IRJA FIORINI. (Itsekseen, mutta kuitenkin kuuluvasti.) Sitä hän ei todellakaan tiedä!
KALTIMO. Mitä tarkoitat?
EDELMAN. Äsken pistäysi armollinen hallituksemme pikimmiltään keltaisessa linnassa ja piti pienen kymmenen minuutin istunnon, jossa valtion päämies nimitti ja määräsi sinut ministeriksi ja valtiovarainministeriön päälliköksi. Berg oli esittelijänä.
KALTIMO. Onko se mahdollista? En ymmärrä, miksi sillä tuollaista kiirettä täytyi pitää.
EDELMAN. Totta puhuen: en minäkään. Mutta tietysti oli olemassa painavia syitä, jotka tekivät viivytyksen vaaralliseksi. Hallituksen syyt ovat aina painavat. Ja sitäpaitsi: käyhän hätäkastekin täydestä. Nimitys kuin nimitys!
IRJA FIORINI. (Nousten.) No niin: herra ministeri! Saanko olla ensimmäinen puristamassa kättänne? (Ojentaa kätensä.) Ja kiitos siitä, että uhrasitte viimeiset vapautenne hetket minulle ja menneisyydelle!
KALTIMO. (Puristaa hänen kättään vaitiollen.)
EDELMAN. Vai menneisyydessä herrasväki maleksi?
IRJA FIORINI. (Kevyesti.) Yritimme vain pientä tilinpäätöstä, mutta huomasimme, että molemmin puolin oli tehty niin suuret poistot, ettei voitto- ja tappiotilille ollutkaan jäänyt mitään.
LAINA KALTIMO. (Tulee Bergin seurassa.) Mitä minä sanoin: täällähän he tietysti ovat! (Miehensä puoleen kääntyen.) Kaarle esitteletkö minut?