*Laulu N:o 9.*
Kuljin taaskin tuntureille syntymäseudullen, mutta kotonani vieras lienen jo omillen. Oma mieleni kaihovi kauaksi pois, pois sinne, miss' onnensa löytää vois Tänne kätken tuntureille kaihoisan lempeni. Tääll' en varmaan ole tiellä, armas, sun onnesi. Miten lemmin, et konsahan kuulla sä saa, et konsana minua nähdä saa.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
AKSEL. KAARINA.
AKSEL.
*Melodrama.*
Kultaisin kulmin Päivätär hiipivi vuorien taa, Vaan utusilmin Uinuva Yötär jo sijahan saa… Iltarusko hohtaa taivahalla hulvaa vuorten huiput purppuralla ja kultakalvon vetten pintaan luo. Tää näky tuo kärsivän rintahan hoivaa ja rauhaa, sydän nyt tyyntyy, myrskyt ei pauhaa, autuus ja onni vaan sieluhun saa. Taivas ja maa riemuiten lempensä leikkiä lyö… Oi, armas Pohjolan juhannusyö!
KAARINA (unissaan). Aksel!
AKSEL. Mainittiinko nimeäni? — Ääni vaikeni. Mutta kaihosoinnuin se sydämeni sisimmässä tätä soi.
KAARINA (huudahtaa unissaan). Aksel!