Wen Siang pitää kädessään pientä silkkinauhaa, joka liehuu jääkylmässä tuulessa.
"Nauhapalanen! Mitä siitä? Kuinka voi se innostuttaa noin hidasveristä?"
"Nauhapalanen vain, sanot. Mutta etkö ymmärrä, etkö näe? Tämähän on jonkun kiinalaisen niskapiiskan side! Mutta minkälaisen? Se kuuluu jollekin Ko-lau-hui'n miehelle! Katso tässä — ei, sinä et voi sitä huomata, vaan kyllä minä — kankaaseen kudottua jäsenmerkkiä, Ja missä on karhu nielaissut tämän lihavan palan? Se on penkonut jonkun talvehtivan laivan roskaläjää! Tämä laiva ei voi olla Li, sillä siellä olevilla maanmiehilläni ei kenelläkään ollut tällaista nauhaa. Siis on se peräisin jostain toisesta laivasta, jossa on tällaisia kiinalaisia."
Erikin sydän lyö niin, että silmiä hämärtää.
"Wen Siang… tarkoitatko — luuletko…?"
"Luulen tämän nauhan olevan Kukunor'ista."
"Kukunor'istako?"
"Niin, juuri Kukunor'ista, joka talvehtii jossakin täällä ja jonka ehkä voimme löytää seuraamalla karhun jälkiä."
7.