Rintamaansijoitusosaston esimiehenä rauhan aikana huomautin alati, kuinka välttämätöntä oli arvata ja lisätä rauhanaikaiset ammusvarastot niin suuriksi, että ne riittivät siksi, kunnes liikekanta-hankinnat alkoivat. En likimainkaan saanut tässä toimeen sitä, mikä näytti tarpeelliselta. Ammuksista olisi tullut puute, vaikka minun ehdotukseni olisi toteutettukin; kulutus oli niin valtava. Mutta me olisimme aikaisemmin suoriutuneet pulasta ja olisimme ehkä ammusten valmistukseen nähden päässeet etukynteen, sen sijaan että lopulta aina jäimme takapajulle. Jo syksyllä 1914 everstiluutnantti Bauer puuttui asiaan kiitettävällä tarmolla.
9:nnen armeijan hyökkäys Bolimowin luona tapahtui tammik. 31:senä. Kaasuvaikutukseen sää oli liian kylmä; tätä ei silloin vielä tiedetty. Ei muutoinkaan kaikki ollut niin kuin olisi suotavaa ollut. Saimme parituhatta miestä vangiksi, mutta taktillinen menestys oli muutoin vähäinen. Mutta venäläisiin tämä hyökkäys teki suuren vaikutuksen. Näin saavutettiin toivottu strateeginen etu.
Helmikuun alussa alkoi neljän hyökkäykseen määrätyn armeijaosaston rintamaansijoitus ja se sujui liukkaasti. Helmik. 6:ntena se päättyi. Päämajan sijoitimme Insterburgiin. Ero Posenista ei ollut helppo. Olimme siellä eläneet suurta aikaa, mutta herättihän Insterburgkin meissä hyviä muistoja v:n 1914 syyskuulta.
Sotatoimia varten oli itäisen rintaman ylipäällikön käytettäväksi vielä annettu 10:s armeijan-ylikomento, kenraali v. Eichorn, esikunnanpäällikkö eversti Hell; 8:nnella armeijan-ylikomennolla oli joukkoyhtymiä ollut liian paljon. Tämä uusi jako oli minulle erittäin mieleen, sillä on helpompi toimia kahdella kuin yhdellä armeijan-ylikomennolla; Puolan sotaretki oli sen minulle opettanut. 10:s armeija oli 8:nnen pohjoispuolella, niiden välinen raja kulki likimain Darkehmenin kautta. 10:nnen armeijan kiertoryhmä, johon vasemmalta oikealle lukien kuuluivat XXI armeijaosasto, XXXIX ja XXXVIII reserviosasto, oli Ragnitin ja Insterburgin pohjoispuolella olevain suurten metsäin välillä, sivusuojanaan 1:nen ratsuväkidivisioona ja 5:s kaartin jalkaväkibrigaadi, tämän vieressä Insterburgin suuren viertotien sivussa Königsbergin pääreservi, nyt maanpuolustus-divisioona. Sitten seurasi Spirding-Seehen asti hajallisessa järjestyksessä 3:s reservidivisioona, kolme maanpuolustus-divisioonaa, seassa vahvasti nostoväkeä, ja 5:s jalkaväkibrigaadi. Kenraali Litzmannin johtaman 8:nnen armeijan hyökkäysryhmästä oli 2:nen jalkaväkidivisioona Johannisburgin länsipuolella, XXXX reserviosasto siitä etelään rajalle saakka, 4:s ratsuväkidivisioona sen taa ryhmittyneenä. Pitkin rajaa seisoi nostoväkimuodostuksia. 8:nnen armeijan oikean siiven takana Ortelsburgin luona XX armeijaosasto parhaillaan päätteli kuormastonsa purkamista. Se tuli 9:nnestä armeijasta ja sen piti kenraali Litzmannin hyökkäysryhmän takana marssia Lomshaa kohti ja Myschinjetzin kautta tunnustella Narewin puolta. Muiden joukkojen liikkeellelähtö ja niiden kuljetus Mlawan suuntaan oli käynnissä. Kenraali v. Gallwitzin piti ottaa käsiinsä johto Veikselin ja Orshitzin välillä ja joukkonsa koottuaan niinikään edetä etelää kohti. Kokemus oli osoittava, kuinka kauas Pohjois-Puolaan hyökkäävät saksalaiset joukot pääsisivät. Hyökkäys oli täällä 10:nnen ja 8:nnen armeijan päähyökkäyksen tueksi paras apu ja paras shakkisiirto vihollisen vastahyökkäyksiä vastaan.
