Huhtikuun lopulla päättyi hyökkäys, joka oli maaliskuun 21:senä alkanut. Kun kuitenkin vielä yritimme paikoitellen parantaa asemaamme ja vihollinen puolestaan teki vastahyökkäyksiä, ulottuivat taistelut pitkälle toukokuuhun. Polttopisteitä olivat Kemmelin seutu ja Bailleul, Albert, samoin seutu Sommen eteläpuolella Lys-puroon asti.
Me olimme saavuttaneet suuria voittoja, sitä ei saa unohtaa myöhemmin sattuneiden tapausten takia. Olimme lyöneet Englannin armeijan. Vain harvat brittiläiset divisioonat olivat enää koskemattomia. 59:stä englantilaisesta divisioonasta oli 53 ottanut osaa taisteluun, näistä 25 useamman kerran. Ranskalaisten oli täytynyt ottaa osaa taisteluun melkein puolella divisioonaluvullaan. Sotatarpeiden menetys vihollisen puolella oli suuri. Italialaisia divisioonia tavattiin Argonneilla, jota vastoin edellisen vuoden syksyllä Italiaan lähetetyt englantilaiset ja ranskalaiset joukot olivat jääneet sinne. Makedoniasta vapautui englantilaisia joukkoja, kun kreikkalaisia astui niiden tilalle.
Emme tienneet, mitä amerikkalaiset huhtikuun kuluessa olivat kuljettaneet tänne. Kuun keskivaiheilla oli St. Mihielin ja Moselin välillä taisteltu ensimmäiset suuremmat taistelut Yhdysvaltain joukkoja vastaan, jotka jo olivat olleet kauan Ranskassa; yksityinen amerikkalainen tappeli hyvin. Mutta voittomme oli kuitenkin ollut helppo.
Sukellussodan toiminnassa oli tapahtunut pysähdys. Mutta Englannin laivaston toimenpiteet sukellusveneiden tukikohtia Ostendea ja Zeebrüggeä vastaan osoittivat kuitenkin, kuinka tuntuva sukellussodan vaikutus oli ollut Englannille. Hyvin vaikea oli päättää, miten se vaikuttaisi Englannin muonitukseen ja joukkojen kuljetukseen Amerikasta Ranskaan. Niiden kokemusten perusteella, joita ylin armeijanjohto tähän asti oli saanut sukellussodasta, pidin vahvojen amerikkalaisten joukkojen saapumista mahdollisena. Mutta kerrassaan hämmästyttävää oli, että ne saattoivat saapua niin nopeasti kuin todellisuudessa kävi. Kenraali v. Cramon, saksalainen sotilasvaltuutettu Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennossa, kääntyi usein puoleeni pyytäen minua vaatimaan amerikkalaisten kuljetuslaivojen upottamista; Itävalta-Unkarin yleinen mielipide muka vaati sitä. Amiraali v. Holtzendorff ei voinut myöskään muuta ilmoittaa, kuin että tehtiin kaikki vihollisen tonniston vähentämiseksi ja kuljetuslaivojen tuhoamiseksi. Mutta ei käynyt päinsä määrätä, että sukellusveneiden tuli toimia yksinomaan näitä vastaan. Joukkoja kuljettavat laivat voivat lähestyä Euroopan rannikkoa noin 1400 penikulman pituisella alalla Pohjois-Englannin ja Gibraltarin välillä. Mahdotonta oli tehokkaasti kokonaan saartaa tätä aluetta sukellusveneillä. Ne olisi täytynyt kerätä muutamiin kohtiin. Mutta epätietoista oli, olisivatko kuljetuslaivat silloin valinneet juuri nämä paikat. Vihollinen voi kipinälennättimen avulla ohjata laivat toiseen suuntaan heti kun se sai tiedon saksalaisten sukellusveneiden ilmestymisestä ja toimituttaa purkamisen muualla. Ei ollut siis varmaa, että tällä menettelyllä päästäisiin tarpeeksi kuljetuslaivojen kimppuun. Vihollisen vesillä olevan rahtitonniston tuhoamista harjoitettaisiin silloin vain tilapäisesti ja se keskeytyisi tuntuvalla tavalla. Siten loittonisi sukellussota alkuperäisestä päämäärästään. Siksi jatkettiin kaikella tarmolla sukellussotaa kauppalaivastoa vastaan. Niiden tietojen mukaan, joita oli saatu vihollisen rahtilaivastosta ja vihollisen elintarvetilanteesta, toivottiin tätä tietä päästävän tarkoitettuun päämaaliin. Vihollisen tonnistopula oli epäämätön tosiasia.
