"Mutta Wen Siang, oletko unhoittanut… kuka ol laivassa?"
Ja surun murtamana vaipuu Erik ystävänsä rinnoille ja nyyhkyttää:
"Arnaluk… Arnaluk… kylmässä, kauheassa haudassa!"
8.
KUOLEMANLAAKSOSSA.
Lintuvuori on helppo löytää. Fang-Ho on piirustanut rannikon ääriviivat ja merkinnyt vuoren veljeskunnan merkillä. Majesteetillisessa levossaan nukkui se satatuhatvuotista untaan pakkasen kesyttämän meren vieressä.
Erik istuu surun murtamana.
"Wen Siang", sanoo hän toverilleen, "vuori on jyrkkä ja liukas, odotetaan edes yksi päivä. Kuunvalo ja pakkassumu tasoittavat kaikki kuopat… jalka voi helposti livistää ja pieninkin harha-askel.."
Odottaa! Wen Siang- on unhottanut, että maailman loppu on kaukana, on unohtanut viivyttelemisenkin. Hän ei tahdo odottaa minuuttiakaan! Hän lähtee yksinään ja ennen kuin Erik voi estää, on hän jo poissa, kadonneena kuun jäälle valamiin, hopeisiin, säteisiin. Erik katsoo kauan Wen Siang'in jälkeen, jonka askeleet rummunlyönnin tavoin kaikuvat kovaksi jäätyneellä lumella. Hän seisoo siinä ja kuulee kirkkaassa, tyynessä ilmassa, miten jääkappaleet narskuvat Wen Siang'in kiivetessä hengenvaarallista tietään vuorelle.
Sitten palaa Erik majaan — miettimään. Koira seuraa häntä ja nuolee hänen kättään.