Kesäkuun 7:nneksi oli suunniteltu 18:nnen armeijan hyökkäys Montdidier'n ja Noyonin välillä, 7:nnen armeijan oli hyökättävä samaan aikaan Soissonsin lounaispuolella. Neuvotellessani kesäkuun alussa 18:nnen armeijan päämajassa tulin vakuutetuksi, ettei sen tykistövalmisteluja saataisi loppuun suoritetuiksi oikeaan aikaan. 7:nnen armeijan täydennystykistön saapuminen oli viivästynyt. Hyökkäys siirrettiin sentähden kesäkuun 9:nteen. Tämä oli epäedullista, hyökkäys kun täten joutui yhä enemmän erilleen Aisnen ja Marnen välillä käydyistä valtavista taisteluista, mitä paikallinen yritys Soissonsin lounaispuolella ei mitenkään voinut täysin korvata. Viholliselle kävi reservijoukkojen siirtäminen täten helpommaksi. Näistä epäkohdista huolimatta valitsin myöhemmän ajan, annoin näet ratkaisevan merkityksen hyökkäyksen perinpohjaiselle valmistukselle, siitä kun riippui voitto ja tappio.
18:nnen armeijan hyökkäys alkoi kesäk. 9:ntenä, oikea sivusta hyökkäsi Merytä vastaan, vasen hyvin vahvasti varustettuja ylänköasemia vastaan aivan Oisen länsipuolella. Puolustaja oli tällä kertaa varustautunut, siitä huolimatta tunkeutui jalkaväkemme vihollisen koko puolustuslinjan läpi ja vielä sen toiselle puolelle, paikoittain Arondeen asti.
Jo 11:ntenä suuntasi vihollinen hyvin voimakkaita vastahyökkäyksiä, etupäässä oikealla sivustallamme, Merytä vastaan ja pääsi jonkun verran etenemäänkin. Ne jatkuivat 12:ntena ja 13:ntenä tuloksetta. Kun vastustaja oli ryhtynyt keräämään yhteen hyvin vahvoja joukkoja, antoi ylin armeijanjohto tappioiden välttämiseksi jo 11:ntenä 18:nnelle armeijalle määräyksen hyökkäyksen lopettamisesta. Saattoi selvästi huomata, että 7:nnen armeijan sillävälin aloittama rynnistys Soissonsin lounaispuolella ei onnistuisi.
18:nnen armeijan kamppailu ei ollut muuttanut strateegista asemaamme, jonka 7:nnen armeijan hyökkäys oli luonut. Erikoisia taktillisia kokemuksia se ei myöskään tuottanut.
Kesäkuun puolivälissä hiljeni toiminta koko Saksan kruununprinssin armeijaryhmän uudella rintamalla. Ainoastaan Aisnen ja Villers-Cotteréts'n metsän välisellä alalla säilyi jännitys, joka välistä laukesi paikallisiksi otteluiksi. Myös Ardren kummallakin puolen Marnen ja Reimsin välillä jatkui jonkinmoista levottomuutta. Valloitettu alue antoi meille runsaasti apukeinoja ja helpotti elintarvetilannettamme.
Itävalta-Unkarin armeijan hyökkäyksen Italiassa piti alkuaan tapahtua kesäkuun 10:ntenä tai 11:ntenä. Valmistusten tähden se siirrettiin kesäkuun 15:nneksi. Hyökkäys oli aloitettava Adamello-ryhmän luona Länsi-Tirolin rintamalla, jotta Italian armeijan ylikomennon huomio suuntautuisi sinne. Päärynnistykseen Asiagon ja meren välillä aikoi kenraali v. Arz käyttää eri hyökkäysryhmiä, joiden tukikohdat olivat Brentan ja Montellon kohdalla ja Piaven alajuoksun varrella. Paikallisesta menestyksestä huolimatta ei hyökkäys tuottanut voittoa. Muutamien päivien kuluttua täytyi kenraali v. Arzin vetää takaisin ne joukot, jotka kenraali Goigingerin johdolla olivat edenneet Piave-joen yli. Badenista saamieni tietojen mukaan olivat itävalta-unkarilaiset joukot taistelleet hyvin. Ei ole tiedossani, mistä syystä Itävalta-Unkarin armeija ei saavuttanut menestystä. Minulla ei ole aineistoa, jonka nojalla voisin asiaa arvostella. En siksi myöskään voi sanoa, onko se tieto oikea, että hyökkäys tehtiin liian pitkällä rintamalla.
Mitä suurimmassa määrässä valitettava oli se tapa, jolla Itävalta-Unkarissa, nimenomaan Unkarin valtiopäivillä, heti sen jälkeen puhuttiin Piaven vastoinkäymisestä. Ranskassa oli ymmärretty samanlaisessa tilanteessa Aisnen—Champagnen-taistelun jälkeen 1916 ja nyt paljon vaikeammissa oloissa säilyttää täysi, kunnioitettava arvokkuus. Budapestista kuului huolestuttavia ääniä, jotka varmasti lamauttaisivat mielialaa vielä enemmän. Kukaan ei kysynyt Unkarin valtiopäiviltä, millä oikeudella ne lausuivat tämän arvostelun. Olivatko valtiopäivät todella tehneet kaikkensa voiton saavuttamiseksi? Jos niin oli laita, saivat ne arvostella, mutta sittenkin oli virhe tehdä se julkisesti. Itävalta-Unkarin armeijan Italiassa kärsimän vastoinkäymisen vaikutus kasvoi sen johdosta, mitä kaksoismonarkiassa tapahtui.
Itävalta-Unkarin armeijan tulokseton hyökkäys oli minulle hyvin katkera seikka. En enää voinut toivoa Italian tapahtumista huojennusta länsirintamalle. Sotilaallinen asema siellä pysyi kuitenkin entisellään. Kumpikin sotiva puoli piti toistaan toistaiseksi tasapainossa. Ei ollut pelättävissä, että italialaiset vahvistaisivat ententen rintamaa Ranskassa. Kenraali v. Arz ajatteli hyökkäyksen uudistamista syksyllä.
Tämän jälkeen ehdotin liittolaisten armeijanylikomennolle, että kaikki käytettävissä olevat voimat siirrettäisiin länteen. Kenraali v. Arz suostui tähän. Hän sai kai tässä asiassa taistella keisarillisen herransa kanssa, joka ei katsellut suopein silmin tällaisia lähetyksiä. Itävalta-Unkarin länsirintamalle lähettämä apu nousi uudistettujen pyytelyjen jälkeen neljään divisioonaan. Heinäkuussa tuli aluksi vain kaksi. Ne olivat tosin yleisesti tunnetut hyviksi, mutta niiden tila, varsinkin ampumatarvevarasto, oli surkea. Niitä täytyi harjoittaa useita viikkoja, ennenkuin ne kykenivät länsirintaman asemataisteluun. Elokuun lopussa ja syyskuun alussa saapuivat molemmat seuraavat. Syyskuun keskivaiheilla tahtoi kenraali v. Arz lähettää vielä kaksi divisioonaa, mutta niiden täytyi lähteä Serbiaan, koska Bulgaarian luopuminen uhkasi paljastaa Itävalta-Unkarin ja samalla meidän sivustamme ympärysliiton hyökkäyksille alttiiksi.
Länsirintamalla täytyi näin ollen Saksan armeijan ilman olennaista apua miltään taholta, kuten tähänkin asti, jatkaa taistelua niillä voimilla, joita ylin armeijanjohto sai kootuksi ja joita se sai kotimaasta.