Hyökkäysten pysäyttämisellä oli luonnollisesti mitä kauaskantoisin merkitys. Meidän voimistuessamme voimistui myös vihollinen. Kun meiltä puuttui varaväkeä, tuntuivat tappiomme pahemmin. Huhtikuussa käännyin uudelleen sotaministeriön puoleen pyynnöllä, että meneteltäisiin jyrkemmin palveluslykkäystä saaneiden poistamisessa sotatarvetöistä.
Erikoisen täyteväkilisän kotimaasta käsin sain vastaiseksi vain Venäjältä palanneista sotavangeista. Ylin armeijanjohto turvautui nyt omiin varajoukkoihinsa, itäarmeijan ja Romaanian joukkoihin, samoin erikoisaselajeja edustaviin osastoihin ja etappeihin, hankkien niistä itselleen täyteväkeä. Mutta tämä ei tulisi riittämään, jollei hallitus lähettäisi kotimaasta lykkäystä saaneita ja ahdistaisi pontevammin piileskelijöitä ja karkureja.
Meidän joukkomme olivat taistelleet hyvin; tosin oli muutamilta divisioonilta Lys-tasangolla ilmeisesti puuttunut taisteluintoa. Tämä pani ajattelemaan. Mutta repelöidyllä alangolla oli tykistön ollut niin vaikea tukea jalkaväkeä, ettei tämä ilmiö vielä herättänyt levottomuutta. Sitävastoin antoi aihetta huolehtimiseen joukkojen viivyttely, kun löydettiin varastoja, sekä yksityisten sotamiesten jättäytyminen jälkeen etsimään elintarpeita taloista ja mökeistä. Nämä ilmiöt vähensivät menestyksen mahdollisuuksia ja olivat kurin puutteellisuuden merkkejä. Mutta yhtä huolestuttavaa oli, että nuoremmat komppanianpäällikkömme samoin kuin vanhemmatkaan upseerit eivät olleet kyllin voimakkaita estämään tätä ja pitämään pystyssä arvovaltaa, jolla olisivat voineet viedä joukkoja eteenpäin ilman pysähdystä. Vanhan rauhanaikaisen upseeriston puute tuntui erittäin kipeästi. Se oli ollut sotajoukon siveellisten voimien kannattaja. Sitä paitsi olivat valtiopäivät lieventäneet rikoslakia sodan ensimmäisellä puoliskolla. Kurin säilymisestä vastuunalaisilta johtajilta riistettiin vaikuttavin rankaisukeino: ankaran arestirangaistuksen suorittaminen sidottuna. Tämä rangaistus oli tosin tavattoman kova, sen toimeenpano ei saanutkaan olla nuorten, kokemattomien komppanianpäälliköiden käsissä, mutta turmiollista oli lakkauttaa se kokonaan. Olkoon, että lievennys silloin oli paikallaan; nyt näkyivät joka tapauksessa sen kohtalokkaat seuraukset; myös usein sattuneet armahdukset vaikuttivat miehistöön epäsuotuisasti. Entente on ainakin päässyt parempiin tuloksiin käyttämällä melkoista ankarampia rangaistuksia. Tämä historiallinen totuus on epäämätön.
Vielä muitakin epäkohtia lainkäytössä oli pitkällinen sota aiheuttanut. Niin oli tuomarien keskuudessa päässyt valtaan sotilaallisista rikoksista laimea käsitys, joka usein oli selittämätön. Tähän vaikutti sekin, että rintamalla esiintyneitä tapauksia ei tuomittu heti niiden tapahduttua joukko-osastossa, vaan kauempana rintaman takana aivan toisissa olosuhteissa ja jonkun ajan kuluttua. Oli aina muistettava, että armeijassa oli paljon aineksia — lukuisat karkurit ja piileskelijät ovat tästä surullisena todistuksena —, jotka eivät ansainneet mitään sääliä. Näitä varten täytyi olla ankaria rangaistuksia, sitä vaati isänmaan hätä ja myös huomaavaisuus kunnollisia ja urhoollisia sotamiehiä kohtaan. Jumalan kiitos, nämä olivat aina suurena enemmistönä! Jos sellainen sotamies kerran erehtyi, oli tuomarilla mahdollisuus käyttämällä rangaistuksen lykkäystä kohtuuden mukaan ottaa huomioon tapauksen erikoislaatu. Useat rikokset tehtiin siinä mielessä, että rikoksentekijä rangaistusta suorittaessaan vapautuisi rintamapalveluksesta ja taistelusta. Niin pitkälle jouduttiin, että oli muodostettava vankikomppanioja, joita käytettiin etumaisilla linjoilla varustustöissä. Tämä on surullinen seikka! Neuvottelin tästä sotaministerin kanssa. Hänelle kuului oikeudenkäyttö armeijassa, ylin armeijanjohto ei voinut siihen mitenkään vaikuttaa. Armeijain ylikomennoissakin minä saatoin vaikuttaa ainoastaan tehostamalla kurin säilyttämistä ensimmäisenä ehtona. Esimiesten täytyi olla selvillä niistä voima- ja oikeudellisista keinoista, joita oli heidän käytettävissään. Kaikki armeijanylikomennot olivat vakuutettuja siitä, että rautainen välttämättömyys vaati tätä. Näin tehtiin, mitä ulkoapäin saattoi vaikuttaa; nyt täytyi joukon osoittaa, oliko sillä voimaa säilyttää kuri hyvänä. Tämäkin riippui suuressa määrin upseerista. Ja jos kuri joukko-osastoissa höltyi, niin eivät päälliköt olleet siihen syyttömiä.