Talvitaistelu alkoi helmik. 7:ntenä. Kenraali Litzmann teki mainittuna päivänä alun. 8:nnen ja 10:nnen armeijan muitten osien piti vasta helmik. 8:ntena lähteä liikkeelle ja hyökätä. Sotatoimet voitiin käskyillä määrätä vain pääpiirteissään. Armeijan-ylikomennoilla oli mitä laajin toimivapaus. Kaikkien asianomaisten samat taktilliset mielipiteet olivat menestyksen takeena. Itse taistelunkin aikana itäisen rintaman ylikomentaja ryhtyi sitä varten vain muutamiin harvoihin toimenpiteihin. Minun oli ajatteleminen sotatoimen jatkoa ja sivustasuojaa.
Raskasta oli päättää ja lähettää armeija liikkeelle, siten kuin aikomus oli. Talvi oli kylmä. Helmikuun 4:nnestä tai 5:nnestä päivästä alkaen vallitsi harvinaisen ankara lumimyrsky, joka tuiskutti tiet ja rautatiet umpeen ja aivan tavattomasti haittasi etenemistä sivulla teistä. Usein vaihtelivat miehenkorkuiset kinokset ja paljaat paikat, jotka olivat iljanteella. Pidimme kiinni alkuperäisistä suunnitelmistamme. Venäläisillä oli vielä suurempia vaikeuksia voitettavanaan. Heidän kuormastonsa joutui marssivan armeijan edelle.
Meidän joukkomme olivat talvisotaretkeä varten varustetut. Ajoneuvoilla oli jalakset. Nämä osoittautuivat myöhemmin epäkäytännöllisiksi. Niitä oli mahdoton käyttää teillä, joilla vain paikoitellen oli lunta.
Uskomatonta on, mitä miehet ja hevoset seuraavina päivinä saivat aikaan ja pysyy mainetyönä kaikiksi ajoiksi. Marssikolonnain alkupäät tunkeutuivat vaivalloisesti kinoksien läpi. Ajoneuvot juuttuivat kiinni, kolonnat takertuivat ja venyivät yhä pitemmiksi. Jalkaväki tunkeutui ajoneuvojen ja tykkien sivuitse ja koetti jälleen sulkea jonot eteenkäsin. Tykkien ja ammusvaunujen eteen valjastettiin 10-12 hevosta. Täten ne tiet, joita pitkin edettiin, joutuivat vähitellen pitkäveteisten joukkojonojen peittoon, joissa jalkaväki ponnisti eteenpäin, mutta lomassa oli vain vähän tykkejä ja vielä vähemmän ampumatarpeita. Yöksi tai taistelua varten joukot taas jonkun verran sulkeutuivat. Muutaman päivän kuluttua sää muuttui, tiet kävivät pohjattomiksi, teiden kahden puolen vielä jäässä olevalla maalla oli alavilla paikoilla ja soilla vettä. Onni oli, että me laajan kiertoliikkeemme kautta saimme vihollisen kuormastokolonnista ruokatavaroita, muutoin olisi koko liike ollut muonan puutteen vuoksi heitettävä sikseen.
Kenraalikomentojen ja alemman johdon täytyi voittaa kerrassaan kuulumattomia vaikeuksia. Vihollisen kanssa yhteeniskettäessä viipyi kauan, ennenkuin taistelukykyisiä joukko-yhdistymiä pääsi paikalle. Käskyjä oli mahdoton toimittaa perille, johdot katkeilivat myrskyssä, tietoja ei saatu. Mutta siitä huolimatta olivat saavutukset mitä parhaat.
Kuten useimmat taistelut ei tämäkään sujunut takerruksitta, jotka suuressa määrin haittasivat strateegista tulosta.