KUSTAA. Kummallista kyllä, mutta siltä tuntuu minustakin.
AKSEL. Niin … nytpä tajuan asian laidan. Olemme molemmat katselleet tätä maisemaa neljän seinän sisällä. Muistatkos? Viime talvena Kaarlon luona … hänen atelierissään.
KUSTAA. Ah todellakin! Sehän oli sama taulu, jonka kuningas osti! Tämä paikka on siis epäilemättä Velhovuori.
KAARLO. Aivan niin! Ja nyt juuri, Juhannusyön tullen, on soveliain aika tarkastella tätä eriskummallista paikkaa.
KUSTAA. Mutta ettehän täällä vaan joudu lumoihin.
KAARLO. Mitä vielä! Mutta jos muuten tahdot tietää tulevaisen elämäsi vaiheista, niin ei siinä tarvitse muuta kuin puoliyön aikana mennä vuorelle ja nukahtaa sinne. Ja jos sinulla on uskoa, sinapin siemenkään niin näet unissasi ihanan immen. Hän lähestyy sinua hellin, viattomin silmäyksin ja juuri tämän impyen on kohtalo sinulle ikiystäväksesi määrännyt.
KUSTAA. Kuinka! ihanan immenkö?
KAARLO. Niin, tai voisihan sinulle ilmestyä leskikin, kuka sen niin tarkoin tietää. Kuten sanoin, sinä näet, sinä näet hänet, jonka sallimuksen salaiset vallat ovat sinulle aviosiipaksi määränneet. Tiedäthän muuten, että kaikki avioliitot säädetään taivaassa.
AKSEL. Taivaassa! No se on sentään jokin lohdutus, etenkin minulle, joka varmaankin täällä maan päällä elän ja kuolen vanhanapoikana.
KAARLO. Me pysähdymme siis tänne?