Meri on kuin vaaleanviheriä rauhallinen kenttä. Näkyy tuskin värettäkään, paitsi niitä, joita laiva itse synnyttää. Vasta illalla auringon sammuessa mereen tuolla äärettömän kaukana, muutamien punaisten pilvenhattaroiden takana, rupeaa vähän tuulemaan ja meri kohoilee pieninä aaltoina. Tuhannet tähdet tuikkivat pian taivaalla ja ennenkuin osaa aavistaakaan näkyy niitten keskellä kuun pyöreä, hopeanhohtava kehrä, joka lähettää loistavat sädekimppunsa välkähtelevinä ilmaan ja aaltojen harjoille. Eräs laivamies soittaa harmonikkaa kokkapuolessa. Raskasmielisiä, höyrykoneen säestämiä, suruisia säveleitä.
On myöhä ja useimmat matkustajista ovat jo aikoja sitten menneet nukkumaan, ainoastaan Almkvist ja Erik istuvat vielä eräässä nurkassa, johon kuunvalo ei voi tunkeutua.
"Matkamme voipi", sanoo Almkvist, "parhaimmassa tapauksessa mahdollisesti loppua jo Bombay'hin. Jos emme ole myöhästyneet, niin tulemme ensiksi ja Kohinor putoaa suoraan syliimme. Meidän on koetettava pelastaa ystävämme vieraitten avutta… suunnitelmani mukaan, jonka jo ennen olen sinulle selostanut. Noin kuukauden tahi parin kuluttua voimme taas olla Köpenhaminassa yhdessä Kukunor'ista pelastuneiden kanssa. Sitten matkustamme oikein todella."
"Matkustammeko… sitten kuin olemme löytäneet…? Poistummeko
Tanskasta taasen? Ette suinkaan voine tällaista tarkoittaa, professori
Almkvist?"
Vaikka he istuvat varjossa, eikä ole mitään katseltavaa, niin puhdistaa professori kumminkin silmälasinsa oikein perinpohjin.
"Kyllä", vastaa hän, "sellainen on juuri tarkoitukseni. Ja me matkustamme samaa tietä takaisin taasen Bombay'hin ja sieltä kauemmaksi koilliseen. Voimme matkustaa pohjoista rataa pitkin Jabopur'in ja Benares'in kautta Bramaputra'lle ja tunkeutua tuota pyhää virtaa myöten Tibet'iin."
"Tibet'iinkö jonne eivät vielä kutkaan muut valkoiset miehet, paitsi
Prchevalskij ja Hedin, ole astunut jalallaankaan?"
"Kyllä, englantilaiset olivat siellä vuonna 1904, jolloin ne ajoivat itse Dalai Laman pois Llassa'sta, mutta jos katsot kartasta, niin näet Llassa'n olevan aivan tämän äärettömän maan laidassa. — Mutta jossakin muutamia satoja peninkulmia pohjoisempana, Kohi-nor-vuoriston jättiläiskorkuisten huippujen juurella olevassa erakkoluostarissa on 'Viisaitten kivi', josta eivät lännen sivistysnousukkaat osaa uneksiakaan."
Professori korjaa silmälasiaan ja tuijottaa kannelle, joka loistaa valkoisena kuunvalossa.
"Katsopas Erik, sinähän olet lukenut kertomuksen Kultaisen joen maasta ja tunnet siis suuren, kummallisen keksintöni: lämmön synnyttäjän. Mutta nyt olen jo melkein saanut valmiiksi toisenkin keksinnön, jolla on paljon suurempi vaikutus. Olet ensimmäinen, jolle sen kerron. Lähtökohtani on, että ihmisen tahto, kun se käyttää aivoja välineenään ilmaistakseen olemassaoloaan, ymmärräthän, synnyttää aivoissa jonkinlaisia aineellisia sähköilmiöitä. Tätä sähkövirtaa, joka silloin syntyy, olen kutsunut A-säteiksi. Ne toimivat muutamien säännöllisten luonnonlakien tapaan, ja olen huomannut, että ne paljon seuraavat samoja sääntöjä kuin valoilmiöt. Mikä voi silloin estää koneellisesti joutumasta näitä A-säteitä keinotekoisesti tehtyihin aivoihin, johonkin ulkopuolelle sitä paikkaa, jossa ajatustyö on ne synnyttänyt? Toisin sanoen, luulen olevan mahdollista sähköteitse lukea ihmisen ajatuksia… esim. valokuvata ne tahi aivanpa toistaa ne elävinä kuvina. Luulen voivani keksiä jonkun keinon, jolla voin näyttää ihmisen ajatukset sillä hetkellä kuin ne syntyvät. Älä luule, että liioittelen tahi hulluttelen, kun sanon sinulle, että jo kerran olin likellä päämäärääni ja minulta puuttui enää vain muutamia, vaikkakin tärkeitä renkaita keksinnöstäni, joka on todistava tämän ihmeen. Nämä renkaat, rakas Erik, onnistumme ehkä löytämään tuosta oudosta ja kummallisesta Himalaja'n takaisesta maasta, johon vuosituhansien tiedot ja sivistys ovat kertyneet. On enemmän taivaan ja maan välillä ja noitten vuorien takana, kuin mitä valkoiset ihmiset milloinkaan uneksivatkaan."