JÄÄTAIVAAN ALLA.
Kahdeksantenatoista päivänä heinäkuuta ankkuroipi Li Kotzebue'n salmeen, Alaskan luoteiselle rannikolle, tehtyään nopean ja onnellisen matkan pitkin Kurilein ja Kamtschatka'n rannikoita ja vihdoin kulkemalla Siperian puolta Behring'in salmen läpi.
Wen Siang huoahtaa helpotuksesta, hän on todellakin pelastunut hirveästä vaarasta ja voittanut rohkean uhkapelin. Salaisen seuran avulla ja kauan valmistetuilla suunnitelmilla on hän anastanut hallituksen parhaimman sotalaivan. Hän on kilpaillut takaa-ajajansa kanssa ja päässyt pakoon pimeän yön, myrskyisen meren ja laivan ihmeellisen nopeuden avulla. Ja vielä enemmän; hänen on onnistunut pitää laivan upseereita ja miehistöä täydellisesti tietämättöminä asian oikeasta tilasta.
Hän on näytellyt San-ho-hui'n suunnittelemaa näytelmää mestarillisesti.
Nyt kutsuu hän upseerinsa kajuuttaan ja sanoo: "Hyvät herrat! Hetki on tullut, jolloin minä, korkea herranne, hänen keisarillisen majesteettinsa käskystä, ilmaisen teille tämän, teistä tähän asti kummalliselta ja tarpeettomalta tuntuneen matkan tarkoituksen: Keisarillinen hallitus on saanut tietää, että Kukunor-laiva, valtakunnan verivihollinen muassaan, on napapiirin pohjoispuolella. Keisari käskee, että me, hänen miehensä, tunkeudumme jäihin, etsimme Kukunor'in ja pakotamme sen päällikön luovuttamaan kalleuden, joka ei kuulu hänelle."
"Se mahtaa", sanoo luutnantti Tschi-Hien, joka oli muutamia vuosia sitten ottanut osaa erääseen napamatkaan, "todellakin olla arvokas kalleus, koska keisari on pannut parhaan laivansa ja miehensä sitä hakemaan. Sillä tiedämmehän kaikki, että jäissä purjehditaan vain elämän ja kuoleman uhalla."
"Kyllä", vastaa Wen Siang, "aarre on panoksen arvoinen. Mutta kuulkaa vielä! Hallituksen määräyksestä on täällä, salmessa napamatkan varustukset valmiina laivaan otettaviksi. Ministeri tietää kyllä varsin hyvin, ettei torpeedovene itsessään ole sopiva sellaiseen matkaan, mutta uskoo samalla, että laivaväen kunto ja teidän, luutnantti Tschi-Hien, kokemus yhdistettyinä Li'n suureen nopeuteen, tekee mahdolliseksi napamatkoilla vielä tähän asti tuntemattoman, lämpimän vuodenajan hyödyksi käyttämisen. Täällä on muudan kuunari, jossa on kaikki, mitä tarvitsemme' Niin pian kun purkaminen ja lastaaminen on suoritettu, valitsette te, herra luutnantti, miehistöstä niin monta kuin katsotte välttämättömästi tarvitsevanne. Muut palatkoot takaisin kuunarilla."
Ei ole helppo arvata, millä tunteilla upseerit kuuntelivat tätä keisarillista käskyä, sillä hyvin kasvatettu kiinalainen ei näytä tunteitaan. Raakalaiset vain paljastavat itsensä. Sitä paitsi onhan saman tekevää, missä kuolema kutakin kohtaa, ja ennen kaikkea, onhan se keisarin tahto!
Varustettuna kestämään napaseudun talvea, liukuu Li pohjoista kohti ja kiertää Kap Barrow'in. Meri on tyyni ja Li kulkee tasaista vauhtia taivaanrannalla näkyvää, valkoista juovaa, jäätä, kohti.
Edessään on heillä meren autio, ääretön ulappa. Erik katselee tätä jään ympäröimää vesiaavikkoa, Hän tuntee sen, Hän muistaa, miten hän kerran "Toivon" laaksosta katseli samanlaista, viheriää jäämerta. He sivuuttavat muutamalla jäälautalla olevan mursulauman. Ne paistattelevat tyytyväisinä auringossa, ja katselevat pienillä salakavalilla silmillään nopeasti kulkevaa laivaa mustine savuviiruineen. Ilma on puhdasta ja vahvistavaa. Erik hengittää sitä syvin siemauksin — se on hänelle tuttua.