* * * * *
"Sunnuntaisaari" on Yangtsekiang'in kiverimpiä kohtia. Hietamatalikkoja on siinä niin tiheässä, että tartuimme kiinni ja pysyimme siinä kaksikymmentäneljä tuntia.
Kaikki oli sekaisin. En nähnyt Wen Siang'ia koko päivänä. Hänen uusi virkansa naisten palvelijana viepi kaikki hänen aikansa.
* * * * *
Tänään yllätin Wen Siangin hellässä kohtauksessa. Hän suuteli ruusua, joka eilen koristi A-lu-li'n tukkaa.
"Siis kaikissa tapauksissa", sanoin ja laskin käteni pehmeästi hänen olalleen.
Hän aikoi ensin tekeytyä, mutta jätti äkkiä kaiken teeskentelemisen sikseen ja lausui kuin nuori ylioppilas vallattomasti:
"Nuori ja kaunis tyttö on luvannut tulla minua kohtaamaan muurin luokse. Rakastan häntä, mutta hän viipyy vielä! En voi mennä kotiin ja olen kärsimätön. Tuo nuori tyttö on todellakin kaunis! Hän antoi minulle tämän punaisen koristeen, mutta palavalta näyttävä punainen kivi lisää vain rakkauttani. Hän on poiminut ja lahjoittanut minulle kauniin ja harvinainen kukan, joka kaunistuu vain yhä siksi että tyttöni on sen poiminut."
"Pitääkö armollinen herrani tästä runosta? Mitä hän tuumii tästä mielentilastani? Ah, sellaisia olemme me ihmiset, tunteemme pysyvät samanlaisina vuosituhansia. Tämä kuulemasi runo on vanhempi kuin Konfusius ja kirjoitettiin hänen kokoelmiinsa 700 vuotta ennen Kristusta."
Vaikenin ja Wen Siang istui hetken hiljaa, katsellen laskeutuvaa aurinkoa kajuutan ikkunasta. Oli hiljainen tunnelmarikas ilta. Käsi poskella ja himmeä katse kiinnitettynä kaukaisiin, sinisiin pilviin, lausui hän itsekseen nämä ikivanhat säkeet: