Erik ei ole enää mikään "Adonis." Tukka on pitkä, likainen ja rasvainen. Vaatteet ovat rääsyinä ja liian rasvaisina.
* * * * *
Lintusaari on kadonnut. Lokakuussa voi hän majasta erottaa rannikon ääriviivat, mutta auringon tultua ei hän sitä enää näe. "Pimeä on varmaan turmellut silmäni", tuumii hän itsekseen.
Mutta eräänä huhtikuun päivänä ja sittemmin useastikin tekee hän pitkiä kävelyretkiä etelään päin, mutta ei näe muuta kuin jäätä. Lintusaari on kadonnut.
* * * * *
Ollaan jo toukokuussa. Jäässä on suuria avantoja. Hylkeet ryömivät esille kuin myyrät pesästään. Erik on ampunut pari. Niitten rasvainen liha on herkku, joka lisää rohkeutta ja voimia. Taivas ei ole enää! keltaisenvalkoinen, niinkuin silloin, jolloin siihen kuvastuu ainoastaan jää. Idässä on se jo kauan näyttänyt "vesi-taivaalta", joka ilmaisee avointa vettä.
Joskus on ilma jo oikein lämmintä. Lumimaja kärsii siitä. Se sulaa vähitellen kokonaan. Katto on jo sulanut aikoja sitten ja Erik on laittanut uuden purjekankaasta, jonka hän on pingoittanut reenjalaksiin.
Eräänä iltana muuttuu taivas synkännäköiseksi. Tuulenpuuskat vinkuvat jäällä. Yöllä alkaa myrsky ja Erik ryömii lumiseinäinsä turviin. Koira seuraa häntä vikisten.
Huolimatta kaikesta on Erik vähällä nukkua, kun ukkosenjyrähdys hänet herättää. Hän hyppää ylös kauhistuneena ja hämmentyneenä. Vaahto räiskyy hänen kasvoilleen. Ja myrskyn raivoon yhtyy toinenkin ääni, joka kuulostaa Erikistä aivan uudelta… keskeytymättömältä, ukkosen kaltaiselta jyrinältä.
Meri pauhaa.