Mä, helkkari vie, mä vikkelin toki heistä.
KAARLO (samoin).
Oho!
Sä viimeksi tulet meistä!
KAIKKI NELJÄ.
Kun aurinko käypi vuorien taa
Ja huntuhun hämyn peittyvi maa.
Niin tänne sa silloin luokseni saa,
Ma kaiholla vuotan täällä.
(Yrjö poistuu. Hannu vetäytyy kallion taakse, joten Kaarlon täytyy poistua näyttämöltä. Riitta menee näyttämön reunalle, katseellansa Yrjöä seuraten).
VIIDES KOHTAUS.
HANNU. RIITTA.
HANNU (erikseen kallion suojassa). Kas vaan! Onko kummempaa vielä nähty! Luulenpa melkein heidän tahtovan lempiviä leikitellä. No… Riitta on vielä lapsi… Se on siis pelkkää lapsen leikkiä vaan. Mutta minua harmittaa kuitenkin, että hän leikittelee juuri tuon tuhman Yrjön kanssa eikä minun kerallani. (Tulee esille.) Hyv'iltaa, Riittaseni! Sinäkö täällä näin myöhään käyskentelet?
RIITTA. Niin näethän sen kysymättäkin.