissään osoittautunut oikeaksi. 17:nnen armeijan taisteluissa esiintyneet ilmiöt eivät vaatineet perinpohjaista muutosta. Yksityisistä kokemuksista oli vain tehtävä lujemmat johtopäätökset. Ennen kaikkea oli jalkaväki saatettava vielä väljemmäksi. Useissa kohdin oli konekivääripesien valloittaminen tuottanut ylivoimaisia vaikeuksia ja pidättänyt hyökkäystämme. Jalkaväkiryhmät eivät olleet aina pystyneet itsenäiseen toimintaan tai työskentelemään tyydyttävästi yhdessä seuralais-aseiden kanssa. Erikoisen vaikeaa oli joukon ollut hyökkäyksen jälkeen taas järjestyä puolustusasemiin, samoin määrätä, milloin hyökkäyksen jatkaminen ei enää tuonut menestystä. Kaikki joukot, etenkin ratsuosastot, olivat kärsineet ankaria tappioita vihollisen lentäjien heittämistä pommeista.
Uusien asemien strateegisesta tilasta ei voinut vielä antaa ratkaisevaa arvostelua, semmoisinaan ne eivät suinkaan olleet edullisia. Vielä ei voinut päättää, miten ylin armeijanjohto käyttäisi niitä, kun sotaliikkeet olivat vasta alulla. Avren siltavarustus oli taktillisesti hyvin hankala. Sen luovuttamisesta neuvoteltiin. Mutta kun vihollinen olisi siitä huomannut, että oli päätetty luopua jatkamasta hyökkäystä Amiensiä kohti, pidettiin se.
Uutta rintamaa oli nyt vahvistettava. Uupuneiden divisioonain tilalle tuotiin osittain uusia rauhallisemmista asemista, vähemmin rasittuneet jätettiin paikoilleen. Selkäpuolisten yhteyksien aikaansaamiseen pantiin kaikkialla mitä suurinta huomiota ja huolta. Mutta päätehtävää silmällä pitäen oli tärkeintä, että ne joukot, joita ei enää tarvittu uudella rintamalla, vietiin pois lepäämään, harjaantumaan ja vakiintumaan kurissa. Meidän täytyi kehittää reservijoukkoja tulevaa toimintaa ja vihollisen mahdollisten vastahyökkäyksien torjumista varten; nämä eivät kuitenkaan voineet olla muuta kuin puhtaasti paikallisia laadultaan.