"Anna minun katsoa!" sanoo Erik.
"Ole niin hyvä, jalo herra, ja katso!"
Erik ei ymmärrä sanaakaan. Se on kirjoitettu salakirjaimilla, jotka ainoastaan veljen silmä voipi selittää.
Ja Wen Siang lukeekin ne helposti ja hänen silmänsä loistavat.
"Tämä on erään veljemme ilmoitus — — olenhan sanonut jo ennenkin, että San-ho-hui'lla on keinonsa kaikkialla. Kukunor on siis kuljettanut erästä vihollista mukanaan, Fang-Ho'ta, jaloa ja urhoollista 'Taivaan' poikaa. Ja kuule nyt hänen urotyötään: hän on anastanut mustan helmen. Ja sitten on hän kostanut San-ho-hui'n tavalla, hirveästi. Hän on myronitilla räjäyttänyt Kukunor'in ilmaan. Se on vajonnut miehineen, kaikkineen meren syvyyteen. Myroniitti on kauheaa räjähdysainetta… San-ho-hui'n keksimää… vastustamatonta ja varmasti tuhoavaa. Ja itse Fang-Ho on mennyt kuolemaan yhdessä San-ho-hui'n vihollisten kanssa."
"Kukunor laiva on siis vajonnut pohjaan, tuhoutunut kaikkine elävine olentoineen, ihmisineen ja —"
"Mustine helmineen. Ei Erik", Wen Siang'in silmät säteilevät, "musta helmi on pelastettu. Tänään jo olen pitävä sitä kädessäni ja sen mukana voittoa, voittoa."
Wen Siang'in ääni oikein vapisee liikutuksesta. Fang-Ho on anastanut helmen ja kätkenyt sen muutamaan Lintuvuoren kuoppaan, kallioon, jonka piirteet näkyvät selvästi saaren rannikolta.
"Voitto… Erik… helmi!" Wen Siang huomasi äkisti Erikin kuolonkalpeat kasvot.
"Ah, sinä ajattelet tuhoutuneita ihmisiä, mutta Erik, mitä merkitystä niillä on helmen rinnalla?"