"Tule Erik! Kuuletko mitä sanon? Tässä on kirje Nordstrand'ilta, ja siitä saamme tietää, miksi hän ei oi tullut mukaan. Tule, otamme auton."
Pari minuuttia myöhemmin ovat he jo kotona. Nordstrand'in kirje onkin hyvin lyhyt. Se on kirjoitettu suuressa kiireessä vähää ennen Pinguit'in lähtöä koiravaljakolla Upernivik'iin.
Tassinork'issa…
Rakas Tukkukauppias Holm.
Oli tarkoitus, että tyttäreni ja minä palaisimme Köpenhaminaan tänä vuonna ja olimme jo laittaneet kaikki valmiiksi, kun sattui eräs onnettomuus, joka teki kotimatkamme mahdottomaksi tänä vuonna ja ehkä ainiaaksi. Ollessani matkoilla oli tänne muutamia päiviä sitten tullut eräs laiva, jonka nimikilvessä Pinguit'in ilmoituksen mukaan oli "Kukunor", ja otaksun hänen kertomuksestansa päättäen sen olleen jonkun rikkaan miehen huvipurren. Laivasta tuli väkeä käymään maissa. Tullessani kotiin oli kaikki tapahtunut jo pari päivää sitten ja laiva oli silmänkantamattomissa. Kaivattiin kohta valaanpyytäjää ja Arnaluk'ia. Mitä oli tapahtunut? Onnettomuusko, rikosko vai vahinko? En tiedä. Ehkä on kysymyksessä tavallinen laiton ja rikollinen teko, tahi voihan se olla jonkun rikkaan miehen huonoa pilaa. Mutta voihan sekin olla mahdollista, että he parhaassa tarkoituksessa olivat kutsuneet heidät juhlaan laivalle ja sen kestäessä olivat jäät äkkiä alkaneetkin näyttää uhkaavilta ja pakottaneet heidät heti matkustamaan, heidän ennättämättä viedä vieraita maihin. En tiedä, enkä voi vielä oikein koota ajatuksiani. Pinguit lähtee nyt viemään tätä kirjettä Upernivik'iin ja minä lahden kotiini, renkineni ja pyssyineni hakemaan Kukunoria, jonka toivon Jumalan avulla saavuttavani, ennen kuin se pääsee pois jäistä. Muuten… Mutta nyt, voikaa hyvin!
Sören Nordstrand.
2.
PROFESSORI ALMKVIST KEKSII UUDEN KOTI-IKÄVÄN.
Professori Almkvist istuskelee tuolla kaukana Jyllland'issa Gårdbo'n kartanossa ystäviensä ja matkatoveriensa seurassa. He ovat olleet kaikki mukana tuolla suurenmoisella retkellä Transbajkal'in erämaitten kätkettyihin kolkkiin. Tilanomistaja Darell on kyllä nykyisin Pariisissa, mutta Gårdbo'ssa asuvat luutnantti Olov Harold ja hänen pieni vaimonsa Tanja, syntyisin Botscharow. Professori Almkvist on vielä tuo sama kärttyinen, itsepäinen, äksy ja mukaantumaton, mutta kumminkin hyväsydäminen professori kuin silloinkin, jolloin he Olov'in kanssa yhdessä nousivat noille valkoisille lumihuipuille ja ratkaisivat kätketyn maan arvoituksen. Hän käyttää yhä vielä tuota samaa punaista peruukkiaan ja pitää silmälasiansa aivan viimeisellä nenännipukalla. "Pieni rouva Tanja", sanoo hän katsoessaan niitten ylitse, "pieni rouva Tanja, minulla on ikävä. On kyllä epäkohteliasta sanoa niin teidän seurassanne, mutt; se on totta. Minun täytyy tunnustaa, etten ole milloinkaan huomannut vastanaineissa mitään mielenkiintoista mutta olen voinut sen nyt sietää, koska te molemmat olette hoivailleet minua kaikella mahdollisella tavalla. Mutta totta puhuen, minulla on kuin onkin hirveä koti-ikävä."
"Rakas professori…"