Varakansleri v. Payerin kanssa en ryhtynyt puheisiin siitä, mitä oli aamupäivällä sattunut valtiopäivillä ja koski ylintä armeijanjohtoa. Olin saanut siitä vain ilmoituksen, jota en voinut ymmärtää. Lokak. 24:nnen iltana, vähää ennen lähtöäni Spaasta, sain seuraavan kenraalisotamarsalkan jo allekirjoittaman päiväkäskyn armeijalle kolmannen Wilson-nootin johdosta. Se vastasi suuressa päämajassa vallitsevaa käsitystä. Oli välttämätöntä, että ylin armeijanjohto, joka ei voinut hyväksyä hallituksen kantaa, ilmaisisi asenteensa tähän noottiin estääkseen sen hajoittavaa vaikutusta sotajoukkoon. Sähkösanoma armeijalle kuului:
"Tiedonanto kaikille joukoille.
Wilson sanoo vastauksessaan ehdottavansa liittolaisilleen aseleponeuvotteluihin ryhtymistä. Mutta aselepo tekisi Saksan sotilaallisesti niin turvattomaksi, ettei se enää kykenisi tarttumaan aseisiin. Rauhasta hän suostuisi neuvottelemaan Saksan kanssa ainoastaan, jos Saksa taipuisi täydelleen liittolaisten vaatimuksiin maan sisäistä järjestystä koskevissa kysymyksissä; päinvastaisessa tapauksessa oli Saksan ehdottomasti antauduttava.
Wilsonin vastaus vaatii sotilaallista antautumista. Siksi me sotamiehet emme voi hyväksyä sitä. Se osoittaa, että vihollistemme tuhoamishalu, joka 1914 sai sodan syttymään, yhä vielä on sama. Se osoittaa edelleen, että kun vihollisillamme on kielellänsä sana "oikeusrauha" niin tahdotaan pettää meidät ja murtaa meidän vastustuskykymme. Sentähden voi Wilsonin vastaus olla meille sotilaille vaan kehoituksena jatkamaan vastarintaa viimeisin voimin. Kun viholliset huomaavat, ettei Saksan rintamaa voida murtaa kaikista uhreista huolimatta, taipuvat ne rauhaan, joka turvaa Saksan tulevaisuuden nimenomaan kansan syville riveille.
Rintamalla lokakuun 24:nnen illalla klo 10.
v. Hindenburg."
Minä olin ollut niin kiinni työssä, että majuri, jonka toimena oli laatia sähkösanoma, siihen nähden, että pian oli lähdettävä junalle, vei sen ensin kenraalisotamarsalkalle ja sitten vasta minulle. Muuten sain allekirjoittaa asiakirjat ennenkuin kenraalisotamarsalkka ne varmensi. Käskykirje ei ollut sopusoinnussa lokakuun 20:ntenä Wilsonille lähetetyn vastauksen kanssa. Hämmästyneenä kysyin majurilta, oliko käskykirjeen tarkoitus todella hallituksen katsantokannan mukainen. Hän vastasi minulle myöntävästi. Tiedonanto oli muka niiden selitysten mukainen, joita ulkoasiainvirastossa eversti v. Haeften ja salaneuvos v. Stumm olivat antaneet sanomalehdistön edustajille. Tunsin taas iloisten toiveiden heräävän ja kirjoitin nyt minäkin nimeni alle. Myöhemmin kävi ilmi, että otaksuma sähkösanoman sisällön yhtäpitäväisyydestä hallituksen kannan kanssa ei ollutkaan oikea. Eversti Heye esti tiedonannon pääsemisen julkisuuteen. Kownosta, jossa vallankumoukselliset järjestöt jo siihen aikaan kontrolloivat puhelinyhteyttä, pääsi julistus riippumattomien sosialidemokraattien tietoon ja sitä tietä valtiopäiville. Sitäpaitsi se joutui kuten tavallista sanomalehdistön edustajain tietoon. Valtiopäiväin keskusteluissa keskipäivällä lokak. 25:ntenä purkautui suuttumuksen myrsky ylintä armeijanjohtoa vastaan. Hallitus ei nostanut sormeaankaan sen puolustukseksi, vaikka sillä vielä tällä hetkellä oli arvovaltaa valtavan suuressa sotajoukossa. Minä sain vasta myöhään 25:nnen illalla tiedon tästä tapahtumasta. Muuten olisin neuvotellut siitä varakansleri v. Payerin kanssa. Myöhemmin esitettiin käskykirjeen syntymishistoria kokonaisuudessaan hallitukselle. Sillävälin oli tosiasiain vääristely saavuttanut tarkoituksensa; minä olin saanut eroni.
Neuvottelu sisäasiainvirastossa lokak. 25:ntenä kesti 1 1/2-2 tuntia. Eteisessä odottivat minua kenraali v. Winterfeldt ja eversti v. Haeften. Syvän mielenliikutuksen vallassa kykenin sanomaan heille ainoastaan: "ei ole mitään toivoa enää, Saksa on hukassa!" Nämäkin herrat olivat järkytettyjä.
Saksan lokakuun 27:ntenä päivätyssä nootissa myönnyimme antautumiseen.
Lokak. 26:nnen aamulla klo 8 kirjoitin vielä edellisen illan mielialassa erohakemukseni. Lähdin siitä, että eilisessä keskustelussani varakansleri v. Payerin kanssa olin tullut vakaumukseen, ettei hallitus enää innostuisi toimimaan. Hänen Majesteettinsa, isänmaa ja armeija joutuivat tämän kautta huojuvaan asemaan. Minua pidettiin sodan pitkittäjänä, hallituksen suhteessa herra Wilsoniin oli minun eroni nyttemmin vain helpotuksena Saksalle. Siksi pyysin Hänen Majesteettiaan armossa suostumaan minun erooni.