Toukokuun keskivaiheilla alkoi joukkojen kokoaminen murtautumista varten Chemin des Damesin luona. Valmistelut lopetettiin oikeaan aikaan. Tykistön osuus järjestettiin eversti Bruchmüllerin ehdotusten mukaan, jotka olivat määrääviä myös tykistövalmisteluista päätettäessä.
Kävin usein, asianomaisten armeijanylikomentojen luona ja sain mitä parhaan vaikutelman.
Toukokuun 27:ntenä alkoi hyökkäys Vauxaillonin ja Sapigneulin välillä. Se menestyi taas loistavasti. Olin luullut, että meidän onnistuisi päästä vain Soissonsin ja Fismesin seuduille. Nämä olivat jo toisena ja kolmantena päivänä sivuutetut, paikoittain kauaskin. Etenkin Fismesin toisella puolella olimme valloittaneet laajalti maata, vähemmin Soissonsin luona. Hyvin valitettavaa oli, että eräs komentoviranomainen ei huomannut tilanteen edullisuutta Soissonsin luona. Emme tehneet täällä yhtä voimakasta sysäystä kuin Fismesin luona, vaikka se olisi ollut mahdollista. Muuten olisi asemamme muodostunut koko joukon paremmaksi ei ainoastaan Soissonsin länsipuolella, vaan koko hyökkäysrintamalla. Jokseenkin varmaa on, etteivät ranskalaiset enää olisi voineet pysytellä Aisnen ja Oisen välillä. Tässä oli taas tapaus, jossa muutamassa hetkessä olisi voitu saavuttaa paljon, mutta myös paljon laiminlyödä. Ylin johto istuu ja miettii ja voi valmistaa kaiken, mutta itse toimeenpano ei enää ole sen käsissä. Sen täytyy taistelukentällä tyytyä valmiisiin tosiseikkoihin.
7:nnen armeijan keskusta eteni eteläänpäin Marneen asti. Sen vasen siipi ja 1:sen armeijan oikea siipi, joka suunnitelman mukaan oli vasemmalla laajentanut hyökkäystä Reimsiin päin, tunkeutuivat Marnen ja Veslen välillä Reimsin metsäistä vuoristoa vastaan ja kohtasivat täällä voittamattoman vastustuksen. 7:nnen armeijan oikea siipi pääsi etenemään Aisnen ja Marnen välillä Soissonsista lounaiseen Villers-Cotteréts'n metsän itäreunaan asti ja valloitti Château-Thierryn. Kenraali Foch siirsi suuria varajoukkoja Reimsin lounaispuolelle ja Soissonsia vastaan tehden tuloksettomia vastahyökkäyksiä, jotka myöhemmin laajenivat Château-Thierryhin asti.
Kesäkuun alussa lopetimme etenemisemme. Ainoastaan Aisnen ja Villers-Cotteréts'n metsän välisellä alalla, Soissonsin lounaispuolella, suunnitteli ylin armeijanjohto vielä hyökkäystä. Halusimme päästä etenemään länteenpäin Soissonsin itäpuolella Aisnen laaksosta Veslen laaksoon johtavan radan vuoksi, ja tukea taktillisesti 18:nnen armeijan hyökkäystä Montdidier'n—Noyonin linjan yli.
Meidän joukkomme pysyivät hyökkäyksessä ja puolustuksessa aseman herroina huolimatta muutamista ohimenevistä vaikeuksista, joita ei voitu välttää. Ne osoittautuivat ranskalaisia ja englantilaisia etevämmiksi sielläkin, missä nämä taistelivat tankkien avulla. Château-Thierryn luona olivat amerikkalaiset, jotka jo kauan olivat olleet Ranskassa, tihein joukoin hyökänneet menestyksettä meidän heikosti miehitettyjä rintamiamme vastaan. He taistelivat urhoollisesti, mutta heitä johdettiin huonosti. Täälläkin tunsi meikäläinen sotamies olevansa voimakkaampi. Meidän taktiikkamme oli joka suhteessa osoittautunut oikeaksi, tappiomme olivat hyvin vähäiset vihollisen tappioihin ja suureen vankilukuun verrattuina, vaikkakin sinänsä sangen ikäviä. Hyökkäystä ei nytkään joka paikassa lopetettu aikanaan. Siellä täällä hyökättiin vielä, kun puolustus jo olisi ollut paikallaan. Joukot olivat kaikkialla, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, osoittaneet hyvää käytöstä ja kestävyyttä.
Kokonaisuudessaan oli vaikutus hyvin edullinen. Saksan kruununprinssin armeijaryhmä oli hyökkäyksellään saavuttanut suuren taktillisen voiton. Vihollinen oli pakotettu käyttämään suurempia reservimääriä kuin meillä oli ollut joukkoja tulessa. Pariisissa tuntui Ranskan tappion vaikutus, ja joukoittain siirtyi asukkaita pois. Kamarin istunnossa kesäkuun alussa, jota jännityksellä olin odottanut, ei kuitenkaan näyttäytynyt mitään heikkouden oireita. Clemenceau puhui ylpeitä, esikuvaksi kelpaavia voimakkaita sanoja: "Me peräydymme nyt, mutta me emme milloinkaan antaudu" ja "Me saavutamme voiton, jos hallituksen johtajat ovat tehtävänsä tasalla". "Minä tappelen Pariisin edustalla, tappelen Pariisissa, tappelen Pariisin takana". "Muistakaamme Thiersin ja Gambettan kohtaloa; en kaipaa Thiersin raskasta ja epäkiitollista osaa".
Tämän vuoden toinenkaan suuri tappio ei tehnyt ententea rauhaantaipuvaksi.
Strateegisesti oli meille epäedullista, ettemme kyenneet valloittamaan Reimsiä ja tunkemaan armeijojamme täällä kauemmas vuoristoon. 7:nnen armeijan keskusta jäi siten yksistään sen leveäraiteisen radan varaan, joka johtaa Aisnen laaksosta Soissonsin itäpuolella Veslen laaksoon. Jotta liikenne ei olisi riippuvainen tilapäisistä sattumista, päätettiin rakentaa toinen idempänä kulkeva rataosa kummankin laakson välille. Muita ratoja ei voitu rakentaa Aisnen eteläpuolelle suurien pinnanmuodostusvaikeuksien tähden. Laonista kulki vielä leveäraiteisrata Anizyn kautta suoraan Soissonsiin. Kaupungin pohjoispuolella oleva Ailetten ja Aisnen laaksojen välinen tunneli, joka oli räjäytetty, täytyi saada uudelleen kuntoon. 7:nnen armeijan vasemmalle ja 1:sen armeijan oikealle sivustalle johti rata, jonka raideleveys oli 1 metri, sekä kenttäratoja, jotka helpottivat liikennettä suuresti. Nämä radat oli johdettava molempien varusasemain taakse ja yhdistettävä meidän liikenteessämme oleviin ratoihin. Epäedullisten rautatiesuhteiden tähden täytyi käyttää paljon kuorma-automobiilikolonnia; se vaikeutti arveluttavasti käyttövoimatilaamme.
Jo kesäkuun 1:senä oli hyökkäys suunnitelman mukaisesti ulotettu lännessä siihen asti, missä Ailette laskee Oise-virtaan. Hyökkäykseen tarvittavien tykistövälineiden siirto oli sujunut hyvin. Taistelu itse tunkeutui niille asemille saakka, jotka me Alberich-siirron avulla maaliskuussa 1917 olimme jättäneet.