Ministerin virkahuoneessa.
Tavallinen virastopäällikön huone. Iso kirjoituspöytä poikittain keskellä, sillä vihreä verka, pöytäpuhelin, soittokello ja kirjoitusvehkeet. Suomen kartta ja edellisten viranhaltijain kuvia seinillä. Kirjoituspöydän molemmin puolin nahkatuoli kävijöitä varten. Taustassa ja vasemmalla seinällä ovet; oikealla seinällä kirjahylly asetuskokoelmineen.
Kaarle Kaltimo istuu kirjoitustuolissa; selkä on kirjahyllyyn, kasvot vasemman seinän oveen päin. Hän lukee "Hufvudstadsbladetia."
KALTIMO. (Pannen lehden syrjään.) Olisihan tuo voinut olla paljon pahempikin!… Ei muka "varmaa kantaa niissä suurissa ja laajakantoisissa periaatteellisissa kysymyksissä, jotka hallituksen nyt täytyy ratkaista". Hm! Tietenkään ei varmaa kantaa — kenellä ministerillä sellaista voisi olla! Mutta sanomalehdistä minä viis veisaan! (Taustan ovelle koputetaan.) Sisään!
BERG. Tulinko häiritsemään?
KALTIMO. Et ensinkään, ajattelinkin juuri pyytää sinua tänne vähän juttelemaan asioista. Paina puuta! (Osoittaa tuolia, johon Berg käy istumaan.) Katsohan, kun sitä näin ensimmäistä kertaa astuu tällaisiin aisoihin, niin tuntee itsensä aluksi vähän tottumattomaksi.
BERG. Tietty se! Mutta vakuutan veljelle, ettei meno lainkaan mutkikasta ole. Meitähän on sitäpaitsi täällä pari sellaista, jotka jo olemme vanhoja talossa ja tunnemme muodot. Ja oikeastaan kulkevatkin asiat virastossa aivan itsestään, omia varmoja latujaan. Totta puhuen luulen, että ministeriö, jos niikseen tulisi, hoitaisi itsensä päälliköttäkin.
KALTIMO. Olen erittäin iloinen, että juuri sinä satuit lähimmäksi miehekseni, ja toivon, että me tässä keskenämme tulemme hyvin toimeen.
BERG. Veli voi täydellisesti luottaa minuun. Missä suinkin osaan olla apuna, olen aina käytettävissäsi. Kyllä sinä ministerin tuolissakin pian lämpenet.
KALTIMO. Kiitos. — No, kuulehan, miltä tuntuu mieliala muuten siellä ulkona virkamiesten keskuudessa?