"Hans Egede" purjehtii vapaasatamaan.
Erik, hänen isänsä ja Helge seisovat aallonmurtajalla ja katsovat miten grönlantilaishöyrylaiva laskee laituriin. Mutta toteutuukohan uni kahdesta vartalosta, Nordstrand'in korkeasta ja voimakkaasta, Arnaluk'in hennosta ja sirosta, joitten piti näkyä laivan keulasta jo paljon ennemmin kuin "Hans Egede" oli ennättänyt satamaankaan? Ei! Siellä ei ole ketään! Ei ketään muita, paitsi muutamia välinpitämättömiä laivamiehiä ja joitakuita outoja ihmisiä, jotka käsillään varjostavat silmiään syyskuun auringolta katsellessaan maan sydämeen, tuohon liian suureen kaupunkiin. Erikkiä värisyttää. Laiva kiinnitetään laituriin.
Matkustajat tulevat maihin toinen toisensa perään. Ystävät ja sukulaiset ottavat heidät vastaan kädenpuristuksilla, suuteloilla, riemulla ja "tervetuloa" toivottamalla, Mutta ei vieläkään ketään Nordstrand'ia, eikä ketään… mutta tuollahan tulee kapteeni Sommer.
"Tervetuloa", sanoo tukkukauppias Holm, "tervetuloa pitkältä matkaltanne… toivon matkanne onnistuneen hyvin ja onnettomuuksitta."
"Mainiosti, mainiosti, ei minkäänlaista vahinkoa ole tapahtunut. — Mutta kas vain, täällähän ovat rakkaat ystäväni ja matkustajani viime vuodelta. Ylioppilas jo, luulen! Oikein, nuori ystäväni! Se ilahduttaa minua. Niin, pieni osa tuossa ylioppilaslyyryssä on minullakin. Sinä… suokaa anteeksi, te, pitikin minun sanoa, sen muistan nyt."
Kapteeni Sommer keskeyttää äkisti hyväntahtoisesti puhetulvansa. Nyt hän vasta huomaa, ettei Erik kuule eikä näe häntä. Hänen katseensa on vieläkin kiinnitetty suureen laivaan, josta ei kukaan enää tule maihin.
Sommer koskettaa herra Holm'ia käsivarteen ja viittaa Erikkiin päin.
"Katsokaa!" sanoo hän.
Ja silloin he molemmat ymmärtävät. Muuten huomaa sen liiankin selvästi Erikin kalpeista kasvoista ja omituisesti lasimaisista ja kyynelettömistä silmistä.
"Sitä en tiennyt", sanoo kapteeni hiljaa, "en aavistanut ollenkaan, että olimme niin syvällä vedellä." Hän keskeyttää hetkeksi, mutta jatkaa sitten: "Ei, he eivät ole mukana. Emme päässeetkään aivan Tassinork'iin asti tänä vuonna. Nordstrand'in ja nuoren neidin piti matkustaa reellä Upernivik'iin ja siellä nousta luoksemme laivaan. Reki kyllä tulikin, mutta siinä olikin vain meidän yhteinen ystävämme Pinguit, jolla oli kirje teille. Nordstrand kertoi, etteivät hän eikä hänen tyttärensä voineetkaan matkustaa tänä vuonna, sillä — niin, se on pitkä juttu, mutta kaikk on kai kerrottuna tuossa kirjeessä, joka on osoitettu teille… olkaa niin hyvä. Ja ehkä tulen käymään luonanne jo huomenna."
Sommer hyvästelee ja menee. Tukkukauppias Holm laskee kätensä poikansa olkapäälle.