KALTIMO. (Ojentaa kätensä.) Silloinhan sinä olet ystäväni; ainakin asessori Edelman väittää, että hallituksen jäsentä säälivät hänen ystävänsä, jos hänellä sellaisia on.
IRJA FIORINI. (Tarttuu hänen käteensä.) Ehkä minä kerran voin tulla ystäväksesi —.
EDELMAN. (Tulee taustalta, pysähtyy keskilattialle, rykäisee.)
KALTIMO. (Hypähtää pystyyn.)
IRJA FIORINI. (Makeasti nauraen.) Kylläpä minun ritarini nyt pahasti säikähti.
EDELMAN. (Tullen heidän luokseen.) Anteeksi, Teidän armonne, mutta hän ei vielä olekaan ritari. Vasta ministeri. Tähtitaivas aukeaa ministerille tässä maassa vasta hänen kaatuessaan.
IRJA FIORINI. No, hyvä asessori, eipä siihenkään taida niin perin pitkää aikaa kulua.
EDELMAN. Ei tiedä, ei tiedä… Se riippuu kokonaan siitä, kuinka on pinta parkkiutunut. Onhan niitä sellaisiakin, jotka eivät lähde muuten kuin kulumalla.
KALTIMO. Älä pelkää! Minusta pääsevät, jos tahtovat, paljon vähemmällä. Eikähän sitä nyt vielä niin pitkällä ollakaan; ehkäpä siitä ei mitään tulekaan…
EDELMAN. Mitä? Mies, etkö sinä sitten tiedä, mikä sinä olet?