"Ei, kiitän… mutta jutelkaamme… kaikessa rauhassa."
He puhuvat matkasta, Kiinasta, vanhasta Wu-Tis'ta ja pastori Legrand'ista, josta ei kukaan ole kuullut mitään sen jälkeen kuin suuri kapina alkoi; kauniista A-lu-li'sta, jolle Wen Siang lähetti viimeiset terveisensä; kaukaisesta pohjolasta ja Tassinork'ista, jonka yksinäisyys ja rauhallisuus oli ihastuttanut professoria; Arnaluk'ista, Erikin tulevasta vaimosta, jota etelä-tanskalainen puku nykyään kovasti rasittaa ja niinkuin hän luulee, rumentaa. Mutta siinä hän kokonaan erehtyy.
"Ja arvaako professori, mitä on perheneuvottelussa päätetty? — Menemme heti naimisiin!"
"Naimisiinko?"
"Niin, Arnaluk ja minä."
"Joutavia, sinähän olet vielä aivan poikanen, ainakin ikääsi nähden, ethän ole vielä täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuottakaan. Ja hän…"
"Täyttää pian kahdeksantoista. Niin, rakas professori, tiedättehän, että Wen Siang lahjoitti minulle joukon sadan punnan seteleitä — — jotka, sen saatte uskoa, panivat 'Seitsemän sisaruksen' kapteenin Ramsgate'n minua kunnioittamaan. Niin että asian taloudellisen puolen tähden ei meillä ole mitään syytä viivyttelemiseen. Menemme naimisiin ja teemme pitkän häämatkan. Arnaluk'illa on maailmassa vielä paljon näkemistä!"
Erik hakee aikataulun ja he tekevät matkasuunnitelman. Alussa on professori sydämestään asiaan innostunut, mutta tulee pian hajamieliseksi. Hänen täytyy nähtävästi ponnistella, pitääkseen ajatuksensa koossa. Hän on tullut kalpeaksi ja kylmä hiki tippuu hänen otsaltaan. Tietämättään hän tarttuu Erikin käteen ja puristaa sitä suonenvedontapaisesti, katseen ollessa kuin naulattuna oveen.
"Erik, hän tulee… hän on matkalla… hänen askeleensa kaikuvat ajatuksissani. Mutta älä kummastu, äläkä peljästy… jos jotakin sellaista tapahtuisi, jota et ymmärrä. Et ole vielä nähnyt 'keltaisen tiedon' kaivon pohjaa. Minä sain katsahtaa sinne kerran… ja kauhistuin."
"Kauhistuitte…? Tekö kauhistuitte? — Ei, sitä en usko."