Taktiikan alalla meidän täytyi opettaa joukkoja taisteluissa saamiemme kokemusten perusteella. Niinpä oli jalkaväkeä vielä enemmän väljennettävä, ryntäysjoukkotaktiikalle oli annettava yhä suurempi merkitys, ryhmien yhteistoiminta seuralais-aseittensa kanssa oli saatava vielä paremmaksi, samoin jalka- ja tykkiväen yhteistoiminta. Asianomaiset ohjeet jaettiin armeijalle.
28:s jalkaväkidivisioona ja osia 3:nnesta jääkäripataljoonasta, jotka taktillisesti olivat erikoisen harjaantuneita, sijoitettiin Avesnesin läheisyyteen. Niiden kanssa keskusteltiin lähemmin näistä asioista, niillä kokeiltiin ja tulokset esitettiin sitten suurelle joukolle kaikkien armeijain korkeampia upseereja, useimmille armeijain ylipäälliköille ja useille armeijaosastojen kenraaleille. Täten pidettiin huolta siitä, että kokemukset tulivat nopeasti armeijan tietoon.
Kaikissa tilaisuuksissa tehostin sitä, että puolustuksen vaatimia muotoja ei saanut unohtaa ja että oli tärkeätä osata valita oikea hetki, jolloin hyökkäys oli pysäytettävä ja siirryttävä puolustukseen. Joukon täytyi tuntea tämä vihollisen vastustuksen suunnitelmanmukaisesta vahvistumisesta.
Sotaliikkeiden jatkamisessa ei saanut tuhlata aikaa. Aloitemahdollisuus, jonka länsirintamalla olimme riistäneet itsellemme, oli meidän säilytettävä ja saatava ensimmäiseen suureen taisteluun liittymään toinen heti kun se vain suinkin oli mahdollista.
Valtavien hyökkäysvälineiden siirtäminen, ampumatarpeiden tuonti ja varastoonpano, divisioonain keskittäminen, edellisten hyökkäysten taistelukokemusten hyväksikäyttö ja monet muut seikat veivät paljon aikaa. Se oli epäedullista, mutta käytettävissä olevien taisteluvoimien vähyyden vuoksi ei asiaa voinut muuttaa.
Hyökkäyksen jatkaminen Ypernin ja Bailleulin luona Englannin armeijaa vastaan oli itsessään mitä edullisin liike, mutta siellä oli nyt taas niin vahvoja vihollisvoimia, ettei sen suorittaminen ollut mahdollista, vaikka joukkomme olivat levänneetkin. Ennenkuin me taas voimme täällä ryhtyä hyökkäämään, täytyi vihollisen heikontua; liikeyhteyttämme oli myös parannettava. Etelämpänä oli asianlaita sama. Sommen alue tarjosi sitä paitsi vähän suojaa hyökkäystöille. Vihollinen oli heikko 7:nen ja 1:sen armeijan kohdalla. Se oli kuljettanut täältä voimia Yperniin ja käyttänyt taisteluun uupuneitakin englantilaisia divisioonia. Vaikealta näytti kuitenkin hyökätä vihollisen lujien ylänköasemien kimppuun. Mutta jos oma tykistö ensin oli tehnyt perinpohjaisesti tehtävänsä, niin oli jäljellä vain pintasuhdevaikeuksia. Nämä olivat tosin melkoiset, mutta helpommat voittaa kuin Italian rajavuoristossa lokakuun 24:ntenä 1917. Saksan kruununprinssin armeijaryhmä sai jo huhtikuun lopulla tehtäväkseen laatia suunnitelman Pinonin ja Reimsin välillä tapahtuvaa hyökkäystä varten.
Nyt tuli ylimmän armeijanjohdon päästä selville, mitkä joukot tämän hyökkäyksen suorittaisivat. Siihen täytyi ottaa sellaisiakin, jotka olivat ottaneet osaa maaliskuun hyökkäykseen, mutta sen jälkeen nauttineet lepoa ja saaneet harjoitusta. Ennen toukokuun loppua eivät nämä divisioonat vielä tulisi olemaan reippaita ja hyökkäyskykyisiä — sen voi arvata. Mutta niin pitkän ajan vaatisivat myös valmistukset. Hätiköimällä ei saisi panna menestystä vaaranalaiseksi; siitä koituisi suuria tappioita. Minä en voinut toimia omien halujeni ja toivomusteni mukaan, minun täytyi asettua yksinomaan reaalisten tosiasiain pohjalle. Itsestään oli selvää, että kaikkea tarpeetonta ajanhukkaa vältettiin.
Neuvotteluissa Saksan kruununprinssin armeijaryhmän, 18:nnen, 7:nnen ja 1:sen armeijan kanssa päätettiin ja määrättiin toimeenpantavaksi seuraavaa:;
1) 7:s ja 1:nen armeija hyökkää linjalta, joka ulottuu Anizysta
Laonin lounaispuolelta Berry au Bacin eteläpuolelle,
Soissonsin—Fismesin—Reimsin suuntaan;
2) Hyökkäys laajennetaan oikealle Ailetten yli Oiseen päin ja
vasemmalle Reimsiin asti;