Pohjois-Ameriikan mantereen pohjoispuolella oleva napamaa, Behring'in salmen seudut tanskalaiseen länsi-Grönlantiin asti, ovat kokonainen maailman osa suurempia ja pienempiä saaria, joita leveät jäätyneet salmet erottavat. Lännessä ja pohjoisessa rajoittaa sitä taas Jäämeri — tuo äärettömän syvä, jääkenttien peittämä napameri. Mutta meren iäinen sydän tykkii tämän jääsuojuksen alla ja kun kesän aurinko, sateet ja tuulet yhdistyvät, niin muuttavat ne varustuksen jättiläisverkoksi, jonka silmät aukenevat ja sulkeutuvat aina sen mukaan miten myrsky ja virta sitä kuljettavat. Joka kerta täytyy hakea uusia aukkoja ja tunkeutua niihin heti, kun ne näyttäytyvät, ja päästä lävitse, ennenkuin jää taas ehtii puristaa timanttiseinänsä yhteen. Pujotteleminen jäälauttojen välitse, tarttumatta kiinni ja kokoon puristumatta, on navalla purjehtimisen suurin taito. Mieluummin kuljetaan pitkin rannikoita, joitten ympärille kesillä syntyy avoin vesivyö, joka kumminkin voi joka hetki sulkeutua. Voipi niinkin sattua, että maatuuli ajaa jäät edemmäksi ja suopi silmälle tervetulleen näön: ultramarininsinisen merenpinnan.
Lilla on ollut onnea. Sattuu usein, että lyhyt kesä ei ennätä sulattaa maajäätä ja kaikki läpikulku keskeytyy kokonaiseksi vuodeksikin. Mutta jäävuosi on tällä kerralla suotuisa ja Li uskaltaa kauemmaksi pohjoiseen pitkin Banks-maan läntistä rantaa.
Luutnantti Tschi-Hien on oivallinen luotsi ja Wen Siang jättää tyynesti seuraukset ja päällikkyyden hänen pohjoisen kokemuksensa varaan. On suotuisimman kuukauden, elokuun, puoliväli ja on onni, että he voivat käyttää aikansa niin hyvin, sillä jo syyskuussa lähettää talvi ensimmäiset tervehdyksensä näille maille.
Wen Siang merkitsee karttaan punaisella tuon pitkän tien, jonka Li on kulkenut — ja hymyilee. "Täällä olemme hyvässä turvassa", sanoo hän Erikille, "senkin vuoksi, ettei kenellekään pälkähtäisi päähän hakea meitä täältä."
Erik naputtaa pöytään: "Oo, älähän vielä sano. Luuletko jonkun torpeedoveneen kulkemisen Behring'in salmen kautta pohjoiseen jäävän salaisuudeksi Pekingin herroille?"
"No niin, mutta on aivan eri asia tietää meidän olevan napaseuduissa kuin löytää meidät sieltä! On ennenkin tapahtunut, että pari napalaivaa on talvehtinut ainoastaan muutamien peninkulmien päässä toisistaan, tietämättä mitään toistensa läsnäolosta. Jäämaailma on niin äärettömän suuri. Olisi kerrassaan toivotonta hakea meitä täältä!"
"Toivotontako?" Erik katsahtaa häneen ja Wen Siang keskeyttää äkisti… saman ajatuksen valtaamana. Jos on toivotonta "Taivaanvaltakunnan" pojille hakea Li'tä, niin mitenkä Li sitten voisi löytää Kukunor'in?
"No", sanoo Wen Siang, "meillähän on kumminkin jotakin, jota voimme seurata. Koska Kukunor ei ole kulkenut Davisin salmen kautta — jonka melkein varmuudella tiedämme — niin arvaan sen menneen Lancaster'in ja Barrow'in salmien kautta Melville'n salmeen päästäkseen koillisväylään ja sitten vuoden tai parin kuluttua itä-aasialaisiin kulkuvesiin. Se voi tulla meitä vastaan! Mutta täällähän luutnanttikin tulee.
"Mitä uutta, herra luutnantti?"
Luutnantti Tschi-Hien seisahtuu keskelle ahdasta kajuuttaa. Näkee selvästi hänen kasvoistaan, että jotakin ratkaisevaa on tapahtunut.