Mutta viimeistä numeroa ei löydetä. Kiinalainen palvelija pahoittelee kovasti… se on kai joutunut hukkaan jollakin tavalla… "herra professori Almkvist."
"Almkvist! Kuinka tiedätte, että nimi on Almkvist?"
"Matkustajaluettelosta, teidän korkeutenne, ja matkatavaroista."
"Ahaa!"
Almkvist kiiruhtaa kannelle, joka nyt on melkein tyhjä. Erik on kadonnut. Etsittyään kauan, löytää hän matkatoverinsa aivan laivan keulasta. Siellä seisoo tuo nuorimies syventyneenä katselemaan ääretöntä ja kimaltelevaa merta.
Professori lyöpi häntä olkapäälle.
"Katso taaksesi Erik, koska vielä voit sen nähdä… se on Eurooppa, joka juuri katoaa taivaanrannan taakse… viimeinen välähdys vanhaa maailmaa, joka on ollut ja mennyt."
Mutta Erik ei käänny. Hän viittaa eteenpäin:
"Ei, katsokaa mieluummin tuonne, siellä vilahtelee uusi, jonne olemme matkalla."
"Suokaa anteeksi", kuulevat he samalla sanottavan pehmeällä, miellyttävällä äänellä ja moitteettomalla englannin kielellä, "suokaa anteeksi hyvät herrat, mutta minut on lähetetty ilmoittamaan päivällisen jo olevan valmiina."