Siinä he seisovat: Almkvist, Erik ja heidän kiinalainen palvelijansa. Takanaan harmaat pilviäpiirtävät vuoret, edessään joki. He ovat siis päässeet perille.
"Todellakin", sanoo Almkvist heittäytyessään muutaman tuhatvuotisen tammen juurella kasvaville pehmeille sammalille, "todellakin… me olemme perillä."
Ja onpa hänellä syytäkin olla iloinen, tuolla rakkaalla professorilla, sillä heidän kärsimänsä vaivat ovat olleet yli-inhimillisiä. Huolimatta purevista pakkasista ja läpitunkeutuvista myrskyistä matkustivat he vain lumihuippujen yli. Ja perille he pääsivätkin, vaikkakin aivan viime tingassa. Hevosiakin on enää vain kaksi ja nekin niin heikkoja, etteivät jaksa kantaa kuin osan tavaroista. Loput ovat jossakin tuolla ylhäisessä lumimaassa, missä ei muu elä kuin tuo jääkylmä, pureva tuuli.
Wen Siang oli tehnyt tulen ja ensimmäisenä saaliina saatu jänis paistuu vartaassa. Tuli räiskyy ja sininen savu katoaa humisevien puitten väliin. Vanha tammi narahtaa silloin tällöin.
"Kuinka ihanaa soittoa", sanoo Erik maatessaan selällään sammalpeitteellä ja tuijottaessaan siinä taivaalle tammen lehvien ja oksien lomitse, "tuntuu ihan kuin olisin kotona!"
Wen Siang seisoo, ja levittäessään kätensä vaahtoavaan virtaan päin sanoo hän hymyillen:
"Niin kotona, kotona!" Sitten menee hän rannalle ja katselee tarkkaavaisesti joka haaralle. Hän koskettelee kiviä, haistaa kahilaa ja antaa keltaisen hiekan valua sormiensa lomitse. Hän kulkee pitkän matkaa virran rantaa, huudahtaen silloin tällöin kovasti ja moninkertainen kaiku vastaa harmaista kallionseinistä. Oli kuin tahtoisi hän päihtyä tämän villin ja rikkonaisen maan näystä. Ilma, jota hän vetää keuhkoihinsa syvin siemauksin, on hänelle suloista. Hän näyttää unhoittavan korkean herransa tuolla vuoren rinteellä.
Kokonaisen tunnin kuluttua palaa hän takaisin, mutta ei olekaan enää mikään "palvelijakoira." Almkvist'kin huomaa sen ja tuijottaa häneen suu auki.
"Jumalalle kiitos", sanoo professori heti jälkeenpäin, "että olemme päässeet näin pitkälle. Nyt kai ei voine enää olla pitkälti Llassa'an?"
"Eikö mitä", vastaa kiinalainen hymyillen. "Sata peninkulmaa huippuja ja rotkoja… eihän sellaisesta kannata puhua!"