Mutta kaikki menee hyvin. Napaseudun lyhyt kesä on tullut ja Lilla on onni mukanaan. Yöllä, jota tuskin voi erottaa päivästä, koska aurinko näkyy koko vuorokauden taivaanrannalla, rupeaa tasaisesti tuulemaan, mutta maalta päin, ja kun uusi päivä, kahdeskymmenes elokuuta alkaa, voivat he katsella jäätöntä merta viidentoista neliöpenikulman alalla, eli niin kauaksi kuin silmä kantaa. Sitä voi jo sanoa onneksi. Paria vuorokautta myöhemmin sivuuttavat he Kap Mac Chure'n ja pääsevät Banks'in salmeen. Vasta kahdentenakymmenentenäkahdeksantena päivänä elokuuta estävät jäät Melville-saaren eteläisimmän niemen edustalla etenemisen kokonaan.
"Niin pitkälle siis päästiin", sanoo Tschi-Hien. "Ja jos päällikkö tahtoo kuunnella neuvoani, niin laitamme tänne maihin varastopaikan, sillä aikaa kuin odotamme avointa vettä Melville'n salmessa. On liian aikaista vielä asettua talvileiriin."
Ehkä. Mutta ei näytä siltä kuin heillä olisi tänä vuonna enää paljoakaan tekemistä. Melville'n salmi on täynnä ahtojäitä ja vaikka jonakin päivänä syntyisikin railo, niin olisi tyhmänrohkeata koettaa tunkeutua siihen. Sitäpaitsi puhaltaa silloin tällöin Melville-saarelta jäisiä tuulia, jotka ennustavat lähenevää talvea.
Vuorokausi seuraa vuorokautta. Melville-salmen jää pysyy liikkumatonna. Pian on heidän päätettävä. Joko täytyy Li'n niin pian kuin suinkin palata Behring'in salmeen, joka on vielä mahdollista, tai on heidän valmistauduttava talvehtimaan. Onneksi on Li muutamassa lahdessa, jossa se on jotakuinkin suojassa.
Wen Siang on kahdenvaiheella. Hän tahtoisi vielä odottaa vähän aikaa, mutta joka tapauksessa on viisainta viedä Melville-saarelle sopivat talvivarustukset. Ja niin he tekevätkin! Telttoja, makuusäkkejä, säilykkeitä, kivääreitä, patruunia, keittokoneita, paloöljyä ja pari rekeä, joka ei ollut paljon, mutta kumminkin sen verran kuin Li voi luovuttaa. Miehet saavat rakentaa jonkunlaisen vajan muutamaan rantatöyräällä olevien kivilohkareitten takaiseen syvänteeseen. Seinät tehdään Li'stä tuoduista parruista ja katto kivistä ja purjekankaasta.
"Niin", sanoo Erik, "täällä voisimme asua talven, maata pesässämme kuin Nansen Franz Joseph'in maalla. Mutta emmehän sillä tavalla pääsisi ollenkaan lähemmäksi Kukunor'ia."
Mutta äkkiä syntyy uusi ajatus kuin salama hänen aivoissaan.
Hän tarttuu Wen Siang'ia käsivarteen.
"Wen Siang, eikö Kukunor ole aivan nykyaikainen laiva, varustettu kaikilla ihmisten keksimillä apuneuvoilla? Eikö silloin ole luultavaa, että se myöskin voi vastaan ottaa ja lähettää langattomia sähkösanomia?"
"Kyllä… varmaan!"