Kun taas näinä päivinä tuontuostakin neuvottelin harjoitusten johdosta kaikenarvoisten upseerien kanssa, sain taas kuulla tuttuja valituksia mielialan herpaantumisesta ja katkeroitumisesta, joka tarttui kotimaasta armeijaan. Lomalla-olijoita kiihoitettiin, ja vasta saapuneet täytejoukot vaikuttivat haitallisesti kuriin. Armeijan taistelukunto kärsi siitä. Muutamia täydennysjoukkoja kuljetettaessa oli syntynyt huomattavia säännöttömyyksiä, etenkin joukkoja tuotaessa Baierista ja idästä. Myös valitettiin usein Belgiassa Beverloon harjoituskentällä kouluutetun miehistön henkeä. Sitä tärkeämpänä pitivät joukot sitä, että ne saivat mahdollisimman suuressa määrässä sellaista reserviväkeä, joka oli jo ennen taistellut niiden riveissä ja kuului niiden maanmiehiin. Koetin täyttää näitä toivomuksia mahdollisuuden mukaan, mutta täydellisyyttä en saavuttanut. Jälkeenpäin kuulin, että kotimaan kanslioista käsin tehtiin järjestelmällisesti työtä tätä vastaan. Tarkoitus oli järkyttää armeijaa.
Kotimaassa vallitsevasta mielialasta puhuin yhä ja yhä asianomaisille virastoille. Näinä päivinä mainittiin minulle ensi kerran, että myös armeija tartutti alakuloisuutta ja väsymystä sotaan. Tämä näkyi herättävän kummastusta: mutta täytyihän kaiun armeijasta vastata niinkuin sinne kotoapäin yhtämittaa huudettiin: täytyihän armeijan kaikkine osineen kärsiä rintamalla vaikeuksia — äärettömän paljoa suurempia kuin milloinkaan kotonaolijain. Mies, joka katkeroituneena ja kiihoittuneena tuli kotoa armeijaan ja täällä oli pakotettu kärsimään paljon, ei voinut muuta kuin vaikuttaa turmelevasti kotimaahan. Mutta suurin osa armeijaa oli voitonvarma, huolimatta kotimaan hajoittavasta vaikutuksesta, huolimatta kurin alenemisesta. Minun uskonkappaleeni oli aina ollut, että kansalla ja armeijalla on vain yksi ruumis ja yksi sielu ja ettei armeija ajan pitkään voi pysyä terveenä, jos maa sairastuu. Yhä edelleen tuli tietooni vain yksityisiä huolestuttavia ilmiöitä toimivasta armeijasta. Kokonaisuudessaan se oli vielä säilyttänyt kurin ja järjestyksen ja oli lyönyt vihollisen. Minä toivoin, että velvollisuudentunne ja voitonhalu armeijassa olisivat niin voimakkaat, että monet epäsuotuisat vaikutukset kävisivät tehottomiksi. Se, että viime taisteluissa oli haavoittunut ja kuollut niin paljon korkeampia ja keskiarvoisia upseereja, vaikutti tietysti erittäin tuntuvasti, hyvin nuorella reserviupseeristolla kun oli luonnolliset puutteensa. Samoin oli kokeneiden aliupseerien laita. Olimme joutuneet niin pitkälle, että joukko-osasto ennen taistelun alkua valitsi valmiiksi varajohtajajoukon. Se ei ottanut taisteluun osaa, jotta joukoilla vastedes vielä olisi päälliköitä.