4.
PALVELIJAKOIRA.
Pikajuna syöksyy eteenpäin kiiltävillä kiskoilla, jotka jatkuvat Itävallan eteläisten vuorien välissä. Tunturien rinteet kaikuvat pyörien räminästä. On aikainen aamu. Aurinko nousee taivaanrannalla ja muuttaa alppien lumihuiput purppuranpunaisiksi.
Erik ei liikahdakaan vaunun ikkunasta. Taulu, joka leviää pohjoisessa ja etelässä, idässä ja lännessä ja syvällä heidän alapuolellaan, valtaa hänet kokonaan. Tällä matkalla ovat kaikki nähtävät uusia hänelle, joka ei milloinkaan ole ollut etelämpänä Tanskaa.
Kiireellinen hyvästijättö kodille ja isänmaalle huimasi vielä hänen päätään. Pysähtymättä on rautahepo kuljettanut heitä Saksan tasankojen, Böhmin vuorien, kaupunkien ja maalaiskylien halki, yli välkkyvien virtojen ja läpi rämisevien tunnelien heidän ensimmäiseen pysähdyspaikkaansa. Adrianmeren siniset laineet välkähtelevät lounaassa. Tunnin kuluttua ovat he Triest'issä.
"Katsokaa", sanoo Erik ja viitatessaan eteenpäin vaunun ikkunasta laskee hän toisen kätensä professorin olkapäälle, "meri, tuo jumalallinen meri!"
"Niin, meri!" vastaa Almkvist ja varjostaa kädellään silmiään auringolta, joka kimaltelee hopeansinisessä meressä. "Meri ja Franz Joseph… kotimme kolmen viikon aikana. Mahtanemmekohan ehtiä ajoissa perille!"
He voivat nyt nähdä sataman, jossa olevista monista laivoista helposti erottaa tuon suuren Intiaan menevän höyrylaivan. Sen lähtöhetki näyttää olevan hyvin likellä, koska piipuista tupruaa paksuja savupilviä. Professori polkee jalkaansa kärsimättömänä.
Juna on tuskin ehtinyt pysähtyä Triest'in asemalle, kun Almkvist jo syöksyy sillalle ja rupeaa tinkimään kaupunginpalvelijain ja autonkuljettajain kanssa. Kuitenkin haaskaantuu puoli tuntia, ennen kuin kaikki on kunnossa ja vasta viimeisessä hetkessä he saapuvatkin laivaan, hän, tuo kiihoittunut pieni professori ja hänen tyyni toverinsa, tuo nuori tanskalainen ylioppilas, jonka tutkintokalpeat kasvot jo vähän punoittavat.
Pari minuuttia myöhemmin liukuu jättiläislaiva aallonmurtajan ja majakan ohitse, satamassa olevien mastojen huippujen keinuessa sen vanavedessä. Valtamerilaivan kävelykannella vilisee matkustajia; ne huiskuttavat hyvästiä Itävallan keisarikruunun helmelle, Triest'ille, joka amfiteatterin lailla ympäröi Adrianmeren pohjukkaa.