ENSIMMÄINEN ROUVA. Hävytöntä! Ja niin peräti mautonta. Vähemmästäkin voi saada vatsanväänteitä. — Entä mitä te muut silloin sanoitte?
KOLMAS ROUVA. Kenraali vähän hätkähti, mutta malttoi maailmanmiehenä mielensä ja kääntyi ranskaksi puhuttelemaan vieressä istuvaa lähettilään rouvaa, joka — Jumalan kiitos! — ei tietenkään ollut mitään ymmärtänyt. Ja me muut — voittehan sen arvata — olimme kuin puusta pudonneet. Mutta diiva kääntyi aivan tyynesti eduskunnan puhemiehen puoleen ja sanoi: "Olenkin ajatellut kohtapuoleen tuoda poikani tänne — onhan hänen jo aika oppia tuntemaan isänsä maa."
ENSIMMÄINEN ROUVA. Mitä, kehtaako hän todellakin vielä haalia häpeänsä tännekin? Se ihminen luulee nähtävästi voivansa tehdä mitä tahansa. Ja aivan julkisesti. — Mutta kuulkaa, kuka sen pojan isä mahtaa olla?
KOLMAS ROUVA. Hän hymyili niin merkillisesti sanoessaan: "isänsä maa"… Mutta sen minä sanon, että meikäläisistä seurapiireistä tuo naikkonen ainakin on saatava karkoitetuksi.
TOINEN ROUVA. (On kuunnellut keskustelua pieni pilkallinen hymy huulillaan.) Entäpä jos isä sattuisikin olemaan juuri "meikäläisistä seurapiireistä"?
ENSIMMÄINEN ROUVA. Oletko sinä aivan suunniltasi! Ja mitä se sitäpaitsi asiaa muuttaisi?
TOINEN ROUVA. (Päättäväisesti.) Minusta se muuttaisi sitä koko lailla. Silloinhan pitäisi kaiken oikeuden nimessä isäkin karkoittaa.
KOLMAS ROUVA. (Heitellen niskojaan.) Almalla on aina niin omituiset mielipiteet. (Viittilöiden.) Katsohan, ethän sinä toki voi mitenkään tarkoittaa, että… Voi sentään! nyt ainakin aukesi selkäni… (Ensimmäiselle rouvalle.) Viitsitkö ystäväiseni?
ENSIMMÄINEN ROUVA. (Tarkastellen.) Ei se, Siiri hyvä, nytkään auennut.
KOLMAS ROUVA. No, sepä kummaa. Kiitos! — Niin, sitä minä vain ajattelin sanoa, että pitäisihän Alman nyt, kun hänen miehestään on tullut korkeimman oikeuden jäsen, vähän tinkiä…